ahdistuksen alku.

tänään huomasin olleeni syömättä, juonut vettä kaksi litraa aamulla tai no päivää se oli kun heräsin. ja sitten päärynämehua. Mut sitte TEIN SUUREN VIRHEEN söin suklaata. ehkä se oli pieni määrä, sinänsä. mutta mua alkoi ahdistaa. se oli kuitenkin liikaa minulle. Ja tiedän etten olisi saanut syödä sitä. Poljin pyörällä kotiin. ja mun maha alkoi murista. söin leivän (n. 50kcal.) ja nyt suurin piirtein mitä nopeasti lasken tän päivän kalori määrät ei olekkaan niin suuria koska se jää noin 200 kaloriin.. mutta kuitenkin. hyi olen läski.

mua ahistaa mun jalat,kädet, MAHA, sormet, naama. mä oon vastenmielisen näköinen ja ällöttävä. olen ruma.

ällötän itseäni ja varmasti muitakin. Kaikki muut ovat kauniita, söpöjä jne. mutta minä. en kestä itseäni enää. mun on pakko laihtua. ON LAIHDUTTAVA.

minust vaa tuntuu etten pysty oikeesti jatkaa tällee. mut eihän mua edes tarvita täällä. Miks mä edes oon enää täällä? miksen olis vaa voinu suoraa jäädä syntymättä.

jotenki mä haluan vaan palata siihen aikaan kun kaikki oli hyvin.

toisaalta haluaisin elää vieläkin/taas, siinä epätodellisessa maailmassani, jonka sain huumausaineilla ympärilleni, oli helpompi rakentaa pilvilonnoja, ja elää siellä, missä kukaan ei voi enää satuttaa, siellä missä maailma oli kaunis. Mä en ees oikeestaan ymmärrä miks mä oon tässä, miks mä palasin tähän todellisuuteen takaisin... olis ollu helpompi jäädä vaan sinne kauas tiedottomana kaikesta tästä mikä mua täällä taas ja vieläkin seuraa. olis ollu helpompi kuolla lopulta siihen kaikkeen. mä haluaisin viiltää. haluaisin repiä kädet auki taas kokonaan, mun olo on_järkyttävä_ ja mä haluan pois. en jaksa enää. jokainen hengenvetoki on täällä tuskaa mulle. toisaalt mä haluisin taas apua. mut mä en oikeesti tiiä enää mitä teen.

Haluisin joskus vaan itkeä, ja että joku samalla ymmärtäisi. mä en tiiä. olen liian läski. anteeksi että elän, anteeksi että oon ikinä elänykkää. mä lupaan kyllä kuolla.

Anteeksi läskeyteni. voisin sanoa että olen pahoillani kaikesta. anteeks.