tukipuu joka on täynnä tuskaa.

Huomaan olevani kaikille tukipuu..
eräs kaverini sanoi muutama viikko sitten että olen nykyään vain sulkeutuneempi.  Tajusin tänään että se johtuu vain siitä että kun yritän sanoa jollekkin tunteistani, siitä mitä tunnen, saan vastaukseksi 'minäkin,minullakin,minäminäminä' aivan kuin minulla ei olisi oikeutta sanoa mitä tunnen niin että toinen kuuntelisi tai tukisi.

Yllättävää sinänsä, ei minua edes kiinnosta enää sanoa miltä minusta tuntuu.

Eihän minua edes voi kiinnostaa sanoa yhtään mitään.

mä en välitä mistään.

Mä oon yksin, ja haluun lentoon maasta, näin kylmää oloo ei tarjoo pakastinkaan.

Kuka nostais tuskasta ja tiputtais puuvillaan? Eikai kukaan mun tuurilla.

Mä tahdon siivet selkään.

Väliin on jätetty taas ne PARI välipalaa, jotka joskus vannoin syöväni.

turhautumista.

miksi minulla ei voi olla omaa elämää? Miksi vanhempani yrittävät elää minun puolestani, vaikka kukaan ei voi elää toisen puolesta tai hengittää toisen keuhkoilla.

Eilen kerroin eräälle joka on ollut lapsesta asti minulle esikuva ja hyvin tärkeä, että haluaisin lopettaa heppakoulun jne. Kertoin että minua turhauttaa opiskella tuota alaa, sillä en näe itseäni töissä kyseisellä alalla. Hän sanoi ymmärtävänsä yskän ja ettei tyhjän päälle saa jäädä. En kyllä haluaisikaan.

En varmaan ole täällä koskaan ikääni kertonut, enkä tiedä mikä ikäiseksi te minut kuvittelette. Olisi kiva tietää, ihan vinkkauksena vaan. Kertokaa !:-)

Turhauttaa
Olen asunut äitini kanssa nyt n. 7viikkoa.
Välimme ovat mielestäni taas huonontuneet.
Silloin kun asuin muualla. Välimme olivat paremmat. Mietin onkohan äitini huomannut sen.
Minua turhauttaa, koska en saa tehä omia päätöksiä itse.

Turhauttaa
Turhauttaa
Turhauttaa
.....
Tämä kaikki kertoo minulle että venhempani eivät usko minun osaavan tehdä itse päätöksiäni tai mitään, he eivät vain arvosta minua, ja päätöksiäni.
Ei tunnu kivalta.

anteeksi tämä väliaika hiljaisuus, lupaan kirjoittaa enemmän !

Olen kovin pahoillani että täällä on ollut aika hiljaista.  En ole jaksanut, tai viitsinyt kirjoittaa ja toisinaan minulla ei ole ollut niinkään mitään kerrottavaa.
Tässä kesän aikana on kyllä ollut kaiken laista. 
Ensinäki  en ole ollut tekemisissä parhaan ystäväni kanssa. Hän sai minut suuttumaan, vaikka toki vikaahan on meissä molemmissa. Mutta kuitenkin. Pitkä juttu. Ja oikeastaan kovin sekava.
Minulla on sukset ristissä myös äitini kanssa. Ja sekin vain koulun takia.
Olen ollut kovin väsynyt. Riidellyt tyttöystäväni kanssa tälläkin hetkellä viimeisen viikon.

Joinakin aamuina minusta tuntuu ettei minun tarvitsisi enää avata silmiäni. En vain jaksaisi.
Sanani eivät vain riitä kertomaan tätä väsymystä.

Kaipaan nykyään viiltämistä paljon.  En ole kuitenkaan viiltanyt paljoa...

Olen myös miettinyt taas laihduttamista. Olen jopa laihtunut jo, tekemättä mitään. Ja huomaamattani jätän väliin muutaman välipalan. 

Ei niinkään mitään uutta. Elämä on paskaa. Niin lukee päiväkirjassani taas.

----

Mutta lupaan nyt kirjoittaa enemmän. Nyt minun on kuitenkin mentävä, joten en ehdi kirjoittaa enempää. On mukavaa että olette jaksanut odotella. Ja hyvä kun olette muistutellut että kirjoittamaan:D. Haha.:-)

:-)

Hämmästyin huomatessani kommentin täällä.
 En oo kirjottanu pitkää aikaa, mut mä en oo vaan jaksanu kirjottaa. Enkä mä oikee oo tienny mistä kirjottaa...

hmmh. Mulla on ollu aika paljon riitaa, mun yhen hyvän ystävän kans, enkä oikein tiedä tuleeko meidän ystävyydestä enää oikeestaa mitää. Nii monii asioita on jääny joskus selvittämättä ja nyt on kaikki räjähtäny niiku aikapommi.

Olen lopullisesti päässyt yli siitä yhdestä naisesta. Tajusin kuinka paskasti hän minulle teki ja kuinka paljon paremmin elämäni on ilman häntä. Eikä minua enää kiinnosta koko ihminen ollenkaan. Parempi vaan ettei hän ole täällä, tai minun elämässäni.

mistä minä kirjoittaisin ? En vain jaksaisi ny .. Olen kuitenkin vielä hengissä. hahah.

Tänään minun täytyy mennä moikkaamaan mummia. hänellä on huomenna syntymäpäivätkin. 81v. aika paljon jo.

Yritän kirjoittaa lähi päivinä vielä kunnolla. täytyy vain keksiä mistä kirjoitan tai mitä kerron. Mutta lupaan kyllä kirjoittaa jotain:-)

kiitos ja heihei nyt :-):-)

miksen vain voi olla niin kuin muut, sopeutua joukkoon?

Varmaan suurin osa ihmisistä täällä pystyykin päättämään täysin että mitä tuntee ja mitä ei. Silloinhan elämä olisikin helppoa.
Anteeksi vain, jos minä en kuulu näihin ihmisiin ....

Tänään meillä oli matikan koe. Sain tehtyä hurjat kaksi tehtävää. Luulen että teen töitä aivan turhaan lukion eteen, kaikki jää varmaan riippumaan ainoastaan yhdestä helvetin matematiiksta.

'jos tahdot tämän kaiken häviävän, vedä keuhkosi täyteen myrkyllistä ilmaa. Jos tahdot sielun likaisen ja läpimädän, katsele riivaajasi syntymistä hiljaa.' 
Minusta tuntuu etten enää kaipaa ketään elämääni. En välttämättä edes itseäni.

olen turva muille, en ole turvassa itseltäni.

Taas mä mietin kuinka paljon joskus rakastin. Häntä, naista joka mua paljon kuitenkin, kaikkien lupaustensa jälkeen satutti. Häntä joka teki minusta vahavan, joka usko että mä olin voittaja. Siitä kaikesta on jo liian pitkä aika. Mutta silti mä kaipaan yhä. Välillä mietin itsekkin, että miksi.  
Halusin et oot onnellinen mun kanssa, iskit liian monta veistä, liian syvälle. Mä annoin sulle kaikkeni, miten sä nainen saatoit?' en vieläkää saa sitä mun mielestä, ku sä et enää tullutkaa mun luokse, sä et halannu, etkä suudellu mua niinkuin ennen. Se päivä, se hetki. Mä herään yhä uudestaa painajaisiata siihen, kun sä jätit mut yksin, kyynelten keskelle kylmään, yksin.
Välil mä vieläkin mietin ja toivon, kumpa tulisit takaisin.

Minulla on nykyään paniikki kohtauksia. Meneekö tämä ohi? Ne alkoivat kun vanhempani erosivat, vaikka ero oli kaikkien parhaaksi, mä näin tai näen vieläkin joka päivä kun äitiäni näen, kuinka rikki hän on .

kuningas alkoholi ottaa vallan, hyvin useina päivinä. Aamusta iltaan.

-
Mä en pelkää kuolla, en usko sattumaan. Mut mä pelkään, et jonaki päivänä mä en enää avaa ovea, että jonain päivänä en enää pääse ulos ovesta, ja kaikki jää vaan haaveeksi. Mua ahdistaa kun ihmiset katsoo. niistä monet tuijottaa.

Onko tää polku oikee vai väärä? Hiljaista, ei ketään missää. Olen eksyksissä.
Ennen olin aina kavereiden kanssa. Nyt tuntuu kuin olisin autiollasaarella.

Kuljen yksin, niinkuin eksyneet yleensä".

Äiti kysyy minulta itse itkiessään, että onko minulla kaikki hyvin? 'on. Kaikki on hyvin.' miksi ei muka olisi?
Äiti näki taas jäljet käsissäni. Humaltunut ääni kysyy miksi olen näin tehnyt. Mun on parempi olla hiljaa. " haavat paranevat kyll, kuhan ne ei oo liian syvällä sielussa" äitini päättää yksipuolisen keskustelunsa.
Hän sanoi minulle itkiessään sylissäni tiistai iltana, 'kyllä säkin saat itkeä, ei sinun sylisi ole pelkästään tarkoitettu muille. " mitä hän tällä tahtoikaan tarkoittaa. Mä en silti itke.

En ole niin heikko, että mun täytyisi näyttää se muillekkin. Mä en halua enää itkeä.
---- 

666 kertaa, tää on vaa osa saatanan suunnitelmaa.

Käsissä verta, se muistuttaa vain et, jokainen meist tääl on kuolevainen.
Kuolema tulee, ja se on kasvoton. Kukaan ei tuu selviämään tästä pelistä, se muistakaa.

kysyt mitä kuuluu, mä en osaa oikein vastata.

Niin mistäs aloittaisin?
Olen miettinyt paljon asioita. Esimerkiksi perjantaina, ystäväni pyysi minua tyttöystäväni kanssa hänen luokseen käymään. Ystäväni oli ryyppäämässä kaverinsa kanssa, hänen joka on exäni. Tajusin etten osaa enää nauraa, ja tajusin, etten ole enää siinä porukassa, jossa olin ennen.. Ja kun lähdimme, kukaan, ei sanonut minulle heippa, vaikka sanoin ystävälleni heihei, niin että hän varmasti kuuli. Minusta tuntui ettei kukaan muu kuin tyttöystäväni, edes tiennyt olemassa olostani siellä. Miksi kukaan olisi huomannut poissa oloni, jos kukaan ei edes huomannut läsnäoloani?

olen myös miettinyt, että nyt olen oikeasti valmis sitoutumaan, sillä elämässäni on ihminen, jonka pois lähteminen veisi minusta puolet mukanaan. Hän jota olen satuttanut, on yhä vierelläni.

Ja tänään kuolen ahdistukseeni, täristen kyyneleitä pidättäen, en jaksa enää. Tuntuu kuin en saisi edes henkeä, on liian paha olla, jotta voisin edes hymyillä.

varjot paholaisen seinään piirtyy. Haluan pois, kauas pois. Pois tämän kaiken keskeltä, pois surusta ja tuskasta. Pois lohduttomasta itkusta.
tuntuu, kuin minulla ei olisi enää mitään.

parasystävänikään ei enää huomaa olenko paikalla vai en. Olen hänelle kuin näkymätön. Paitsi silloin hän tosiaankin huomaa minut, kun tarvitsee jonkun jolle vittuilla. Jonkun jolle voi huutaa ja purkaa kaiken pahan olon. En halua olla sellainen, mä en ole mikään superihminen, en kestä kuitenkaan kaikkea. En ainakaan enää.
'mietitkö vielä, miksi kyynelet kasvojani nuolevat?'

 en jaksa enää.

Suojakuoreni ympäriltäni murtuu.  Olen heikko.
kyyneleet tulvivat silmiini.

Suljen silmäni. En edes tiedä enää hengitänkö.

'älä kysy multa, mitä kuuluu, mä en pysty siihen vastaamaan.'
'mut jos haluut kuulla totuuden, on ollu vitu raskasta.'

Must tuntuu et mä kuolen stressiin. En selviä yksin.