mörkö.

taas mä mietin niitä saatanan kaloreita.Mietimpä tässä, että kun tänään päivällä söin puolet kaverini pizzasta.. ja silloin musta tuntu että nnyt on lähettävä oksentamaan. mut miksen menny? mun olis pitäny. nyt mua ahistaa se et sitä pizzaa on vieläki mun sisällä. vittu mä oon läski.

tänää olin ulkona kokopvän.

Ja nyt mä oon taas _erittäin_liian_ huolestunu toisesta ihmisestä. Ja minust tuntuu etten enää jaksa murehtii toisten asioita, ku ne niitä purkaa mulle. Mut tää ei edes puhu. ja siks oonki huolissani siitä. jos se mulle alkaa puhumaa, mua ei kiinnosta vaikka sen jälkee hukkuisin tosiaan tähä paskaa. se on mulle suunnilleen ihan sama, no okei aina ollukki mut kuitenkii. Jos mä saisin päättää mä vaikka ottasin kaikki tän ihmisen murheet itelleni, kantaisin niitä ja jos jotenki onnistuisin olemaa joku ns luoja tai muu, en enää ikinä antais sille ihmiselle murheita. Joten jossen jaksais kantaa sitä taakkaa kuolisin, eikä hän murehtis suotta sitä.

Itseasias ei kenenkää sitä tarvis murehtii sitte KUN kuolen..

Haluisin itseasiassa vaan pois täält, en voi puhuu kellee siitä mitä mä oikeesti tunnen, koska siitä ei saa kertoa, jos mä jollekki nyt menisin sanomaa ni mua rankastais, joten en uskalla. enkä tavallaan haluakkaan.

Toisaalta on muutama asia mistä taistelen sen mörön kanssa, ihmissuhteet, nimittäin niitä mulla ei saisi olla. esim just tää seurustelu, en sais seurustella. ettei tosiaan kukaan tajua. mut en oo antanu vielä periks.. mut muuten mä suunnilleen tottelen. ehkä just siks että ''kun tottelet, susta tulee kaunis, onnellinen ja elämänhaluinen ihminen.'' mulle luvattiin.

Ehkä siks mä melkeimpä kaikissa muissa asioissa tottelen paitsi tää seurustelu juttu, en sais seurustella, mut seurustelen silti.. empä tiiiä, aika lailla jokapäivä se kyllä tiukemmalla äänellä sanoo ja kehottaa tiedän että kohta se tosiaan kieltää seurustelun. mutta emmä halua sitä.

no mut mua väsyttää ihan helvetisti nyt. joten kirjottelen jokupäivä ku on aikaa enemmin. öitä, pakko lähtee nukkumaa nyt.