kysyt mitä kuuluu, mä en osaa oikein vastata.

Niin mistäs aloittaisin?
Olen miettinyt paljon asioita. Esimerkiksi perjantaina, ystäväni pyysi minua tyttöystäväni kanssa hänen luokseen käymään. Ystäväni oli ryyppäämässä kaverinsa kanssa, hänen joka on exäni. Tajusin etten osaa enää nauraa, ja tajusin, etten ole enää siinä porukassa, jossa olin ennen.. Ja kun lähdimme, kukaan, ei sanonut minulle heippa, vaikka sanoin ystävälleni heihei, niin että hän varmasti kuuli. Minusta tuntui ettei kukaan muu kuin tyttöystäväni, edes tiennyt olemassa olostani siellä. Miksi kukaan olisi huomannut poissa oloni, jos kukaan ei edes huomannut läsnäoloani?

olen myös miettinyt, että nyt olen oikeasti valmis sitoutumaan, sillä elämässäni on ihminen, jonka pois lähteminen veisi minusta puolet mukanaan. Hän jota olen satuttanut, on yhä vierelläni.

Ja tänään kuolen ahdistukseeni, täristen kyyneleitä pidättäen, en jaksa enää. Tuntuu kuin en saisi edes henkeä, on liian paha olla, jotta voisin edes hymyillä.

varjot paholaisen seinään piirtyy. Haluan pois, kauas pois. Pois tämän kaiken keskeltä, pois surusta ja tuskasta. Pois lohduttomasta itkusta.
tuntuu, kuin minulla ei olisi enää mitään.

parasystävänikään ei enää huomaa olenko paikalla vai en. Olen hänelle kuin näkymätön. Paitsi silloin hän tosiaankin huomaa minut, kun tarvitsee jonkun jolle vittuilla. Jonkun jolle voi huutaa ja purkaa kaiken pahan olon. En halua olla sellainen, mä en ole mikään superihminen, en kestä kuitenkaan kaikkea. En ainakaan enää.
'mietitkö vielä, miksi kyynelet kasvojani nuolevat?'

 en jaksa enää.

Suojakuoreni ympäriltäni murtuu.  Olen heikko.
kyyneleet tulvivat silmiini.

Suljen silmäni. En edes tiedä enää hengitänkö.

'älä kysy multa, mitä kuuluu, mä en pysty siihen vastaamaan.'
'mut jos haluut kuulla totuuden, on ollu vitu raskasta.'

Must tuntuu et mä kuolen stressiin. En selviä yksin.