Tiedän sen olevan heikkoutta kun en tottele, olen heikko jos en pysty olemaan syömättä. Mä tiedän sen...
Mua koskee mahaan vieläkin, en tiedä miksi.Mun kurkkukin on kipeä, oksentamisesta. Minua särkee päätä. Ja mulla on kylmä. Kuuntelen ääntä mun päässä se kehottaa, pyytää ja käskee, pakottaa...ja on tehtävä sen mukaan mitä käsketään.
En pääse irti, mä oon koukussa, tarvitsen sitä kuin ilmaa. enkä edes halua irroittaa.
itseasiassa mun on kohta lähdettävä lenkille.
mutta ennen sitä..
Nyt tässä lähiaikoina olen miettinyt exiäni, enemmän kuin koskaan. Koska aina jossakin välissä tulee puheeksi joku asia, ja seuraavaksi joku jotain kysyy, ja joskus muuten vain miettii.
Ja minust tuntuu et minut on jotenki kahlittu näihi ajatuksii, ja tuntemaa sen kivun mitä tiettyjen ihmisten ajatteleminen tuottaa. Mut kai mä oon sitte kuitenki mun ajatusteni vanki. en tiedä. Mut ainakin sen mä tiedän että oon oman kehoni vanki. ja mua ällötttää tämä. ehkä mä haluaisin olla terve. Vaikka kyllähän mä kai muiden mielestä olenki, eihän ne nää sitä mitä mä nään. ne ei kuule sitä mitä mä kuulen, eikä tunne niinkuin minä. Ja toisaalta mua harmittaa se että olen tälläinen, haluaisin sen mörön mun päästä pois. en halua sitä enää.
enkä jaksa ees kirjottaa enää. ja pitää lähteä kohta lenkillekkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti