dkcvm

Tunnen ihastumista, vihaa, välittämistä, surua, iloa, ahdistusta. Mitä niistä eniten? toisaalta musta tuntuu etten pysty elämään kenenkään ihmisen kanssa, en tule koskaan olemaan kenenkään oma. Mua ahdistaa ajatus elämisestä vielä jonkun omana, enkö ole ollut sitä jo tarpeeksi? Minut on otettu pidetty omanaan ja heitetty pois. Enkä enää jaksa sitä. Kun kävelen esimerkiksi tyttöystäväni kanssa kadulla harvemmin pidän kiinni tämän kädestä. En edes tarkkaan tiedä miksi en pidä kädestä. En vain pidä.

Eilen alkoivat meripäivät. En olisi jaksanut lähteä sinne millään. Puhelimeni oli soinut viikon ajan ja kysymyksiä oli sadellut joka suunnasta. Lähdetkö meripäiville kanssani? Nähdäänkö edes siellä jonakin päivänä? yms. Toisaalta minua vitutti koska niin monet olivat kyselleet, jotkut kysyivät moneen kertaan. Kuitenkin raahasin itseni sinne. Ulkona oli kuuma mutta loppujenlopuksi satoi kaatamalla. Kävelimme ja kiertelimme, juttelimme ja nauroimme. Mielessäni pyöri kuitenkin tääs se ääni joka sanoo ja käskee minun olemaan yksin jotta minusta tulee onnellinen. Mietin kysymystä miksi. Miksi seurustelen? Miksi olen olemassa? miksi lähdin kaupunkiin? ja kaikki muut maailman kysymykset mielessäni.

Toisaalta aloin miettimään entisiä suhteitani. Kaksi viimeistä vakavaa suhdetta ovat kaatuneet. Toinen suhteista kesti reilu kaksi ja puolivuotta. toinen vain nelisen kuukkautta. Kuitenkin mieleeni tunki ajatukset sitoutumisesta. Ja mielikuvia edellisistä suhteista. Ehken haluakkaan sitoutua. ehkä kuitenkin pelkään sitä. Hetken päästä mielessäni pyöri asioita joita en voi tehdä jos minulla on suhde. Ajatukseni ja tunteeni ovat ristiriitaisia.

Kun suhteesta tulee vakava luulen että pakenen, käännän vain selän ja kävelen pois.

Minua sanotaan playeriksi. Ja puhutaan että pyörittäisin montaa ihmistä samaan aikaan. eihän se toki ole totta.

Toisaalta kaipaan sitä kun kenellekkään ei tarvitse kertoa mitään, kun kukaan ei voi rajoittaa tekemisiäni. toisaalta haluan mahdollisimman kauas siitä. en osaa ajatella selvästi.

bnjklqakiwjuedhfghdjwkql vittu.

Mitä jos teen niinkuin haluan? silloin satutan kaikkia, enkä halua sitä.

mldosja

Olin pikkuveljeni ja hänen kaverinsa ja minun neljä kaveriani, olimme uimassa. ranta oli täynnä. En olisi jaksanut lähteä, imuroin koko kämpän ja pesin lakanani. Olen väsynyt. pyöräilimme rannalle. uimme, veljeni hukutti sormuksensa ja lupasin ostaa hänelle uuden.

Lähdimme veljeni ja yhden kavereistani kanssa pizzalle. Mä tuijotin ruokaa, tuijotin ja tuijotin. Ei mua ahdistanut toisaalta. en tiedä.

Olihan minulla toki ihan mukavaakin. Naureskelin itsekseni äidin kännipuheluille. Koti matkalla talutin pyörääni kävelin erään tuttuni kanssa samaa matkaan meidän kadun päähän. Mainitsin sanalla etten haluaisi mennä kotiin kuuntelemaan kännistä huutoa yms. Taisin mainita ettei minulla kauhean hyvinkään kotona ole mennyt. Ja loppu matkan kuuntelin hänen huoliaan. Ei se mitään. Kuuntelen mielelläni. Joopajoo.

Kotiin päästyäni minulla ei ollut lainkaan nälkä, join vettä. pöydälleni oli jätetty paperi lehtiö johon olin yhdelle sivulle kirjoittanut mietteitäni rakkaudesta ja peloista ja siitä kuinka kaikki on sekaisin. Olin itse kirjoittanut vain pienen pätkän ja sivu olikin täynnä, luin sen vaikken mitään ymmärtänytkään, tajusin kuitenkin äitini kirjoittaneen minulle sen. Halusi kaiketi ilmaista omia pelkojaan siitä mitä olin vastikää sanonut. Muutostani ja siitä mitä elämäni tulee olemaan. Hänen huolistaan ja siitä kuinka surullista on että heidän pikku tyttönsä lentää pois pesäsätä.

Mua itseasiassa ei kiinnosta vittuakaan kuinka huolissaan joku minusta on kun täältä muutan. Ei oikeasti paskaakaan.

Enkä jaksa enää edes kirjoittaakkaan.

Koska olen tänään syönyt minulla ei ole nälkä, mutta haluan syödä. Mutta kuitenkin kun ajattelen ruokaa minua oksettaa.

en enää keksi mitään kirjoitettavaa.

27.7

Eilen heräsin varttia vaille yksitoista. lähdin tyttöystävälleni, olin heillä joskus puoli kolmen aikaan. istuin sohvalle, kun hän kuunteli musiikkia, harjasi kissaansa ja istui vieressäni..

Meidän oli tarkoitus lähteä Tyttöystäväni ystävälle. Kun vihdoin kuuden aikaan sinne pääsimme.Siellä oli hänen kaksi ystäväänsä, minä ja hän itse. Kävimme Kaupassa tyttöystäväni kanssa. Tuijotin niitä ruoka tarpeita. Limsoja, mehuja, muroja, sipsejä...

Mun oli ollut nälkä jo aikaisemminkin. Kuuntelin kauppaan mennessämme tyttöystävääni. Hän puhui entisestä tyttöystävästään. Mitä heille tapahtui. Silmiini tulvi kuvat kuinka hän itki silloin koulussa, kun hänen entinen tyttöystävänsä oli lähdössä matkalle, oli kaikei aika pitkäksi aikaakin. Kuuntelin ja jokaisen sanan painoin mieleeni, halusin ymmärtää. Toistin jokaisen sanan mielessäni.

Menimme sitten hänen ystävälleen. Siellä söin, ehkä kuitenkin vain tyttöystäväni mieliksi, hänhän minua pyysi syömään. Ja itseasiassa odotan sitä että joku laittaisi ruokaa, laittaisi sitä lautaselleni ja käskisi vain syömään.. Kuitenkin huomaamattani seurasin tyttöystäväni jokaista liikettä, hänen laittaessaan ruokaa. Seurasin kuinka hän laittoin oliiviöljyä paistinpannulle ja kuinka hän kaatoi kanat pannulle..

Seurasin vierestä heidän juttujaan, saatoin hymyilläkkin. Heillä oli hauskaa, he nauroivat ja paljon. yhdentoista aikaan tyttöystäväni lähti saattamaan minua, myöhästyin bussistä, istuimme melkein tunnin verran, ja bussi josta olin myöhästynyt, oli tietenkin viimeinen. kävelin kotiin n. 8km. mietin kotimatkani sitä mitä tyttöystäväni sanoi aikaisemmin, silloin kun kävelimme kauppaan. Puhui tästä blogistani, lukevansa ja että hän yrittää parhaansa mukaan ymmärtää. En kuitenkaan halua millään tapaa kaataa omia murheitani hänen niskaansa. En todellakaan. Hän sanoi että täältä saa tietää jos hän jotain tekee väärin, ja mitä puheenaiheita kannattaa vältellä. yms.

Eilen ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin minust tuntui että joku välitti, tyttöystäväni halusi minun ilmoittavan kun pääsin kotiin. En kuitenkaan ilmoittanut, hyi olen kamala. Olin niin väsynyt etten jaksanut edes syödä. etten jaksanut laittaa valoja päälle. nukahdin melkein heti, kuitenkin ennen kuin nukahdin, minulla oli täysityö saada itseni kääntymään sängyssäni ja laittamaan peittoni hyvin. Mulla oli kuuma, muta tärisin kylmästä, en jaksanut laittaa ikkunaa kiinni, joten kahden peiton alla nukuin aamulla ensimmäisen kerran heräsin ennen seitsämää. sen jälkeen puoli yhdeksältä. makasin sängylläni ja odotin kunnes talo tyhjenee. nousin ylös ja raahauduin suihkuun. Minulla oli vieläkin kylmä. Suihkusta tullessani huomasin mahani murisevan, ihankuin huutaisi ''antakaa minulle ruokaa'' en ollut jaksanut syödä, koska en jaksanut liikkua. söin yhden leivän palan, ja kolme kuppia kahvia. Huomasin käyttöraha tilanteenikin olevan maailman huonoin tässä vaiheessa. En voinut mennä kauppaan ostamaan mitään. Olisin voinut tehdä ruokaa ja syödä. Itseasiassa olen tällähetkellä sitä mieltä että minun on syötävä.

Olen kaivanut kaapit moneen kertaan läpi, täällä ei ole kuin makaroonia, spagettia,jauhelihaa.. Pakastimessa on marjoja,leipää, ehkä jotain kasviksia. Onhan meillä toki äidin tekemää jotain jauheliha kaali pataa. Ja se on pahaa. sitä en aijo syödä. tiedän saavani hänetkin pahalle päälle tällä. mutta itseasiassa kun tarkemmin mietin..: hän on pahalla tuulella kun en syö, hän suuttuu jos teen ruokaa, enkä syö hänen laittamaansa ruokaa, eikä hän pidä siitä että syön hänen laittamaansa ruokaa. Mitä minun täytyy tehdä? olla syömättä, syödä ja mitä täytyy syödä?

Tarvitseeko olla näin vaikeaa?

Tarvitsisin töitä. Mitäköhän voisin ruveta tekemään. Tälläkään hetkellä minulla ei ole ollut töitä. Elokuussa on vasta viikko töitä. muutama tunti päivässä..

Ajaukseni ovat sekaisin. tuntuu että teen taas jotain väärin. minusta tuntuu etten oikeasti jaksa lähteä ulos tänään, mutta mä lupasin. Huomasin pitkittäväni keksimällä tekosyitä miksi minulla kestää. ''Minulla on tekemistä'' No joo, niinhän minulla olisikin, mutta mitäs minä teenkään? istun taas tässä. En jaksa. pitäisi oleikata nurmikko. En jaksa. Laittaa sitä ruokaa, en isteasiassa jaksa. Ei kiinnosta. viedä pyykit kuivumaan. en jaksa. en jaksa kävellä rappusia alas, avata ovea ja ottaa pyykkejä viedä niitä ulos kuivumaan. Olen säälittävä, laiska. pelkästään tiellä..

En jaksaisi liikkua. Tuntuu että jalkani voivat pettää. itseasiassa verensokerini ovat kovin alhaiset.

Voisin nukkua hetken, tai sitten en. Minun on tehtävä jotain.

anteeks, ahistaa.

Tänään mä lähdin ulos yhden aikaan. Istuin taas linja-autoasemalla neljältä oli tarkoitus lähteä enoni ystävän läksiäisiin, hän huomen aamulla lähtee takaisin jenkkeihin. Käärin huivin ranteeseeni, suojaksi ettei kukaan näe mitään jälkiä käsissäni. Ulkona on 30 astetta lämmintä ja minulla on pitkät housut, ja pitkähihainen paita. Jaloissani on naarmuja, ei kovin pahoja, mutta näkyviä. ranteeni on sotkettu naarmuilla käsivarteeni tumpattu tupakka. Eikä kukaan saa nähdä. Käsistäni joku voisi epäillä oloani.

Menin sinne 10 yli neljä, en ollut kuitenkaan viimeinen,tarjolla oli kakkua, pullaa, pipareita ja jotain kääretorttua. Ajatus niistä kaloreista kuvotti minua. Join kaksi kuppia kahvia, pienen palan mansikka kakkua.

Kaikilla oli hauskaa, paitsi minulla. Nauroin koska muutkin nauroivat, olisin halunnut muuttua vain näkymättömäksi, toivoin että pääsen lähtemään mahdollisimman nopeasti. leikin ettei mua ees oo.

Käännän selkäni jos joku kysyy miten menee, en pysty vastaamaan. Mulla menee kuitenkin hyvin. Kukaan ei huomaa, mutta mä todellakin valehtelen..

Tyttöystäväni sanoi tai siis kirjoitti:'' oot tommonen lutunen, hauska, kiltti, saat mut hymyilee pelkäl olemassaolollas ja aaaaa saat mut tuntee itteni tärkeeks ja rakastetuks ja kgjfdl ,____,♥''

Miksi? Päässäni kaikuu kysymys miksi.

Mä en osaa olla normaali, kukaan ei saa koskaan mua puhumaan mun syvimmistä tunteistani. Mä en halua kenenkään tietävän mitä mä oikeasti tunnen, mitä mä tunnen itseäni ja muita kohtaan..

Joka aamu mä puen päälleni naamion, astun sisälle siihen rooliin mitä olen esittänyt monet vuodet, lapseta asti. Mutta mä mietin mitä sitten kun en enää jaksa pukea naamiota päälleni, mitä kun en jaksa enää esittää sitä mitä muut minusta luulevat. Mitä jos en jaksa enää ollenkaan?

Tälläkin hetkellä minua väsyttää. Haluaisin jonnekkin kauas, jossa minun ei tarvitsisi nähdä ketään ei tarvitsisi nähdä kuin seinät. Joka päivä mä raahaan itseni ulos ovesta. En edes tiedä miksi. Pääni käskee minua lähtemään, pakko tehdä jotain. Kukaan ei saa epäillä mitään millään tasolla.Kukaan ei saa musta mitään irti, en puhu enää kenellekkään. Mua ahdistaa.

Paha olo vainoaa mua, se tulee perässäni uniini. Unissani mä vain vajoan, putoan enkä saa mistään kiinni. Olen tottunut elämään yksin nämä vuodet. olen tottunut siirtymään paikasta toiseen, raahaamaan tavaroitani mukanani. Muuttamaan pois ja muuttamaan takaisin. Olen pakannut tavarani taas, purkanut ne monet kerrat ja pannut uudestaan, enkai minä ole minnekkään vielä muuttamassa, mutta ei tämä tunnu kodiltakaan. Täällä ei ole hyvä olla.

Revin vaatteeni pois kaapista, pakkaan laukkuihin ja kohta laitan ne takaisin kaappiin, samoin käy muille tavaroille. Olen turhautunut.

Raavin käsiäni, hakkaan päätä seinään. Ahdistus ja turhautuneisuus valtaa kehoni. Haluaisin lentää pois. En kestä kehoani. Tätä määrää läskiä. Tämä on sairasta, kukaan terve ei ole näin lihava.

En kestä. En kestä.En kestä. minun on laihduttava. en voi elää tämmöisenä, pallona joka vyöryy eteenpäin.

Kaikki se mitä minä näen, on saatava pois. Muut valehtelevat, niin se on. Kukaan ei kehtaa

sanoa minulle suoraan sitä mitä olen.... LÄSKI.

AHDISTAA. mulla on nälkä. Haluaisin syödä, mutten saa. enkä toisaalta halua. tiedän että jos nyt syön, syön liikaa. ja joudun oksentamaan, oksentamisen jälkeen oloni vain pahenee. MUTTA vittu. En tiedä. Haluan kadota.

Olisimpa niinkuin muut. Laiha, kaunis ja normaali.

En jaksa kirjoittaa. en osaa. tämäkin on turhaa. minä kyllä tiedän sen.

joo anteeks tää teksti, tiedän tämä on sekava.

vihaan itseäni.

Tänään mä lähdin kaverini kutsumana heille juhliin, astuin ovesta sisään ja kaverini halasi minua, hänellä oli mukava kukkamekko. astuin eteisestä eteenpäin ja pöydät oli täyteen kasattu kakkuja, pipareitä, pullia ja pastelioita, mehuja, limsoja, booleja. Kaikkea mitä mahdoin tietääkkään.

Kysyivät monesti otanko mitään, vastasin vain etten taida. Kuitenkin mitä mä teinkään, join boolia jossa oli limsaa ja mansikoitta söin yhtä kakkua ja pastelioita. Luoja että olen läski.

Pääsin lähtemään viiden jälkeen. Pyöräilin 3kilometriä tapaamaan erästä ystävääni, istuimme linja--auto asemalla ihmisiä kerääntyi penkeille jooilla istuimme. Yksi heistä yritti raahata minua rannalle. En jaksanut, matkaa olisi ollut 5-6km. Ja minä läskipaska en jaksanut. hyi minua.

Istuimme huoltoasemalla, tai no sen terassilla poltin taas tupakkaa. Sieltä kun lähdin vein yhdelle kaverilleni tupakat ja vaihtorahat. Istuimme taas linja-autoasemalla.

Minua sanottiin kauniiksi. Anteeksi mistä kohdasta löydät minusta kauneutta, sanottiin myös laihaksi. HETKINEN....

-------------------------

Voin olla niinkuin muutkin on, tavallinen ja täysin tuntematon.Oon hyvää seuraa, mä rikon sen jään, mut peilitä mä pelkän naamion nään.

Ei ne huomaa, vaikka tuijottaa, ei ne mitään musta irti saa.

Joskus en jaksa, suljen silmät ja leikin ettei mua ees oo.

Mä syytän itseäni tyttöystävän pahasta olosta, en tiedä miksi, mutta syytän kuitenkin.

Niin kauan uskoin hyvään ja huomiseen, mut tuuli kääntyi, näin taivaan rikkoutuneen.

Miksen voi tehdä mitään, että muilla olisi hyvä olla. Tiedän muiden ongelmien olevan suurempia kuin omani, tajuan sen nyt. Elämänihän on helppoa, heidän elämäänsä verrattuna.

Eihän minulla ole edes varaa sanoa mitään.

En jaksa ajatella, en osaa ajatella sanoja jotka muodostaisivat lauseita, en jaksa.

Turha teksti, mun itseinhon määrä nousee taas pilviin.

Mä vihaan itseäni, jokaista kohtaa kehossani. Haluaisin pois tästä todellisuudesta, haluan kadota. Muuttua näkymättömäksi ja olla olematta. En jaksa hengittää.

Haluan nukahtaa lopullisesti. Olla heräämättä koskaan, lopettaa vaan hengittäminen, lopettaa kaikki. Haluan vaan pois. Mulla ei ole enää syytä olla täällä, olen tiellä, tuotan pahaa oloa muille.

Kukaan ei varmaan edes huomaisi jos nyt vain katoaisin.

Haluan kauas, pois kaikesta tästä. En edes ymmärrä miksi joka päivä, joka helvetin päivä pakotan itseni lähtemään ulos. lähden ulos, ettei tarvitsisi syödä.

Vihaan itseäni, vihaan ruokaa, vihaan niitä määriä joita syön. Miten kukaan ikinä voisikaan välittää minusta? Miksi kukaan edes välittäisi, Miksi kukaan haluaisi seurustella kanssani. Itseassiassa viimeyönä mietin miksi nykyinen tyttöystäväni seurustelee kanssani? Hän saisi parempaakin... Olen tietenkin onnellinen että hän on minun kanssani, mutta mietin onko hän tosissaan kanssani vai ei. Oikeastaan minua pelottaa ehkä hieman, koska viimeksi minua sattui niin paljon, enkä unohda sitä koskaan.. Sattuuko mua tälläkin kertaa? Satutetaanko mua tällä kertaa, vai välittääkö hän oikeasti. Toivon tietenkin että välittää. Kuka nyt sitä ei toivoisi, varsinkaan noin ihanalta tytöltä.

Tässä tulikin mieleeni että elokuussa onkin kaksi vuotta parhaan ystäväni kuolemasta. Ikävöin häntä vieläkin. Itseasiassa ikävöin todella paljon. Toivoisin hänen olevan täällä, ainoa ihminen jolle uskalsin kertoa kaikesta, ihminen jonka kanssa uskalsin itkeä ja nauraa, jolle uskalsin suuttua ja huutaa, tietäen ettei kumpikaan jätä toista. Ihminen jota tosissani uskalsin rakastaa, tietäen ettei kukaan pysty meitä erottaa. Kaksi viikkoa sitten luulin nähneeni hänet, mutta tiedän etten nähnyt, hyvin usein taas näen hänet unissani joissa hän pyytää anteeksi minulta kuolemaansa. Niinkuin heti hänen kuolemansa jälkeen näin paljon unia hänestä, näin myös hänet kävelevän kaduilla, kunnes tajusin ettei hän koskaan tule takaisin.. Vaikka vieläkin toivon niin. Syytän tavallaan itseäni hänen kuolemastaan... Mutta toisaalta toivon että olisin tehnyt toisin hän pyysi minua kanssaan ulos sinä iltana, mutten lähtenyt. En päässyt lähtemään. Lupasin nähdä hänet seuraavana päivänä. Ja kun seuraavana päivänä soitin, hän oli kuollut. Myöhemmin kun olin heidän kotonaan katsomassa vielä joitakin vaatteita ja hänen tavaroitaan löysimme hänen äitinsä kanssa kirjeen joka oli osoitettu minulle... Luin kirjeen ja kyyneleet tulvivat silmiini, muistan päivän kuin eilisen. en tiedä tarkkaan mitä oli tapahtunut mutta kirjeessä hän kertoi rakastavansa minua, mutta lähteneensä koska ei enää kestänyt elää. Koska tämä maailma ei ollut kuulemma hänen paikkansa, ja etä hän on nyt paremmassa paikassa. Jossain kaukana missä ei enää satu.

Sairaalassa hän oli mopo onnettomuuden takia. Oli ajanut rekkaa päin. En tiedä oliko se tahallista vai oliko hän tekemässä vasta myöhemmin, vai oliko tekemässä ollenkaan....

Kirjeessä hän sanoi olevansa ylpeä minusta, koska tietää että jaksan elää, vaikka on vaikeaa. Hän kertoi että odottaa minua kuoleman takana, sitten kun minun aikani on, eikä se kuulemma ollut ''tänään''.

.....................

enää en jaksa kirjoitttaa. taidan lähteä nukkumaan. öitä.

Anteeksi tämä teksti, anteeks ylipäätään tää koko blogi. anteeksi että elän vielä.

------------

Tänään heräsin joskus yhdentoista aikaa, pakotin nousemaan ylös. Silmät turvonneina itkusta. Tiesin että mun on ryhdistäydyttävä, ei kukaan saa nähdä minua näin. Kaikki on aina hyvin. Istuin myöhemmin lattialla suoristin hiuksiani. Ja oveen koputettiin. Iskä. Mietin että mitä hän haluaa, olisi tehnyt mieli paiskat ovi vaan nenän edestä kiinni. Huomenta. Enkä vastannut mitään. Ja ensimmäisen kerran, koko helvetin elämäni aikana hän pyysi minulta anteeksi. En edes aluksi ollut aivan varma kuulinko oikein. Kuitenkin. Olisin halunnut ajaa hänet kuitenkin pois. En tahtonut nähdä ketään ja kaikkein vähiten hänet.

Kuitenkin hän näki jäljet jaloissani. Muutama säälittävä naarmu, mitä sitten?

Tuhoan kehoni jos niin haluan, kukaan ei voi päättää minun puolestani siitä, että kuinka paljon arpia kehostani löytyy.

Kuitenkin iskä muutti asian taas niin että kaikki se oli pelkästään minusta kii, koko eilinen riitely johtui vain minusta. Minun pitää kuulemma aikuistua, elämässä tulee vastoinkäymisiä, jokaisen vastoinkäymisen kohdalla et voi raapia itseäsi.. Joo mä tiedän, että vastoinkäymisiä tulee. Enkä kyllä tietääkseni olekkaan viillellyt vastoinkäymisten kohdalla. En tosiaan, muutenhan olisin vieläkin arpisempi, en varmaan löytäisi yhtäkään kohtaa itsestäni jossa olisi ns ''tervettä'' ihoa, ilman arpea. Viillän koska ahdistus katoaa, kun vuodan verta, kun tunnen kipua ahdistuksen määrä pienenee. En tiedä miksi se on näin, mutta se vain on. Voisin toki oksentaakkin mutta en tiedä. Ja kyllähän mä oksennankin pahaan olooni, mutten välttämättä pystyisi oksentamaan niin paljon, eikä se tekisi yhtä kipeää, kuin viiltely tai jokin muu sellainen. Esimerkiksi tupakan tumppaaminen ihoon sattuu enemmän kuin viiltäminen.

Ehkäpä itsensä satuttaminen on minulle pakokeino. Kun pelkään, viillän. Kun ahdistaa, viillän. Ja siihen lisätään sitten kaikki muukin paska minkä takia viillän. Viillän koska haluan pois pahasta olosta ja siitä henkisestä kivusta, ehkä ajattelen jopa fyysisen kivun helpottavan sitä henkistä kipua.

Tänään sitten lähdin ulos tyttöystäväni kanssa, alkoi sataa ja hieman ukkostikin. Sanoin että minun mielestäni näyttää kauniilta kun sade osuu maahan, ja että mielestäni sade haisee kastomadoille.

Kävelimme hetken päästä ABC:lle ja alkoikin paistaa aurinko. Istuimme sitten kahden muun ihmisen kanssa ABC:llä varmaan kolme tuntia. Ei ehkä ihan, mutta melkein ainakin.

Ja taas jäin miettimään sitä mitä söin, ensin söin suklaata ja join limsaa. sen jälkeen söin 5 ranskalaista. tuntuu että turpoan, kun syön näin runsas kalorista ruokaa. Tai no siis eihän se ole ruokaa, vaan... No en tiedä miksi sitä kutsuisin, mutta kuitenkin. Liian paljon kaloreita. Ja kuitenkin ulkona istuessamme söin vielä lisää suklaata....

Kävelimme tyttöystäväni kanssa ehkä puolen kilometrin päähän bussipysäkille. Odotimme hänen bussiaan ja kun hän oli lähtenyt tulimme käymään parhaankaverini kanssa täällä, meillä.

Hän lähti ja minä aloin siivoamaan, tyhjensin myös astian pesukoneen. Ja siivosin keittiön. Ja nyt olen tässä.

En edes tiedä mitä ajattelen olen jotenkin väsyksissä, mutta minun on jaksettava tehdä asioita esimerkiksi siivota, järjestää tavarat yms. En tiedä miksi, mutta minun pääni vaan käskee niin, en saa olla muiden tiellä. Minun täytyy tehdä asiat mulle mahdollisimman helpoiksi.

.......

Kuitenkin, mulla on ihan hyvä olla näin. Itseasiassa ihmettelen suuresti miten minulla voi ollakkaan näin hyvä olo, mutta epäilen suuresti eilisen välikohtauksen liittyvän tähän jollain tapaa. Vaikka mua kaduttaa tuo ranne, ja kaduttaa aika valtavasti, niin ehkä se sittenkin helpotti, en tiedä. Olen typerä.

itku pitkästä aikaa.

itkin. iken vieläkin. En mä tavallaa pelkää, olishan se mulle oikein että joku löis. mitä väliä sillä sinänsä onkaan?

siis keskutelimme äidin kanssa. ja iskä alko huutaa väliin jotain, kännissä tietenkin. ja sanooin että pää kii yms. lähdin siitä ja se tuli tänne sisälle riehumaan. kyyneleet tulvi mun silmiin, mutta mä en itke. en jumalauta itke.

no sitten loppujen lopuki se pamauttaa kaapin ovella mua, kun äiti oli tullut väliin. en tiedä mitä ajatella. se olisi lyönyt. mut mitäpä sitten? ei mua itseasiassa kiinnosta.

mut mulle vaan tuli huono olo siitä kaikesta, siitä mitä olisi tapahtunut... Sen hulluuden kiillon näki sen silmistä, sen kaiken vihan. Kyllähän mä tiedän että hän minua vihaa. nyt mä tarisen ja kylmä hiki on mun iholla. Mitä väliä sillä nyt on jos kuolen?

Se miten kukaan ei tässä talossa ymmärrä. Tiedän olen aina kaikkeen syypää,minusta johtuvat kaikki ongelmat, mitä täällä ilmenee. Tiedän, eipä sitä olisi taas äsken tarvinnut minulle kertoa....

Sen jälkeen kun olin vihdoin yksin ja rauhottumassa, äiti tulee selittämään kännipäisiä elämäntarinoitaan minulle. Ei minua nyt kiinnosta. Mua lähinnä vaan oksettaa kaikki. Ja mua oikeasti oksetti. Jäätyäni taas yksin, kyyneleet saavat luvan valua mun poskilla. ja mä itken. ua sattuu, ja olen täynnä vihaa. mä vihaan itseäni, elämääni, tapaa jolla elän elämääni, vihaan perhettäni ja muuta sukuani. Tahdon kauas täältä.

Ja mä oksennan.

Oksennettuani kaivan jostain kumman syystä terävän esineen laatikostani käsiini. Kirjekuori täynnä peilinpaloja, veitset heitin jo pois.Nyt jos joku katsoo laatikkooni, ei kukaan voi ajatella että viiltelisin. Ja eihän minulla olekkaan mitään syytä, miksi joku epäilisi minun viiltelevän. Kaikkihan on hyvin, aina ollutkin ja tulee aina olemaan. Elämänihän on päälisin puolin kunnossa. Kukaan ei edes osaa epäillä sitä, että viiltäisin. miksi satuttaisin itseäni kun kaikki on hyvin?

en siis satuta.

Mä viilsin jalkaani ja toiseen. vasempaan ranteeseen, ei ne ole tarpeeksi syviä. olen säälittävä.

sen jälkeen mä sytytän tupakan, istun ikkunalla roikotan jalkoja ulkopuolella ja poltan tupakkaa. en jaksaisi millään liikkua enkä edes hengittää. tumppaan tupakan käteeni ja heitän pois.

Tupakan jälkeen mä etsin käsiini pullon viinaa ja toisen pullon punaviiniä. paketin särkylääkkeitä, ja mieliala lääkkeeni. Tiedättehän te mitä siitä seuraa? oloni ei sinänsä parantunut ehkä helpotti hieman tätä ahdistusta. En tiedä.

Haluaisin kuolla nyt. mutten toisaalta halua. En mä toisaalta voi, mut toisaalta mikä estää? Joo en mä ehkä voi kuolla, ehken mä uskalla ehkä se johtuu vaan siitä.. Joo tiedetään olen säälittävä paska.

Niinno kirjoitinhan minä sen kirjeenkin. Mutta mä en tiedä. Haluan vaan pois. Mieluiten yksin olisin. Haluan että vuosi menisi nopeasti jotta pääsisin muuttamaan. Mä odotan sitä, odotan enemmän kuin mitään muuta nyt.

Mun psykiatrikaan ei tiedä tästä. Hänhän on lomalla. Lääkäri kysyi vielä ennen hänen lomaansa että tarvitsenko toiselle psykiatrille ajan nyt kesällä. Sanoi vain Kyllä hän pärjää, kesän yli itsekseen. ihan hyvinhän on tähänkin asti mennyt. Ja kaikki on hyvin.. Joo niinhän se olikin. Musta vaan tuntuu ettei mun psykiatri ota mua tosissaan, ihan kuin kaikki mitä sanon hänelle kääntyykin yhtäkkiä niin että, minulla on aina ollutkin kaikki hyvin. No mutta miksi helvetissä muuten ikinä olisinkaan istunut siellä huoneessa, jos kaikki olisi hyvin? En ymmärrä.

''Vakavasti otti vasta kun tuo pieni keiju nukkui pois.''

Itseasiassa olenkin väsynyt olen väsynyt toistamaan asioita ihmisille jotka ovat *ammattiauttajia* ja kun he eivät kuule kuinka pyydän apua, tai sitten he eivät vain kuuntele, he eivät halua kuulla.

mä pyydän apua ja ojennan käteni, kukaan ei ota kädestäkii, suru silloin vie mukanaan.

Ehkä se on sitten totta. Se ettei mua pysty auttamaan, kai se on sitten niin. en tiedä.

Mitä jos mä vaan nukahdan kun käyn nukkumaan, mutten koskaan enää herääkkään? Eikö se olisi parempi kaikille niin? Uskoisin että kaikilla olisi helpompaa. Ja ainakin voisivat syyttää minua vielä lisää kaikesta. Koska olisin lähtenyt voisivat kaikki aina syyttää minua kuolemastani ja minua kaikesta mitä tulee kun kuolen...

En olisi enää tiellä täällä.

Mutta mä uskon että mun on helpompi kun pääsen muuttamaan. Kun vihdoin saan oman rauhan elää, opiskella,tehdä töitä, parantua etc. Ja oikeastaan mä tiedänkin että mun on helpompi sen jälkeen kun olen päässyt eroon tästä. Kun minun ei tarvitse enää nähdä tuota ryyppäämistä, sitä kun vedetään joka ilta perseet ja riehutaan, tapellaan ja muuta. Ja ennen kaikkea, kun ei tarvitse pelätä että kukaan alkaa rihumaan kännissä tai lyö. tai mitään muutakaan.

Toivon ainakin niin.En kuulu tänne ''mun koti ei oo täällä''

----

Haluaisin repiä kaikki arvet auki, koko käteni, haluan raapia ihoni rikki. Haluan vuodattaa vereni. En jaksa enää.

minua ei kuulla vaikka kaikki minussa, apua huutaa. Sattuu pelkästään hengittää.

Tuntuu jotenkiet haluisin vaa olla jonku vieressä, niin että tietää sen toisen välittävän. Olla vaikka ihan hiljaa vaan. Kunhan tietää vaan että joku välittää, jos joku pitäis huolta..

Mä en enää tarkkaan tiedä mitä mä haluan.

anteeks tääki teksti taas. Ei olis pitänyt tätäkään kirjoittaa..

22.7.'11

Nyt minä tiedän kuinka paljon pelkäänkään parantua. Pelkään liikaa sitä mitä parantuminen toisi mukanaan. Ehkä sen takia olen vieläkin tässä. Tiedän toki myös sen että minun on parannuttava. Enkä voi olla hallittavana koko loppu elämääni. Enhän minä toki tiedä olenko, voinhan kuolla vaikka jo heti huomenna. En ehkä kuitenkaan...

Minua tavallaan häiritsee, se kun joku sattuu kysymään pidänkö kesästä. Joo kyllähän mä pitäisin ellen olisi tälläinen. Mutta olempahan tälläinen ja pidän talvesta, koska silloin pidetään vaatteita enemmän päällä. Pitkät hihat paidoissa jne. Mutta tai äh. en mä tiedä.

Viime yökin meni pyöriessä sängyssä, seuraavaksi makaan lattialla. Mitenkään ei ole hyvä. Kaikki asiat pyörivät mielessä. Oli kuuma ja hyttynen kiusasi minua. Mietin lähinnä mitä elämältäni haluan.

Tietenkin jos tällähetkellä voisin päättää, laihtuisin ja laihtuisin kunnes kuolen. Mutta jokin minussa sanoo etten voi tehdä niin. Miksen muka voisi?

anteeksi.

Minua hävettää suunnattomasti. Nyt kun mä tajuan sen mitä tein, mun tekis mieli vajota maan alle. mua ei oo ikinä ennen hävettänyt näin paljon. Pyydän anteeksi enkä saa kerrottua mistä pyydän anteeksi. Ja vaikka mietin sitä mitä sanoin siitä päivästä asti. tiesin tehneeni väärin. No enhän minä muuta teekkään kuin väärää. Yritin siitäkin jo tänään sanoa, mutta kiersin koko asian, vihjasin vain että mitä teenkin teen väärin.. Mua hävettää entistä enemmän jokaikinen hetki. Kuolen tähän.

En osaa pyytää anteeksi. ja jos pyydän, eikä toinenosapuoli ymmärrä mistä pyydän anteeksi, asia jää siihen, koska olen pelkuri. Idiootti ja sitä rataa.

Nyt tuntuu etten tahdo nähdä tätä ihmistä, ennen kuin asia on unohdettu. mutta tietenkään en voi tehdä niin, koska en tule unohtamaan sitä.

Tuntuu että oon tehny liian väärin jotakin ihmistä kohtaan, joten hänellä olisi oikea syy suuttua ja pistää vaikka välit poikki. Syytän itseäni hänen pahasta olosta. Mähän en osaa ajatellakkaan.

Mua ahdistaa se mitä olen tehnyt.

Koskaan en ole toivonut kenenkään lukevan tätä, en ehkä tälläkään hetkellä, mutten tiedä miten muutenkaan kukaan tietäisi mistään mitään, ellen ilmoittaisi täällä tätä, ehken koskaan olisi sanonut mitään.

Haluisin pyytää anteeksi kasvokkain, mutten osaa. yksi asia jota en osaa on anteeksi pyytäminen. voin toki sanoa anteeksi tilanteissa joissa en näe anteeksipyydettävää, mutten silloin kun tiedän itse tehneeni väärin. Olen heikko.

Tiedän että mun on pyydettävä anteeksi. ja haluaisinkin. ehkä mä yritän hyvittää asioita erilaisilla sanoilla ja teoilla, toisaalta mä en osaa sitäkään.

Tää pieni asia, tai no ehkä ohimennen ajateltuna TÄMÄ PIENI. niin saatanan pieni asia häiritsee mua. se miten vastasin sanoihin yms. ahdistaa ajatella. Tiedän olin itsekäs. mut en vaan osaa sanoa asioita niinkuin ne pitäisi. olen huono. koska en ymmärrä jos jolllain pienellä sanalla vihjaa yms.

Olen idiootti ja niin helvetin sokea etten näe asioita, niinkuin ne kuuluisi nähdä. anteeksi että olen olemassa.

En tiedä mitä tekisin. hetki sitten mä itkin koska mua sattui, kun toisella oli paha olla, se ei toki ole mitään uutta että siirrän itseni tooisen tilanteeseen. mutta tää häpeän tunne. perkele tämä on sekava teksti mä tiedän. en jaksa keskittyä haluisin hokea vaan yhtä sanaa. ja se on anteeksi. anteeksi,anteeksi,anteeksi.anteeksi. voisin kirjoittaa vihkon täyteen tota sanaa ojentaa sen sinulle kertomatta miksi pyydän anteeksi. ehkä toisaalta tää häpeä tekee sen etten kehtaa sanoa syytä. olen säälittävä joo tiedän. Mä syytän itseäni sun olosta ja kaikesta siitä mitä tunnet.

Toisaalta tiedän että pääsisin vaan helpommalla sanomalla anteeksi, ja kertomalla mistä pyydän anteeksi. Koska kuitenkin mä uskon saavani anteeksi. mutta ei, olenhan säälittävä pentu, enkä osaa, en uskalla tai kehtaa. helvetti, ei mikään ihme vaikka nauraisit minulle.

anteeksi että olen olemassa, anteeksi etten kuuntele, anteeksi että olen säälittävä, enkä osaa sanoa asioita suoraan etc.

Tiedän kaikkein helpoiten mä oliin päässyt tästä jättämällä anteeksi pyytelyt johonkin muualle, mutten voinut koska se vaivaa mua.. anteeksianteeksianteeksianteeksianteeksi. se sana vainoaa mua. enkä voi jättää sitä kuulematta. tein väärin tiedän sen. olen tehnyt monta kertaa väärin. mutta nyt tää on erilaista. tuntuu etten voi antaa asian olla koska _välitän erityisen paljon kyseisestä ihmisestä_.

en mielestäni ole tehnyt mitään _liian_pahaa_, ettei voisi antaa anteeksi, loukannut torjumalla. dhjidsaldpofjhjdksl ehkä se johtuu pelosta. en tiedä. olen vain tyhmä pentu. itsekäs ja säälittävä. Tiedän sanokaa vain suoraan en mä oo ansainnu elää.

En edes ymmärrä miten mua voi ahdistaa ja hävettää tietty asia näin paljon. ää

ällötän itseäni. Ja nyt tajuan että olen pelkkä pelkuri, en osaa vastata suoraan kysymykseenkään.

pyydän kokoelämääni anteeksi, anteeks et oon ihan saatanan typerä ihminen.

anteeks, etten osaa pyytää anteeks, niistä asioista joista pitäisi, ainakaan kasvokkain.

täytyy pyytää anteeks. anteeks anteeks ja vielä kerran anteeks. en ees osaa enää tätä.

joo mä häpeän. Enkä näyttäydy missään. Tiedän olen loukannut häntä. Ei mulla ole mitään asiaa enää ihmisten ilmoille. anteeks.

)8

Tänään olin ulkona kavereiden kanssa, käytiin uimassaki yhden ystäväni kanssa, itseasiassa oli siinä kaksi muutakin ystävää, mutteivat he uineet.. no uitiin ja minua alko tietenki ahdistaa, minkäs teet, ku oon näin läski. pelkästään tiellä. mä hyllyn. mulla oli hyvä olo kun en syönyt kolmeen päivään _yhtään_ mitään. mut nyt mitä mä taas tein. SÖIN. eilen ja tänään. vittu olen sika. läski lehmä. saatana. eilen minä söin jotakin suurinpiirtein 689kcal. mutta tänään. Se kaikki meni YLI ensin aamulla söin puuroa. sitten ns. lounaaksi leipää. sen jälkeen kaksi jäätelöä, muutamia paloja suklaata, ja kun tänne kotiin tulin söin vielä pizzaa. hyi, mua ihan oksetti se pizza, ja kaikki se mitä olin jo valmiiksi sisälleni tunkenut. ainiin ja ulkona ollessani join myös limsaa. yök. ei todellakaan saisi juoda limsaa. joten kun alakerta tyhjeni, kaikki lähti johonkin. Mistä mä taas löydän itseni? Tietenkin vessasta. oksennan ja oksennan. millään muulla ei ole siinä vaiheessa mitään väliä, paitsi sillä että mun on saatava kaikki ulos. vaikka taju lähtisi, kaikki on saatava taas ulos. mä melkein itken ja oksennan. Mä oon turvonnu, virtahepo. hyi minua.

Mä kirjotin eilen illalla kirjeen, jonka ihmiset voivat lukea kuolemani jälkeen. Sitte taas mun sisällä joku huutaa. et voi kuolla noin läskinä, kunnes laihdut saat kuolla.

Tajusin sen itsekkin, eihän kukaan halua nähdä mitään läskiä ruumista. mä vaan hyllyn ja lyllerrän. yök. valtaan koko kadun kin kävellessäni, olenhan niin läski. pelkkä läski vaan. Mitä mä tääl enää edes teen?

nyt se ääni huutaa mulle. koska puhuin tästä jollekkin ihmiselle yms. se hokee mulle etten ole sairas koska sanoin haluisin olla terve. Nyt se ääni huutaa mulle, käskee mun oksentaa uudestaan, vaikka tiiän ettei mun sisällä oo enää mitää. se vaan huutaa, joten mä satutan itseäni taas. mä viillän.

Ja nykyään olen ymmärtänytkin viiltää paikkoihin joista kukaan ei koskaan huomaa. ainakaan minulta.

ahistaa, itkettää, vituttaa. en tiiä. tää ruuan määrä vituttaa mua. se et aloin taas syömää, enkä noudattanu mitään ku söin. mä söin ja söin, ja oksensin. mua vituttaa mun olo. ja haluun pois tästä miten vaan. Toisaalta mä halluan parantua. Ja tiiän että jossen siihen kykene, mä tapan itseni. koska en kestä tätä oloa. sitä että joku kokoajan kontrolloi mua. ja sitä kun ruoka, kalorit ja kaikki tää paska, tavallaan päättää mun puolesta asioita. en vooi tehdä jotain, jos täytyy syödä tai muuta tällästä.

enhaluu kattoo vierest kuinka mun elämä lipuu ohi, en kerkee elämään mun elämää jos mä kyttään vaan kaloreita, tai että joku muu päättää milloin syön, milloin en, mitä syön ja mitä en jne.

tiedän että mun on parannuttava. ........

jos en parannu, jään lopppuelämäkseni tähän. enkä tosiaan halua sitä.

vitutus

ajattelin vaan ilmoittaa nähtävästi asian tänne. ei vois muakaa vituttaa enää yhtää tän enempää, en tiiä miks mua vituttaa. mul on saatanan paha olla. enkä kestä muutenkaa tätä paskaa enää. tänää sinänsä ihan hyvä päivä. mut vituttaa vaa liikaa.

eikä mua muutenkaan kiinnosta enää mikää. vituttaa vituttaa ja vituttaa joka ikinen asia taas vaihteeks ottaa päähän. kuolisimpa pois täält, en oo ainakaa sitte enää kenenkää tiellä eikä kenenkää tarvii enää ikinä nähä minua. mitä välii millää on enää, kuolen pois, ja kaikil muil on sitte hyvä olla, niin mullaki, ei tarvis kattoo tätä paskaa. Ja ihmiset kehtaa viel mult kkysyy et miks vituttaa yms. minuu ehkä vituttaa tää paska, se mitä kaikkee joudun kestämää yms. toivon vaa et kaikki pitäis turpansa kii ja antais mun olla. eläkää te vaan omaa elämäänne ja minä omaani.

varsinki tietyt ihmiset tuntuu puuttuvan LIIKAA mun elämää. ja hei HUOM. SE ON MUN ELÄMÄ, EIKÄ KENENKÄÄ MUUN. saatana.

joo. mä taidan lähtee nukkumaa kohta. jos ei vaikka vituttais aamulla enää.......................

20.7.

Tämän pienen hetken mä tiedän, ansaitsen tuskani.. En saanut pyörtyä, ylös oli noustava ja heti. ja nyt mun sisällä ei ole yhtään mitään. ja mua oksettaa silti.

Tiedän sen olevan heikkoutta kun en tottele, olen heikko jos en pysty olemaan syömättä. Mä tiedän sen...

Mua koskee mahaan vieläkin, en tiedä miksi.Mun kurkkukin on kipeä, oksentamisesta. Minua särkee päätä. Ja mulla on kylmä. Kuuntelen ääntä mun päässä se kehottaa, pyytää ja käskee, pakottaa...ja on tehtävä sen mukaan mitä käsketään.

En pääse irti, mä oon koukussa, tarvitsen sitä kuin ilmaa. enkä edes halua irroittaa.

itseasiassa mun on kohta lähdettävä lenkille.

mutta ennen sitä..

Nyt tässä lähiaikoina olen miettinyt exiäni, enemmän kuin koskaan. Koska aina jossakin välissä tulee puheeksi joku asia, ja seuraavaksi joku jotain kysyy, ja joskus muuten vain miettii.

Ja minust tuntuu et minut on jotenki kahlittu näihi ajatuksii, ja tuntemaa sen kivun mitä tiettyjen ihmisten ajatteleminen tuottaa. Mut kai mä oon sitte kuitenki mun ajatusteni vanki. en tiedä. Mut ainakin sen mä tiedän että oon oman kehoni vanki. ja mua ällötttää tämä. ehkä mä haluaisin olla terve. Vaikka kyllähän mä kai muiden mielestä olenki, eihän ne nää sitä mitä mä nään. ne ei kuule sitä mitä mä kuulen, eikä tunne niinkuin minä. Ja toisaalta mua harmittaa se että olen tälläinen, haluaisin sen mörön mun päästä pois. en halua sitä enää.

enkä jaksa ees kirjottaa enää. ja pitää lähteä kohta lenkillekkin.

------

Tänää mulla oli sinänsä ihan hyväki päivä, pientä vitutus_kohtausta lukuun ottamatta... No siis ensin yhden aikaa lähdin ulos. sitten joskus lähdimme bussilla tyttöystäväni kanssa, heille. Kerettii olla siellä jotain tunnin verran. Sain viestin. Lainasin nimittäin eilen kaveriltani bussikorttia yms. no halusi sen takaisin koska oli lähdössä kaupunkiin, lupasin palauttaa. No en ihan tarkkaan muista miks mua alko vituttamaa mut loppujen lopuks se ei edes saanut lähdettyä, tai no ei sinänsä saanut lupaa lähteä. Joten vitutti vaan lisää. Taisimpa siinä sitte vahingossa hiljaisesti tai ehkä kuitenkin vähemmän hiljaisesti ilmaista vitutukseni. hehhe. no tulipa ainakin käveltyä semmoset 4km. Ei se tavallaan mua haitannu. Sain siinä samalla jotain puhuttuakin, enimmäkseen sitä mikä eniten vitutti, mut kyllä mä jotain muutakin puhuin. Toisaalta ihan omastaki mielest ihan hyvä.

Muuten, tää tyttö oli ettiny mun blogia kaks viikkoo, ku luen sen omaa blogia, ja kerroin sitte siitä. Ja olipahan löytänyt, no eihän se haittaa.

Ku puhuin äh mikskä mä sitä nytte sanoisinkaan. vaikka no jos sanon että ''tyttö''.. Noniin siis kun juteltiin jotain ja sitte tää tyttö sano jossain vaiheessa ''nii kerros mulle mitä mä sussa sitte silloin näinkää?'' naurahti. eipä siitä sitte kauheemmin keskusteltu, mut nyt mä jäin tavallaan miettimään sitä et niimpä. Mitä se minussa oikeasti näki tai näkee tälläkään hetkellä. Hieman päästä kipeä, eikävälttämättä ihan vähänkään kipeä. Mietin vaan...

Koska mä en oikeasti ymmärrä, mitä kukaan ikinä näkee minussa. No en tiedä....

kulje mun kanssani, pysy mun rinnalla
estä mua vajoomasta, pidä mun pää pinnalla
pysy mun mukana
kulje mun kanssani.

No mietimpä tässä sitte taas tota että MITÄ ihmettä kukaan näkee minussa.. Kuuntelempa tässä tota selittelyä, yhdeltä muijalta johon joskus jollain chat- sivustoilla tutustuin, kuuntelempa nyt kuinka hän on ihastunut minuun yms. miten vaan, kun ei kerran usko jos sanon että olen varattu, siis perkele seurustelen.

mua koskee mahaa, itseasiassa tää taitaa olla nälkää, voisin syödä jotain. ehkä en tiedä.. kohta ehkä jos jaksan. eipä mulla kyllä varaa olisi syödä, mutta. no entiedä. tän päivän kalorit jääki sitte 145. eli koko päivässä kiinteetä olen syönyt sen 145kcl ja limsaa juonut ja vähän mehua, eli yhteensä 250kcl koko päivässä.

pitäiskö syödä vai ei? toisaalta haluaisin, koska haluan parantua , toisaalta en, kkoska en halua parantua. .....

mörkö.

taas mä mietin niitä saatanan kaloreita.Mietimpä tässä, että kun tänään päivällä söin puolet kaverini pizzasta.. ja silloin musta tuntu että nnyt on lähettävä oksentamaan. mut miksen menny? mun olis pitäny. nyt mua ahistaa se et sitä pizzaa on vieläki mun sisällä. vittu mä oon läski.

tänää olin ulkona kokopvän.

Ja nyt mä oon taas _erittäin_liian_ huolestunu toisesta ihmisestä. Ja minust tuntuu etten enää jaksa murehtii toisten asioita, ku ne niitä purkaa mulle. Mut tää ei edes puhu. ja siks oonki huolissani siitä. jos se mulle alkaa puhumaa, mua ei kiinnosta vaikka sen jälkee hukkuisin tosiaan tähä paskaa. se on mulle suunnilleen ihan sama, no okei aina ollukki mut kuitenkii. Jos mä saisin päättää mä vaikka ottasin kaikki tän ihmisen murheet itelleni, kantaisin niitä ja jos jotenki onnistuisin olemaa joku ns luoja tai muu, en enää ikinä antais sille ihmiselle murheita. Joten jossen jaksais kantaa sitä taakkaa kuolisin, eikä hän murehtis suotta sitä.

Itseasias ei kenenkää sitä tarvis murehtii sitte KUN kuolen..

Haluisin itseasiassa vaan pois täält, en voi puhuu kellee siitä mitä mä oikeesti tunnen, koska siitä ei saa kertoa, jos mä jollekki nyt menisin sanomaa ni mua rankastais, joten en uskalla. enkä tavallaan haluakkaan.

Toisaalta on muutama asia mistä taistelen sen mörön kanssa, ihmissuhteet, nimittäin niitä mulla ei saisi olla. esim just tää seurustelu, en sais seurustella. ettei tosiaan kukaan tajua. mut en oo antanu vielä periks.. mut muuten mä suunnilleen tottelen. ehkä just siks että ''kun tottelet, susta tulee kaunis, onnellinen ja elämänhaluinen ihminen.'' mulle luvattiin.

Ehkä siks mä melkeimpä kaikissa muissa asioissa tottelen paitsi tää seurustelu juttu, en sais seurustella, mut seurustelen silti.. empä tiiiä, aika lailla jokapäivä se kyllä tiukemmalla äänellä sanoo ja kehottaa tiedän että kohta se tosiaan kieltää seurustelun. mutta emmä halua sitä.

no mut mua väsyttää ihan helvetisti nyt. joten kirjottelen jokupäivä ku on aikaa enemmin. öitä, pakko lähtee nukkumaa nyt.

>8

Nyt mä taas nauran itselleni ja sille kuinka säälittävä olen. En osaa sanoa asioita suoraan. Mä jahkailen asioiden kanssa ja hoen itselleni vain ehkä, ehkä, ehkä. Mutta mun pää ei halua kuulla yhtään ''ehkä'' enää.. En mä tiedä mitä teen.

Mun päässä äääni sanoo mulle ''sun on oltava yksin, mitkään kaverit /ystävät eivät saisi tulla tiellesi, sinun pitäisi unohtaa seurustelu ja kaikki ihmissuhteet, koska KUKAAN ei saa tietää.''

En tiedä, ehkä se mörkö mun päässä onki oikeessa. Tai sitten ei. mä en tiedä. Enkä välttämättä haluakkaan tietää. ei mua kiinnosta enää. Tiedän kyllä taas, tai siis mä luulen vahvasti, koska arvaan sen.....Mä tulen satuttamaan jotakuta.

Ja mä tosiaan tiedän ettei se ole hyvä, en halua että ketään sattuu. mutta se vaan on totta että mun ajatukset pyörivät vain ruuan, kaloreiden , painon ja liikunnan ympärillä. mä en kerkeä enää ajattelemaan mitään muuta. ehkä mä olen niin sairas.

Tuntuu etten pysty olla täysillä mukana missään koska mulla menee omaa aikaani vain laihduttamiseen ja miettimään kaikkea sitä: ruokaa,kaloreita,liikuntaa yms.

Tästä ei muuten ole kauaa kun eräs ihminen kysyitietääkö tyttöystäväni syömishäiriöstäni..

Jos joku kysyy eihän mulla ole syömishäiriötä. mulla ei oo mitää.

en enää tiedä mitä polkua seurata.

Mä luulin sun tietävän. Luulin että tiedät kaiken sen, mitä sulle välttämättä edes sanonut en.

Saan tyhjiä vastauksia itseltäni. Kysyn kysymyksen uudelleen, enkä tiedä mitä ajattelen enää. Olisiko vain helpompaa lopettaa hengittäminen, nukahtaa, eikä herätä enää koskaan.

Tänäänkin multa kysyttii ''mitä kuuluu?'' vastasin että ''ääniä''. Hetki sen jälkeen kysymys kuului : ''Mikä on?'' Eihän mulla ole mikään. Miksi multa edes tarvitsee kysyä tälläistä kysymystä.

Ajatukset ja asiat joita mun ei todellakaan pitäisi miettiä ja pyöritellä päässäni, kuitenkin palaavat mieleeni joka mutkan takaa. Aina huomaan uudelleen miettiväni samaa asiaa, jonka juuri olen työtnänyt pois mielestäni.

--

Emmä tiedä. Jos kaikki mennyt voitaisiin muuttaa, kaikki tehtäis eri tavalla.

Jotenki mä taas päädyn miettimään tätä. ''oon pahoillani kun kävi näin, on vaikeaa lähdin tai jäin.''

Haudatut tunteet kasvaa ja tummuu, unohdin kuinka tärkee niistä on puhuu. toivon toisaalta että pääsisin ajas takasin. ehkä joskus saan mahdollisuuden vielä, en tiedä. Jos voisin mennä, en kiellä eiliseen, olisin jo siellä.

Haluaisin unnohtaa tän kaiken, haluisin vaan nukahtaa. Musta tuntuu ettei kukaan pidä musta huolta. Mulla on kylmä, tuntuu että oon liian yksin. Haluisin tehdä kaiken eritavalla, mutten haluis ketää satuttaa. Nytteki musta tuntuu et oon tehny taas virheen.Tuntuu etten miettiny tätä kaikkee tarpeeks. Et tein jotain liian äkkiä. Mä haluan kuolla. Tiedän et mun olis pitäny istuu alas jo aikoi sitte, mut en vieläkään pysty käymään tätä kaikkea läpi. En ehkä halua. En ehkä halua myöntää kaikille sitä kuinka heikko oikeesti olen. Kyl mä tiiän et muutama ihminen ei oota multa mitään muuta kuin kestämistä ja pärjäämistä, sitä et mun pitää olla vahva ja pysyy tässä, ne oottaa mun seisovan omil jaloil vaik koko elämä hajoo ja kaikki kaatuu päälle.

Mun tekis mieli kirjottaa tänne mitä tällähetkellä ajattelen.. Mut en mä voi, koska tiedän ihmisen joka lukee tätä. enkä halua sinänsä kenenkään joka mut tuntee, tietävän sitä. ja nyt mua ahistaa. Tekis mieli poistaa tää koko paska. Sitäpaitsi ketä nyt edes oikeasti kiinnostaa mikää mitä tänne kirjotan. Ketä ylipäätää kiinnostaa mun elossa olo? ei ketään.

Jos mä voisin kääntää kelloo taaksepäin, jos mä vaan voisin muuttaa tän kaiken.

Jos,jos,jos ja vieläkerran jos. Mitäköhän vittua mä jossittelen täs. en kuitenkaan pysty tehdä sitä, kääntää kelloja taaksepäin, en voi siirtää aikaa takas. Tiedän ettei mitenkään oo mahdollista palata.

pitää huomata milloin noustaa, milloin kaadutaan, ilman tukea mun on ainaki vaikeaa pysyä pystyssä.''Mul ei oo mitää, mitä saavuttaa, tarviin jotain minkä takii nousta aamulla, mul ei oo mitää, mitä menettää..Koska, tää on paha maa.''

Kysymyksetki on pahasta, parasta on kaikki pitää salassa.

----------------------------------------------------------------------

Mä oon oppinu pitää kaiken mun sisällä, oon salannu kaiken tähä asti ja täst eteepäinki. Mä synnyin, mä kasvoin tän keskellä. tää on niin sairasta et voin sanoo jopa kauniiksi.

Mä en enää oikeesti tiiä mitä tekisin. Katseet nään kaukaa, mutten tiedä miten tästä enää jatkaa. mä tiedän suuntani, mut miten kulkee? petynkö taas jälleen? yksi pieni ihminen, täällä etsimäs itseensä. ''parempi vaan on nukahtaa''

en haluu satuttaa, mutten enää ymmärrä. mä haluun huutaa tästä tuskasta. antkaa mun olla, antakaa mun mennä. vittu jättäkää mut vaan rauhaan . antakaa mun olla, tahdon olla yksin. jos rakastat päästä minut menemään. mul on paha olla. ahdistaa. en tiiä miten päin olisin. haluun vaan kuolla. en tiiä enää yhtää kuinka kauan jaksan. oon väsynyt. mä en oo se voittaja.onko kaikki väärin, kysyn sulta vaan kerran. Mistä mä löydän vastaukset. mä en enää löydä suuntaa. nyt mun olo on sellanen etten enää oikeesti ajatellu olla täällä enää kauaa. ''tajuan kaikki oli tässä, en löydä mitään tästä pienest elämästä'' mä haluisin nauraa.

-----

mä lupasin yhdessä vaiheessa ittelleni etten enää viiltele,tumppaa tupakkaa itteeni tai millään tapaa satuta itseäni. niiku tossa jossakin tekstissä muistaakseni kerroin että vasemmassa kädessäni tupakan tumppaus jälki ja iho raavittu auki. mietin itsekseni viimeyönä että kuinka säälittävä olenkaan. satutan itseäni mutten osaa tehdä jotain mikä takaa sen etten enää palaa. ja mietin että noi kaksi jälkeäkin mun kädessäni on säälittävän pieniä. toisaalta se on outoakin että ne ovat pieniä jälkiä, koska yleensä ne eivät ole olleet.. lol oon säälittävin ihminen kokomaassa. Ja tää paikka ei ole sitäpaitsi oikea minulle.

Emmä tahtois ketään satuttaa, mut mul on niin huono ja paha olla tääl etten enää oikeesti tiiä mitä teen, en löydä valoa mistään. haluun vaa nukkuu, mut nyttekään en saa unta. PERKELESAATANA. sitäpaitsi oon läski. ja mun ei pitäis olla nyttekää tässä vaan lenkillä, jumppaamassa, tekemässä vatsalihaksia tai vaikka oksentamassa, ihan sama mitä. mut emmä voi tässä olla. mua ahistaa mun jalta, kädet sormet posket, MAHA. oon läskiläskiläskiläski kamala pullaposki. Mun on LAHDUTTAVA. ja toi kaksi ja puoli kiloa, jonka olen viime viikolla laihtunut. SE EI TODELLAKAAN RIITÄ. oon liian kaukana mun tavotteesta.Ja mun on päästävä mun tavotteisiin. pakkopakkopakkopakkoPAKKO

itseasiassa mua ahdistaa jo tämän päivä syömiset. hyi. vaikka söin sinänsä vähän ja mun aineenvaihdunta on nyt ihan hyvä, (koska kävin vähän apteekissa ym.) mua silti ahdistaa se mitä oon tänään syönyt. ja se kaikki on liikaa. selväselvä, nopeesti laskin tänää kaloritki. ja kokopäivässä 250kcal. hyi. olen läski. enkä ansaitse ruokaa. ja jos syön, mun on oksennettava ulos kaikki.

oon mä toki tänään hieman kuluttanutki. ensin päivällä pyöräilin 2,5km sitten kävelin suurinpiirtein sen saman matkan. kaverilta parisataa m kotiin yhden aikaan yöllä ja sitten kotona tunti sitten tein vatsalihaksia ja jumppasin. tiedänhän minä ettei se riitä. Kuitenki viime viikolla kävin yhtenäpäivänä ratsastamassa ja toisena päivänä salilla. jokapäivä viime viikolla pyöräilin tai kävelin johonkin. JA SILTI PAINONI ON TIPPUNU VAIN KAKSI KILOA?!?!?!?! ei tää näin toimi. nyt mä sitten jatkan sillä samalla periaatteella kun silloin talvella. ei mitään ylimääräistä, vain se mikä on pakko eikä yhtään enempää. Ja se mikä on pakko. ei välttämättä sitäkään. koska vedessä ei ole yhtään mitään, joten juon mahani täyteen vettä eikä minulla ole nälkä. joten en syö.

yks päivä, mä oksensin. itseasiassa se oli keskiviikko, sinä päivänä oksensin kaksi kertaa. söin karkeja sitten kävimme hesburgerissa, toinen kavereistani söi. Lähdin vessaan. mua oksetti ja kuvotti muutenkin. yök. oksensin, kaikki ulos. Ja se kävi ihmeen helposti. kaverini joka söi pyysi minuakin syömään. no en tosiaan syö. en enää syö.. sitten lähdettiin ja oksensin vielä illalla olin lenkillä sitten vielä kymmenestä eteenpäin. ja oksensin sen lenkin aikana. tosin melkein pelkästään vain vatsahappoja. ei se mitään, kyllä mä sain ulos vähän muutakin. sitten sitten perjantaina olimme lohilahdella ja siellä söin. tiesin että söin liikaa ja alko ahistamaan. joten menimpä vessaan ja oksensin. 10 minuutin aikana sain ulos kaiken. lopulta sitten oksensin vatsahappoja + verta. miten vaan pyörryin toki sen jälkeen.. Lohilahden vierailun aikana taisin oksentaakkin kuusikertaa. ei se mitään. mitäs söin? jos en söisi, ei tarvitsisi oksennella. no mitä olen tälläinen läski joka joskus söi ja vain lihoi, ja nyt ei osaa olla syömättä. yök. ällötän itseäni.

En halua että muhun kosketaan, koska silloin huomaan itsekkin se kuinka läski olen. yök. ällötän varmasti kaikkia muitakin. Kun joku halaa toivon sen menevän hieman kauemmaksi. mä vyöryn.

En kestä tätä kehoa. perkele. hyi läskiläskiläskiLÄSKI-SIKA. hyi yök. tiedän mun pitää tehdä itselleni jotain. mahdollisimman nopeasti. mun on laihduttava. ei ole tervettä olla tälläinen kuin minä. ei ole tervettä olla näin yli paisunut pulla, näin läski sika. anteeks tää teksti.

lupaan llaihtua. nyt mun on mentävä tekemään jotain tälle läskin määrälle. huhhu. peilikuvaki nauraa, miten voin olla näin_lihava_? LUOJA. sori. tää oli varmaan sekava. kukaa tuskin ees jaksaa lukea tätä loppuun. tiedän ei mun pitäis edes kirjoittaa tänne. eikä mihinkää. joo tiiän oikeesti et mun pitäis vaa kuolla. anteeks et oon olemas.

yöllä.

Oon jokseenki kovin pahoillani, että edes kehtaan epäillä.. Siis tätä kaikkea. pelkään satuttavani, pelkään että minua satutetaan, mitä jos tämä on hänelle vain leikkiä, mitä jos. mitä jos. mitä jos. mun päässä pyörii niin paljon 'mitä jos' alkuisia lauseita, kysymyksiä, epäilyjä. Pelkään että se kaikki toistuu taas, mitä tässä koin. Pelkään että joku jättää, jonkun. ja toista tietenkin aina sattuu se. riitaan tarvitaan aina kaks, mut toinen menee siinä aivan paskaks. jep. mä tiedän sen. mut mua pelottaa jotenki ahdistaa. tai mä pelkään että mua satutetaan heti ku uskallan luottaa. siks mä en uskallakkaan, mä pidän tiukasti itteni maassa, enkä uskalla luottaa etten mä taas kaadu tässä. ettei mun tarvis enää uudellee vajota syvemmälle täs paskas.

Mä mietin et olis toisaalta paljon helpompaa munkin sanoa asiat vaan suoraan, mutten tietenkään uskalla tai en osaa. en osaa muotoilla lauseita siedettävän kuuloisiksi.. olen tyhmä. viallinen.

Mua ahdistaa ajatus vakavasta suhteesta. vaikka toisaalta haluan semmoisen suhteen. en vaan uskalla. mä pidän tällä kertaa varani. mutten haluaisi satuttaa. Enkä halua nyt sekoilla mitään, koska tiedän että jos alan nyt jossittelemaan tätä asiaa yms. kuitenkin lähden sitten karkuun. emmä tiedä. olen ihan maailman idiootein ihminen. aika kusipää. okei.toi on jo liian lievä ilmaisu.

eilen aamulla lähdettiin autolla lohilahdelle. sinne tuli: pikkuveljeni, serkkuni, amerikasta eräs äidin veljen työkaveri, vanhempani + 'enoni'. en olisi aluksi halunnut lähteä päätin kuitenkin mennä sinne. siellä oli äidin äidin serkku ja hänen vaimonsa. mukavia ihmisiä. ja heillä on 6½vuotias koira. suloinen kuin mikä.

Syötiin ja grillattiin saunottiin ja taas syötiin, katselin kun serkkuni ja veljeni uivat ( he ovat keskenään saman ikäisiä) katselin laiturilta heidän uintiaan ja kuinka he roiskuttivat vettä. Kun siinä katselin järvelle tajusin että ajattelen kuolemaa. Mietin mitä tapahtuu kuoleman jälkeen. Mihin sitten joudutaan/päästään. yms. Tajusin, että haluaisin kokeilla kuolemista. En enää ymmärrä itseäni. Illalla päätin mennä saunaan. Saunassa kädestäni alkoi vuotaa verta, iho on raavittu rikki ja viereen tumpattu tupakka. Kirveli. Mutta mitäpä muutakaan, kun nauttia kivusta. Hullua ehkä. Ehkä mä olen hullu.

Telkkaria katselin serkkuni ja veljeni kanssa+ se amerikkalainen oli siinä, yritin sitten jotain englanniksi sönköttää, itseasiassa onnistuin ihan hyvin.. ainakin omasta mielestäni.

Sanoin serkulleni n. 19:10 että tuntuu kuin joku soittaisi tai viestin saisin yms. kännnykkäni oli repun pohjalla äänettömällä. no kuitenkin lähdin nukkumaan sitten puoli yhden jälkeen ja viestin olin saanut 19:07. se viesti sai minut hieman hämmentymään ja hymyilemään, jotenkin suloista se oli. Kaikenlisäksi, ihminen joka kyseisen viestin laittoi, kutsui minua kullaksi, siinä viestissä. söpöähän se. tuntuu että jollakin voisi olla oikeasti ikävä. Sitte mä jäin miettimään, että kyseisen tytönkin olin näghnyt edellisenä päivänä ja oli jo kuulemma ikävä. Mitenköhän sitten jos kuolisin ja lähtisin pois, enkä tulisi koskaan takaisin, mua itketti.

Aamulla iskä ennen kymmentä tuli kysymään otanko kahvia. Joo kahvia kiitos. söin leivän, tiedän toki ettei olisi pitänyt. Ei mulla ole siihen varaa, enkä muutenkaan ansaitse ruokaa.

Tänään sitten tulimme kotiin, matkassa kesti reilut kaksi ja puoli tuntia. Lähdin sitten käymään ulkona muutaman kaverin kanssa. Puhuin yhden kaverin kanssa kaikkien muiden lähdettyä entisistä suhteistani, en tosiaan kertonut kaikkea, enkä tietenkään sitä että pelkään nyt seurustelua, enkä tiedä pitääkö toinen osapuoli minusta oikeasti vai onko hän minun kanssani vain siksi ''ettei ole ketään muuta'' en haluaisi uskoa tuota, mutta mun pää ja sairas mieli esittelee minulle kokoajan vain tuota vaihtoehtoa. olen aikalailla harmissani siitä, että jokin osa minussa uskottelee minulle että minua satutetaan taas jne. ja toinen osa haluaisi vain hypätä mukaan elämään katsoa mitä käy ja mihin mennään yms. En tiedä tarkalleen mitä minun pitäisi ajatella..

Ehkä mun täytyy kysästä ihan suoraan, tai ehkä ei sittenkään, pitää varmaan puhua asiasta kuitenkin, voinhan aina toki vihjata TARPEEKSI selvästi että haluan tietää olenko vain väliaikainen lelu vai onko tytöllä, minua kohtaan oikeasti tunteita. koska mä en halua että enää sattuu niin paljo kuin viimeksi.

mutta mehän näemme huomennakin. täytyy nukkua, että jaksan huomenna lähteä johonkin, koska en ole kauheammin nukkunut lähiaikoina.

sori tää teksti on varmaan epäselvä.

Ainii hei tein tuommoisen kyselyn tohon, koska kiinnostaa tietää lukeeko näitä juttuja ylipäätään kukaan milloinkaan. Vai höpisenkö itsekseni.. haha.

kiitos hei, hyvää yötä.

vitutus ja pieni hymy.

mä en tiedä mitä kirjoittaa.

ensinnäkin, mä tykkään tästä yhdestä tytöstä aivan älyttömästi. Enkä tosiaan halua koskaan satuttaa tätä tyttöä. Mut mä pelkään että satutan, sillä että mun olo on henkisesti huono..

mä en jaksais kirjoittaa..

tänään mä oon oksentanut kaksi kertaa.

Eilen olin muutaman kaverin kanssa ulkona ''pitämässä hauskaa'' päädyimme kaikki sitten samaan huoneeseen, mulla ehkä kaikkein eniten alkoholi noussut päähän, eikä edes ehkä vaan oli. mutten kuitenkaan ollut missään kännissä, pieni hiprakka. olisin halunnut pitää hauskaa. tai no eilen tuntuikin että mulla oli hauskaa... Ensin olimme eräällä leikkikentällä, maistelimme vain. sieltä lähdimme sitten hesburgeriin. ja kohta rantaan, vettä satoi hieman jaoli vähän synkkä taivas. ei se mitään. join yhden pullon jotain kermalikööriä. ja vähän viinaa, ja viskiä.

illalla katsoimme leffan ja juttelimme, jokainen meistä nauroi. myös minä. meitä oli kaksi naispuolista ja kaksi miespuolista ihmistä(: päädyin nukkumaan toisen jätkän kanssa samalle sohvalle ja ystäväni ja toinen jätkä nukkuivat samassa sängyssä. ilta meni vähän pitkäksi. itseasiassa ei se minua haitannut. naureskelimme (sanotaan nyt vaikka ''nukkuma kaverini'' kanssa ) kahdelle muulle siinä huoneessa, näyttti jokaista hieman väsyttäneen. Yöllä heräsin kun jätkä vieressäni laittooi peitttoaan päälleni ja varasti tyynyni. no ihan kiva. ja vähän sen jälkeen heilautti kädellään suoraan nenään. hehhe. itseasiassa, en ole ollut pitkään aikaan noin pirteä kuin eilen. jokainen ymmärsi jokaista, tai siis niin. ja oli hauskaa. aamulla heräsin aikaisemmin kuin muut pyörin siinä ja puoli yhden toista aikaa, kysyin kelloa. 12 lähdin keittämään kahvia.

Aamupalaani kuului puolikas paahtoleipä ja kaksi kuppia kahvia. oikeastaan puolitoista, koska vieressäni nukkunt jätkä, vei puoli kuppia kahvia minulta.

lähdin kotiin puoli kaksi.

puoli viiden aikaan lähdin kävelemään, itkin pitkästä aikaa, en tosiaan kunnolla mutta kuitenkin kyyneleitä valui poskillani.

multa tuli verta nenästä tänään niin paljon että meilkein taju lähti, kuitenkin muutama kaveri auttoi minua. kun itkin, verta valui nenästä ja poltin tupakkaa. heh. sitten TÄMÄ ERITYINEN TYTTÖ tuli mun olo oli kuitenkin huono. siitä syystä mitä kotona tapahtui... mutta kyllä mulla oli ihan mukavaakin. kotona olin vähän jälkeen kymmenen. äiti pitää mykkäkoulua. mutta miten vaan. eipä minua tee onnelliseksi se että puhuisimme, eipä kyllä tämäkään. ihan miten vain.

Ja äitini veli oli selitänyt kaikkea paskaa äidilleni, ja tietenkin hän uskoo kaiken. no ihan sama, kuitenkin tietyt asiat mitä se äijä oli sanonut on totta. muttei tosiaan kaikki. ja tupakointini on suurin ongelma sille miehelle, ja aikoo nyt kiristämällä saada minut lopettamaan. ei tule onnistumaan, ja aijon sanoa sen ihan suoraan että päätös lopettaa, jos lopetan. LÄHTEE IHAN MINUTA ITSESTÄNI. äitini veli oli sanonut että jos tupakoin, kun hän on näkemässä. hän ei halua pitää minkään laista yhteyttä minuun sen jälkeen. itseasiassa minua se ei haittaa kauheammin. en ole koskaan pitänyt kyseisestä henkilöstä. ehkä se olisikin helpotus minulle jos ei pitäisi minuun minkäään laista yhteyttä. voin hänelle sanoa ihan suoraan tämänkin.

eniten mua vituttaa se että ''enoni'' luulee saavansa minut lopettamaan jonkun asian jota olen tehnyt monta vuotta jo, ainoastaan kiristämällä. pah. mulle on oikeastaan ihan yks vitun hailee,olemmeko yhteyksissä vai emmekö.

Ja muutenkin eiköhän oma tupakointini ole pelkästään minun asiani. tiedän mitä se aiheuttaa. ja tosiaan tiedänkin. isäni isä kuoli keuhkosyöpään, tupakan takia.

äitini isälä oli keuhkoahtauma. äitini äiti lopetti koska lääkäri sanoi, sydänleikkauksen takia. Isäni tupakoi. Äitini tupakoi. Idolini tupakoi. Valmentajani tupakoi. Moni hyväystäväni tupakoi. Kaikki entiset seurustelukumppanini tupakoivat. Nykyinen ei. Mutta entä minä, ei kukaan saa sanomalla, kiristämällä tai millään muullakaan tapaa minua lopettamaan. Jos päätän lopettaa, eiköhän se johdu silloin ihan minusta itsestäni. Tai jostain minulle tärkeästä asiasta. yms. Ärsyttää ihan kuinka idiootteja ihmiset voi ollakkaan.

Nyt mua vähän omatunto pistää. Yksi tyttö tai no en tiedä tyttö ja tyttö mutta kuitenkin19 vuotias. Joskus meillä oli juttua yms. Nyt tuntuu että särjin tämän sydämen. en tidä onko se totta vai ei. kuitenkin tuntuu että mun syytä hänen paha olonsa.emmä kuitenkaa voi muuttaa mitää. en enää. enkä oikeastaan haluakkaan. tai no voisin tuottaa monelle pahaa oloa, myös omaa oloani huonontaen, voisin olla sinkku. mutten mä halua, koska kuitenki mä tykkään tästä kenenkanssa seurustelen. ja välitän oikeasti. en voi sanoa että enemmän kuin kestään, koska ei tunneta niin hyvin vielä.. mutta kohta kyllä(: toivon että tää tulee oikeasti kestämään, vaikka kyl mua vähä pelottaa et jos täst tulee vakvaa, mut kyl toki haluan sitä itse. vaikka tätä edellinen suhde jätti muhun pysyvät ja syvät arvet. ehkä mä haluanki jatkaa eteenpäin. kai se menee niin.

Haluaisin mahdollisimman nopeasti muuttaa omilleni, tai jonkun kanssa yhteen mut en siis mitenkää tarkota sillä että mun täytyis seurustella sellasenkans jolla on oma kämppä yms. mut äh. tai no en osaa selittää oikein, mut siis mun on vaa helpompi olla jos pääsen muuttamaan omilleni. Luulisin että minun ja vanhempieni välit parantuisivat, hetkellisen etäisyyden jälkeen. Koska en halua heidän kuitenkaan tietävän kaikkea minun elämästäni.

Heh. huomasin äsken miettiväni tulevaisuutta, seurustelun kannalta, opiskelujan ja töiden kannalta.

Tää on vähän tyhmää, ainaki mun mielestä siis sen takii, et mä ylipäätää ajattelen mitää tämmöst, mut ehkä tää kertoo siit et haluun ns: elää eteepäin* vai miten sen nyt sanoiskaa. mut siis et haaveilen seurustelu suhteesta, joka on vakava, omasta/yhteisestä kämpästä. ja itseasias, tää vaikuttaa oudolle minust, mut seurustelusuhde en haluu sitä sillee ihan kenenkans vaa. vaan mä haluan sen tämän kyseisen ihanan tytön kanssa. emmä tiiä mikä minuu oikee vaivaa, alettii seurustelee vast 5.7.2011 ja silti mul on jo haaveita omas päässäni tän ihmisen kanssa. Tai sit se vaa johtuu siitä, et pelkään. mä en tiiä....

Tänää näin yhden tytön, oli ennen samassa koulussa, joskus juteltu enemmänki ym. ja siltä on tullu myös semmost kommenttii netis ja sillee et kyllä tajuaa iskun. hahaha. okei tästä on reilu puoli vuotta. mut kuitenki, se kaikki palas tänää mun mielee. siin vaihees mun teki mieli hakata päätä johonki, koska melkein nauroin itselleni. haha tää muija poltti tupakkaa ja tuhkat lens mun päälle. ku heitti sen pois, ja sanoin ''HEI! no kiitti vaa'' no se alko sitte siinä puhistamaa niitä, sitte naurahdin ja sanoin ''tiiän kyl et toi oli vaa tekosyy päästä lääppimää mun tissei'' ja vastaukseks sain ''nii'' ja hymy. nauroin itelleni, sen takii mitä ajattelin. nauran vieläki. Ja vaikuttaapa musta nyt tyhmälle kirjottaa tätä tähän ku tässä kirjotin just mun tyttöystävästä ja mun päänsisäsistä haaveista. enkä mä oo mikään playeri. en todellakaan. hyi semmoset.

Alan olla vähän väsynyt, enkä ihan vähääkään ja huomenna aikainen herätys yhdeksi yöksi mökille. Enkä jaksa lukea tätä tekstiä nyt enää. toivottavasti ei oo kauheesti kirjotusvirheitä yms. ehkä on vähän sekava, olen pahoillani siitä.

Ps. kiitos kahdesta kommentista, anonyymit. kommentit on toki aina tervetulleita(:

ahdistuksen alku.

tänään huomasin olleeni syömättä, juonut vettä kaksi litraa aamulla tai no päivää se oli kun heräsin. ja sitten päärynämehua. Mut sitte TEIN SUUREN VIRHEEN söin suklaata. ehkä se oli pieni määrä, sinänsä. mutta mua alkoi ahdistaa. se oli kuitenkin liikaa minulle. Ja tiedän etten olisi saanut syödä sitä. Poljin pyörällä kotiin. ja mun maha alkoi murista. söin leivän (n. 50kcal.) ja nyt suurin piirtein mitä nopeasti lasken tän päivän kalori määrät ei olekkaan niin suuria koska se jää noin 200 kaloriin.. mutta kuitenkin. hyi olen läski.

mua ahistaa mun jalat,kädet, MAHA, sormet, naama. mä oon vastenmielisen näköinen ja ällöttävä. olen ruma.

ällötän itseäni ja varmasti muitakin. Kaikki muut ovat kauniita, söpöjä jne. mutta minä. en kestä itseäni enää. mun on pakko laihtua. ON LAIHDUTTAVA.

minust vaa tuntuu etten pysty oikeesti jatkaa tällee. mut eihän mua edes tarvita täällä. Miks mä edes oon enää täällä? miksen olis vaa voinu suoraa jäädä syntymättä.

jotenki mä haluan vaan palata siihen aikaan kun kaikki oli hyvin.

toisaalta haluaisin elää vieläkin/taas, siinä epätodellisessa maailmassani, jonka sain huumausaineilla ympärilleni, oli helpompi rakentaa pilvilonnoja, ja elää siellä, missä kukaan ei voi enää satuttaa, siellä missä maailma oli kaunis. Mä en ees oikeestaan ymmärrä miks mä oon tässä, miks mä palasin tähän todellisuuteen takaisin... olis ollu helpompi jäädä vaan sinne kauas tiedottomana kaikesta tästä mikä mua täällä taas ja vieläkin seuraa. olis ollu helpompi kuolla lopulta siihen kaikkeen. mä haluaisin viiltää. haluaisin repiä kädet auki taas kokonaan, mun olo on_järkyttävä_ ja mä haluan pois. en jaksa enää. jokainen hengenvetoki on täällä tuskaa mulle. toisaalt mä haluisin taas apua. mut mä en oikeesti tiiä enää mitä teen.

Haluisin joskus vaan itkeä, ja että joku samalla ymmärtäisi. mä en tiiä. olen liian läski. anteeksi että elän, anteeksi että oon ikinä elänykkää. mä lupaan kyllä kuolla.

Anteeksi läskeyteni. voisin sanoa että olen pahoillani kaikesta. anteeks.

mitä

hoen itselleni että olen sairas. mun pää sanoo mun olevan sairas ja viallinen. mua ei tarvita mihinkään täällä. mua oksettaa. ahdistaa olla tässä kehossa. ällötän itseäni, varmaan muitakin..

mulle sanottiin: et oo ollu vuoteen noin pirtee ja onnellisen olonen, ainakaan en oo huomannu viimisen vuoden aikana minkää laista eroa sun olemuksessa, paitsi nyt. ja se on helvetin hyvä, ja toivottavast oot oikeesti onnellinen nyt. oonhan mä onnellinen. mut vaikka mä oonki, emmä pääse karkuu itteäni. Olisinhan mä vieläki onnellisempi, ilman itteäni. Kyllähän mä vielki iltasin mietin että kaikkien olis parempi olla, jos en vaan enää aamulla heräis. Ehkä kaikille olis helpompaa, en olis enää tiellä.. Vaikkei minusta näekkään ulospäin, mutta mulla on paha olla, mä haluaisin itkeä ja huutaa, mutten saa. Joku mun päässä kieltää sen minulta. tuntuu etten pysty hengittämään. mua sattuu johonki sisälle. Toisaalta haluisin kertoo jollekki mun olosta, mutten uskalla, enkä mä saa. Mun päässä asuu vieläkin se mörkö, joka kieltää mua kertomasta. Vaikka itselleni oon jo pystynyt sen myöntämään, mulla on syömishäiriö ja se tuottaa mulle pahaa oloa entistä enemmän, kun yritän taistella vastaan. Mä sorrun oksentamaan ja viiltämään. koska huomaan olevani heikompi kuin se mörkö mun päässä. mä en jaksa taistella vastaan, en pärjää yksin..

tuntuu että eläminen täällä on liian vaikeaa minulle. mun pää lyö tyhjää, en tiedä mitä kirjoittaa. Mua oksettaa on paha olo, haluisin syödä mahdollisimman paljon ja oksentaa. se helpottaisi muka oloani. tätä ahdistusta ja kaikkea. mua väsyttää. haluun nukahtaa.

tuntuu että oon pelkkä nolla. mä pelkään. mua pelottaa esimerkiksi tämä seurustelu. koska mua sattu silloin viimeksi niin pahasti, ja nyt mua pelottaa että mulle käy uudestaan samalla tavalla. toisaalta haluaisin luottaa, nyt paremmin kuin ennen, mutten pysty. Arsyttää kun kukaan ei ymmärrä sitä että pelkään, jos jonkun kanssa siitä pelostani, sitoutua, puhun, saan vastaukseksi ''älä mieti sitä tollee. ei tarvii pelätä'' ei kai mun tarvitsiskaa pelätä. mutten voi sille mitään. koska en haluu että mua satutetaan taas samalla tavalla. eikä kukaa pysty käsittää sitä kuinka paljon mä oikeestaan pelkäänkään... Mun päässä se mörkö sanoo, että mun pitäisi olla yksin, vain sen kanssa, noudattaa ohjeita, ja sitten minusta tulisi onnellinen. en halua. haluan eroon siitä, mutten pääse irti, se pitää musta aina sitä kovempaa kiinni, mitä kovemmin yritän päästä eroon. ja mä en luota itteeni niinkään millään tapaan. joten siks mä ehkä pelkään vielä enemmän. en usko että kelpaisin vakavasti kenellekkään, koska olen viallinen. _olis helpompaa,jos mua ei olis_

Onko minulla onnellista loppua lainkaan, jos pelkään näin?

Saanko mä voida huonosti? en . esitän iloista ja onnellista, kerron kaikille kaiken olevan hyvin, kotona, koulussa, kesätyöt ovat menneet hyvin, kaikki on hyvin. Kukaan ei edes EREHDY kysymään olostani. mut kai se on ihan sama kysytäänkö siitä, koska saa aina saman vastauksen ''ihan hyvin menee.'' mulle kuuluu aina ihan hyvää. mikään ei ole ulkopuolisten silmissä huonosti.

mut tosissani olen. en jaksa enää yksin. onhan jonkun pakko saada tietää. joskus. ei ehkä nyt, ehkä vasta kun kuolen. : mulla ei ollut kaikki hyvin.

en enää tiedä mitä kirjoittaa. pää on ihan tyhjä. voisin juoda taas pitkästä aikaa pääni täyteen. Haluan pois todellisuudesta. anteeksi.

**

ehkä musta vähän tuntuu että olen arvoton, mua ei tarvita täällä. en tiiä. mua ahistaa. mä lähden ulos.

moi.

Vastaan nyt, kommenttiin, joka oli jätetty edelliseen tekstiin. eli siis:

Mä en itsekkään tiedä miksi mä kaipaan, mä vaan joskus kaipaan enemmän kuin mitään. Tiedät varmaan ihan itsekkin. luulen ettei mun tarvitse tähän selitellä mitään. -.-.-.-.- en ole kuitenkaan ihan tyhmä.

------------------------

mua hieman alkoi pelottamaan tämä, no siis eilen oksensin. tänään aamulla söin leipää (n. 158kcal) ja jogurttia(n. 80kcal.) ja mä ahdistuin. halusin lähteä lenkille, halusin hikoilla ja eniten mä halusin oksentaa kaiken ulos. Joo mä tiedän että olen sairas. Tajusin että tätä on jatkunu taas jo jonku aikaa. olis helpompi olla vaan syömättä. Pärjään mä ilmankin. saatana.

nytkun katson peiliin ei kerro kuvastin, kuka on mun nainen, kuka rakkautensa lupasi kanssani jakaa aina. Mut kuitenkaa rakkaus ei tuu katoamaan koskaan.

sä lähdit,toivon et kyyneleet vähenis, ja sun kuvas jo mun mielestä hälvenis.

huomasimpa muuten tossa, että eräs ihminen myöntää olleensa mulkku, ja nähtävästi myöntää sen kaikkien kuullen. toisaalta nykyää mä vaan nauran sille, kuinka idioottina tää eräs pitää muita. lol.

---

Oltii eilen kahden kaverin kanssa viettämässä iltaa yms. katteltii leffoja ja tällee. mulla oli ihan kivaa. mä en oikein tiedä mitä kirjoittaisin tänne. mun ajatukset menee vaa sekasin.

--

Ok. mua ehkä pelottaa hieman. Ihminen joka on mukava, kiva, ihana yms, (ja jos tätä sattuu lukemaan, ehkä jopa ittesä tunnistaa.) ei tiedä kuitenkaan sitä kaikkea. ollaanhan me joskus puhuttu jotain. ja kyllä se tietää sillee. MUTTA ku en osaa elää oikein nykyäänki, tää paska painaa mua kohti maata, joka päivä enemmän..

Ajattelin yks päivä että voisin alkaa syödä mun lääkkeitä. mut ajatukseksi myös jäi. emmä niihin koske. en mä halua. koska onhan mulla taas toisaalta nyt ihan semi hyvä olo. ulkonaki on kaunis ilma. ja luultavasti oon osannu jo päästää irti siitä _saatanan_mulkusta_ ja niimpä mä olenki. oon vaan vihanen. ja luulen että tulen olemaanki aina. vihaan sitä ihmistä. haluisin vaa kertoo kaikille, kuinka paskasest se teki. ok. ei mun tarvis muistella. mut vittu. SE muija ei kyllä ansaitsis ketää. ei sillä oo oikeutta satuttaa ketää tolla taval. seurustelis sit ittesä kaa. helvetti. kuitenkin. mä oon vihanen sille ämmälle. ja luulen että mulla on ihan oikeuski olla. koska tästäki on jo yli kaks kuukautta, siis meijän erosta. JA SILTI SEN KOMMENTTEJA kuulen milloin mistäkin. itseasiassa mua ei edes kiinnosta enää sen olemassa olo. haistakaa vittu.

---

jep. mähän oonki ihastunu toiseen.juu. kyllä seurustelemme.------> ♥! ja oon ihan iloinen siitä. mut ehkä mua kuitenki pelottaa koska en oo mikään ihan tervein ihminen, joo mä myönnän sen. ja mitä se ajattelee tästä? etten mä enää jaksais.

no jos mä peitän kaiken? en jaksa. no mutta, kuitenki jossain vaiheessa HÄNkin saa tietää): miten vaa.

mut en keksi mitä kirjoittaisin lisää joten lähden laittamaan pyykit kuivumaan ja lenkille. kiitos hei.

joo. tää teksti hävettää mua nyt.

kaunista elämää *

katson kuvaa jossa *sä* hymyilet. kyyneleet tulvii mun silmiin. en jaksa pidätellä itkua, mutten halua enää itkeäkkään...

täydellinen, täydellistä. mitä mä olen? jep, kyllä mä tiedän oon pelkkä epäonnistuminen, oon pelkkävirhe täällä.

haluun pois. mulle ei oo täällä mitään. en ENÄÄ OIKEESTI JAKSA MUA SATTUU..

mä tuijotan sitä sun profiilia. mä katson. luen juttuja. ja sit yhtäkkiä, mä jotenki muserrun. mun sydän vaa tippuu ja hajoaa, se räsähtää palasiksi. siinä lukee se nimi. ja perässä sydän.... kyyneleet valuu mun poskia pitkin. mä haluan turvaan itteltäni... Jos joku ottais mua vaan kädestä.

Ok. joo kyllä mä tiiän ettei kukaan ota. oon niin sairas, ruma ja idiootti. ei kukaan voi musta välittää. kyllä mä sen tiedän. ei mulle tarvii sitä kertoa enää.

herätä minut eloon, herätä minut sisältä.

tyhjästä arvasta ei voiteta. oon vaan niin yksin enkä tiedä enää mitä teen. jos vain saisin valita uudestaan, mitä vaan ettei enää tarvitsis kulkea tätä polkua... ehkä jonain päivänä teidät kohtaan, siellä missä ei enäää satu.

kehoni täynnä arpia menneisyydestä, ne kertoo tarinoita elämästäni.

Haluun viiltää. en usko et huominen vois parantaa arvet sydämest, joita enkelitki kavahtaa.nyt joka sana satuttaa, siks korvat peitän kässillä. Miks aina mua sattuu, vaikka yritän mä parhaani?.

Luvataan sanoilla ikuista rakkautta.

Ajatukset mun pääs, ne ei oo vittu kevyitä! ''koita ymmärtää mitä, mä täl meinaan, sä oot ainoo, enkä tarvii toista heilaa''

koska mä välitän nii paljo et se sattuu.. mä suljen silmät ja muistan aina miten hymyilit.

viimeyönä mä näin unta.

Ja siinä unessa mä olin _onnellinen_ nimittäin siinä unessa, tyttö jota mä rakastan yli kaiken rakasti mua takasin..

nyt se uni pyorii mun päässä. ja mietin mitä se tarkoittaa, ehkä vaan sitä että mä kaipaan... en tiedä.

mua itkettää.

Liian kauan mä kunnioitin, niit helvetin päivii. ''joo kyl mä pärjään'' välil ei sanat riitä ku sydän sanoo vaan, vetisii kyyneleitä ja tappavii tunteita, tunteet on rikos, ja me ollaan taas kusessa.

mä oon epäonnistunut kaikessa.

Mut mitä mä tyrin, ku kaikki meni päin vittua? aina se oon minä, joka jää taas yksin?

...eikä kukaan ota kii..

haluisin huutaa, ja itkee, riehuu ja raivota, emmä tiiä miten päin olis.. miks jus mulle käy aina tällee?..

No mitäs välii sillä itseasias on? mitä välii. toivottavast sattuu viel enemmänki. haluisin vaa syyä, ja oksentaa. haluun pois, minuu ahistaa liikaa.

En haluu enää et satuu. mut miks aina, aina ku yritän jotai, kaikki menee päin vittua..

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Taas huomaan että syön, syön mitä vaan ja lopulta mä oksennan vessassa, ehkä se on mulle oikein. mitä väliä millään muulla enää on? minä ja syömishäiriöni. minun parasystäväni... mä itken, oon vaa niin väsyny. Mut ku ei unikaa auta tähän väsymykseen...

Kaverit sanoo et oon läpinäkyvä. joo tiiän, jossai asioissa joo. mut eipä ne nää tätä paskaa mun sisällä, sitä vitun mörköä mun päässä. eipä nää kukaa miten paljo muhu sattuu.. toisaalt haluun et joku näkis ja tietäis kuinka mul on paha olla. mut emmä siitä kenellekkään kerro..

kukaan ei käsitä, kuinka pettynyt voi olla, kun on vain etsinyt onne, johon ei koskaan ole voimaa.

katsokaa mua nyt. näettekö nyt? mun sydän on räjähtämässä... se hajoaa.

ne voittavat kortit pelattiin jo.

tyhjää, seinää tuijotan, annan kaiken kadota..en jaksa pitää enää kii.

MÄ EN JAKSA ENÄÄ.

en tiiä miten pitäis tästä jatkaa. ehkä mä jään tähän. en jaksa enää kontata täs paskas en, en etee päin. jos aina sataa, ei saada edes kipinää.

seison reunalla. mä kohta putoan. ja odotan vaan sitä, kunnes putoan kokonaan, enkä nouse enää milloinkaan, mä voin tippua millooin vaan. eikä kukaan ota kii.

mikään ei enää nosta pintaan. mitä mä enää täällä teen?. kohti loppua tää ''juna'' yhä vaan etenee, vaikka mä tipun kyydistä, ei mua odota tää juna.

Mä katson ympärille, miksi kukaan ei ole lähellä?

unelmillaki, on kasvot..

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------

Rakastan sua. Mä luulin et oon päässy lopullisesti yli tän kaiken. Mut ei ku, tää tilanne palautti sut mun mielee. mä haluaisin vaan satuttaa sua yhä paljo ku kaikki satuttaa mua..

Mä haluun kauas täältä. niin kauas ettei enää koskaan kukaan voi mua löytää. voisimpa mä vaan kuolla pois.

-------

Jotenki must tuntuu et ooon niin yksin, et oon liian yksin, kukaa ei pidä mua kädestä. Mä kävelen yksin, ku muut pitää toisiaan käsistä. Kävelen kaiken sen onnen ohi. itseasias mua ei edes kiinnosta enää. mua ei kiinnosta mikää. en mä jää ikävöimään mitään, mitä tänne jää. tänne jää vaan kipua ja tuskaa, mä haluan päästä jo turvaan.

ku kukaan ei tiedä, miten haavat saa parannettuu. haluun pois. missä tein väärin? Ku kaikki putos niskaan. liikaa surullisii tarinoit.

nää sanat täs. on mulle epäselvää paskaa. en ymmärrä mitä mä ajattelen, onhan mulla vielä puolet viinapullosta. sanoin : ''mä en juo enää'' mut miten voin olla taas tässä? mun elämän polku on ehkä rakennettu kulkemaan surullista kautta.

tuuli on kääntynyt, ilma on kylmempää, yksin kuljen tätä polkua, en nää enää sua.

yritän tänään eteenpäin skarpata, väitätte et oon ilonen, ei siltä vaikuta.

ja mä seuraan veren valumista vaan. voidaan riisua naamiot. tää näytelmä päättyy. mul ei riitä usko, et parempaa tois huominen. mä en haluu olla kotona, en haluu olla missään. KUINKA SAIRAS VOI OLLA TÄÄ YKSI TUNNE? mun sisällä, on vaan pelkkää jäätä.

mä en haluis tuntee enää mitää. mut aina vaan saan lisää paskaa niskaan.

mä istun hiljaa moottoritien sillan kaiteella.. onhan tästä jo aikaa ku siinä viimeeksi istuin. mut siinä mä mietin, että on kulunu jo noin kolmisen vuotta, ku halusin kuolla,halusin hypätä, eikä mua kiinnostanu mitä tänne jää. mitä siellä on mihin jooudun. halusin pois. JA NYT JUMALAUTA MUN OLO ON IHAN SAMA. tää on liiän täynnä tuskaa. mä tajuan tän kaiken jälkeen nyt, että kaikki oli tässä.

en haluu pettyy enää.

tässä oli elämäni, ja täs oli kaikkeni. anteeks.

mä pyysin ja rukoilin,''auta mua vielä kerran'' mut en saanu apuu tähän oloo, tein mä mitä vaan.

kiitos, anteeks & näkemiin.

sade kastelee mun kasvot. Tietäisimpä mä miten tahrat tästä häviää.

''Tunteeni juoksee, sinua päin.''

mä kulutan vaan aikaa. miksen voi lähteä nyt? VIHDOIN JA VIIMEIN...

ei mun paikka kuitenkaan ole täällä.