miten kauan?

Kuinka kauan yks pikku sydän paranee?

mua sattuu ja ahistaa, ei maistu ruoka mut on nälkä. yritän syyä mutten pysty. Mä hukun tähä itkuu.

Kohta vaihtuu taas vuosi, ihmettelen todellakin, et kui mä oon taas ryöminy täs paskas yhen vuoden eteepäin. mulla on mennyt jo kahesti suunnitelmat uudeksi vuodeksi, vituilleen. ensin eron takia ja sit muuten vain.. ja mua vituttaa nyt enemmänki toi toinen kerta. perkele. mä en kyl nyt oo enää ees varma mitä mä tekisin, en kuitenkaan haluisi maata himassa kokoajan..
onhan mua tietty kyselty, mutten mä tiiä.

ahistaa, läskiahistaa ja itkettää. sattuu sisälle sydämmmeen. äh. oonhan mä yrittäny kirjottaa, päiväkirjaa, tännekkin. mut ei tuu sanoi. pyyhin tekstin, revin sivut. en osaa kertoo kuinka pahalle minusta tuntuu.
mahaki murisee nyt.
vittu.

ihmiset haluis et mä kuuntelisin. ne haluis jutella munkaa niitten omista ongelmista. pyydän anteeksi tuhannesti, mut nyt en pysty auttaa,, pystys pysyminen on sattuman kauppaa.

mä voin olla hyvä ihminen mut nyt en oo parhaillimmani.

mitä mun pitää tehä ku jalat ei kanna enää, ku voimat ei riitä enää pysymää pystys?

mul on paha olla. palavana paperina sataa maahan tarina, johon meidät kirjoitettiin.
oon vihanen. ja surullinen mulla on ikävä.

ihan ku olisin lasi joka hajoo. tuntuu ettei mun ote enää pidä ja vaan putoon, ja nyt kukaan ei oo ottamassa kiinni.. sen mies kun lähti mua ei oo kiinnostanu enää mikää, kaikki tuntuu samalta, kaikki tuntuu uuvuttavalta, hymyilyki tuntuu pahalta.



mä oon niin väsyny, ku en pysty nukkumaan, mun ajatukset ei anna rauhaa. on ihan kauhee ikävä

en jaksa enää, en jaksa edes kirjoittaa. huomenna mun pitäis lähtee ostamaan jotain uusia vaatteita, tarvitsisin housut ja hupparin tai jotain.. en tiedä oikein, lakkaki olis ihan kiva.. ja jos vaikka vois ostaa rahalla itteni ehjäks.. No se ei taida onnistua.:('


äh en jaksa kirjottaa enää.

sad

Rakkaus ei pala jos yrittää jatkaa. Kuin tuli vailla ilmaa, tukehtuu, sammuu. Ja lopulta pois savuna haihtuu


mua SATTTUUUUUU en haluu enää ees elää.

miks mä vaa rakastan nii paljo.
tekisin mitä vaa, et saisin sen tähän takasin. myisin vaikka mun sieluni, et saisin olla hänen, kanssaa. ''sun'' takii mä menisin vaikka kuuhu ja tulisin takas tunnis.. mä näin mun tulevaisuutta. nyt mä en nää enää mitää.

on kysymyksii, muttei ketään joka vastais..

pöyällä kyniä ja paperia, keskeneräisiä lauseita, en niitä koskaan valmiiksi saa. ei mulla oo enää mitään sanottavaa.

on ihan kauheen paha olla. joo en tiiä mitä kirjottaisin, oon niin väsyny etten jaksa ees kirjottaa mun tunteit tänne.. joo sori.

broken heart..

ei tunnu joululta, ennen mä odotin joulua, sitä kun kuusi tuodaan sisälle ja koristellaan, kun kinkku laitetaan uuniin ja nukahdetaan ja aamulla on aatto.. nyt mua ei enää kiinnosta. en jaksa enää kiinnostua tästä.

tuntuu että olen lasi jota lyöty vasaralla, oon hajonnut pieniksi paloiksi. hän.. itkettää.. en välittänyt enää mistään muusta kuin hänestä. nyt mä oon rikki, vaikka jotenki tunnen sen mun lähellä ja kuulen ne sanat :''ollaaks me edes koskaan seurusteltu?'' ''ollaan..'' ''no sit me ollaa vieläki, mut haluun olla nyt rauhassa.'' mä vaan itken. tuntuu että puhelin tippuu kädestä.. kuuneleet jädyttää mun ripset.. hengitän.. höyry nousee. nään vielä hahmon.. musta takki ja mustat housut. tiedän että se on hän. en kuitenkaan nähnyt enää niin kauas.. puhelu loppuu. kukaan ei enää palaa. jään yksin itkemään tielle. silta, tai koti. mulla oli kylmä. vain takki ja farkut. ei edes pitkähihaista takin alla. oli vain t-paita.
revin mun hiuksia, mua sattu ja ahdisti. olisin voinut juosta tielle, rekan alle. itketti. kyyneleet valu mun pskilla, hengitys ei kulkenut enää. tuntu ettei jalat kanna enää...
kotona mä viilsin...

kuulen vielä hänen äänensä, kun juoksin. ''mene kotiin''.... halusin vain pois..
mut mä vaan rakastan niinpaljo, en voi, en vaan pysty päästää irti. mä eksyn. en pärjää täällä...


istun yksin, enkä tunne mitään.. kivun jälkeinen hetki puuduttaa, enkä voi sanoa mitään. luen sanojasi.. en tahdo sinusta luopua.

en jaksa enää taistella..

sä jatit jälkeesi tyhjän kyyneleen, mut ei se kivutonta ollutkaan. näen vain tyhjän sydämen kun katson peiliin. näen ne silmät jotka on väsyneet itkemään. en tahdo sinusta luopua.

tuntuu et muhun jää arpi, mitä ei milloinkaan voi poistaa..
''...rakkaus on kuollut elämän virtaan.''


miten osaan kertoo et on paha olla, et fiilis on täysin nolla. sanat on kurkus, mut en osaa niit kertoo. tuntuu tyhmältä ku ei mun sanat riitä.

petyin pahasti. suru kun ottaa taas vallan.. jääkö joku kaipaamaan jos hyppään koskeen?.. entiedä.


mua sattuu, itkettää. ei tunnu yhtään hyvältä.
sanotaan et pitää jaksaa, mut mitä, ku on yks elämä on elettävänä ja sekin on paska? mihin mä meen? mistä mä tuun. eksyin mun polultani silloin ku sä vain jatkoit eteenpäin eri puolelle tietä kuin minä. et enää pysähtynyt. mä en nähnyt sen jälkeen enää mitään. huudan mutta kukaan ei kuule. nyt.. täällä.. täällä ei ole ketään.
mä oon ihan yksin. mä kuulen vain ääniä, mutta
ketään ei näy. pimeää.

mä itken. en haluis mutten voi sille mitään. parrantuuks nää haavat ? kukaan ei nyt oo hoitamassa niitä, ei kukaan laita mulle tikkiä tai sidettä. vuodanko mä nyt kuiviin? kun... sä et oo mun lähelläni mulla on kylmä, mä tarisen. haluun sut vaan takas.

ei, tää on kaukana siitä paratiisist mistä joskus unelmoitiin..
tuntuu ku mut olis tallottu maahan. kaikki kävelly vaan yli.. mis on nyt jäbä joka ennen kulki vieressä?

en haluu jäädä tähän.. en. odotan että kun olet valmis. tulet nostamaan mut pystyyn, itse en enää pääse. oon vaan niin väsyny. nostasit mut ylös, kertoisit mihin mennä. ja kulkisit mun vierellä.
piti päästää irti, mut en voinu päästää.

en mä pysty päästää irti, mä tein sen lupauksen, ku katoin sua silmiin. mä rakastan ja huolehdin, pidän huolen et sul menee hyvin, vaikka joskus kuolenkin..

itku tuli. en tiiä mihin olen menossa, täällä on niin pimeää, enkä ilmän sua nää mitään.

mä pidin kädestäs kiinni, mut päästitsä sen menemää? nää siivet ei kantanukkaan kotiin.. en rakastu moniin. tää on nn ei tunnu miltään. kelasin et olisin saanu otteen meistä kahesta.. en haluu satuttaa tai särkee sydäntä. haluun et kuuntelet mua hetkisen. mua pelottaa ero ja siks oon masentunu, sun vieres on helpompi hengittää.en tiiä mitä tekisin jos oltais erillään, vuosi sitten sä paransit mun ruhjeeni. sä sait mut elämään... ei oo mitää sellasta mitä sun vuokses tekis en..
mä herään taas aamul, unettomast yöstä. ootan et olisit siinä. kun avaan silmät.....

ölkjhgfdsdtyuo

itku,.

nyt on vuosi ja vähän päälle, kun kotiuduin sairaalahoidosta viime vuonna...

mä revin un hiuksia, itken ja muhun sattuu. mä haluun pois. en kestä enää..

mä en enää näe. enkä kuule. tuntuu etten enää edes tunne. oon pidättänyt itkuu niin kauan, ja se tuli nyt... mun pääkin on niin kipeä etten kestä, ollut jo kauan. katon, katon taivaaseen, mietin kaikkee ja mietä mä tääl teen?
tänään aamulla olin ihan pirtee, eikä vituttanut tai mitään. tiesin että koulun viimeiset noin 2 h. ja loma...
tulin koulusta. olin ihan pirteä, mut en tiiä mitä tapahtu, mä halusin vaan hypätä sillalata. vaik mä sanoin itelleni ettei tää paska saa mua enää konttaamaan, mä makaan maassa, liikkumatta, en pääse enää eteenpäin, juutuin tähän kii.
katon ihmisii jos ne hymyilee, nauraa ja niistä näkee et ne on iloisia ja onnellisia, mun on pakko kääntää pää.. mmä mietin et miten kaikki kaatuu taas tähän samaan kohtaan.

se sano mulle :

''oot mulle ollu tosi tärkee, ja oon niin onnellinen jos oot päässy pois niist pahoist ajatuksist ja jutuist mitä oli täs pari vuotta, oon tosi ylpee sinust ku uskallat puhuu mulle ja tuet minuuki jos mul ei mee hyvin! :)''

mä tiiän itte ettei mul mee aina ihan hyvin. mul on ikävä sitä ku kaikki oli hyvin, ku olin pieni. lapsi joka ei tiennyt maailman pahuudesta mitään. mut nyt mä oon tässä. maailma on kasvattanu mulle kuoren, se on mun suoja. mun ei tarvii pelätä et joku sais tietää...

en haluis enää nauraa sitä feikki nauruu...

ei mua kiinnosta vaan.
pyörin volttei elämän alamäessä. parantuuks haavat, parantuuks ne ikinä? oon kahlittu, haluun lentää. joskus ku en ymmärtänyt tätä, olin skidi. nyt oon tässä. ja tiiän missä mennään. isä, missä olit sillo ku sua eniten tarttes ?
kaikki tyritty, ei en tullut paratiisist. muuttu tää ''pikkupoika'' maailmalle katkeraks..
tää oli tätä lainit puhukoon puolestaan...
sä itket mulle, sä itket aivan suotta, kerro mulle faija mis oot ollu mun elämän vaikeimmat ajat, olit poissa ku sua tarttesin eniten..

olis kiva sanoo mun teksteist mun päiväkirjassa ''et tää menee niille, jotka vittu uskoo parempaan.'' mä en tiiä..

ja ajatuskatkes. kirjotan taas ku muistan..

how much?

ja kuin hullu huudan.... en tiiä mitä pitäis ajatella...

aamulla ensin heräsin kellon soittoon varttia vaille seittemän.. puin päälle pesin hampaat, harjain hiukset ja lähdin kävelemään busipysäkille. bussissa istuin. siellä istuu ihmisiä, mä yritän katsoa kasvoja, mutten mä pysty siihen. mua ahistaa. itun kaverini vieressä, mua ahistaa mun läskit jalat, kädet posket ja äääh koko mun vartalo. oon vaan niin läski, läski paska. en mä kestä itteeni tämmösenä. no kouluun sitten kävelin linja-aito asemalta, nukutti. se kylmä ilma piteli mun naamaa ja sormia. mua sattu sydämeen. itketti, mut ei en mä voi itkeä. mähän lupasin etten itke..

istun ensimmäisellä tunnilla, katsoimme elokuvaa englanniksi. nukahdin.. mä nukuin sen koko 45 minuuttia. seuraavaksi oli äidinkielen lukutaidon koe, jotain uutisista. kahdeksan sivua. hohhoi. sen jälkeen maantietioa.. opettaja on rasittava. jotenkin se syytti minua siitä etten ole saanut biologian koetta, viime jaksossa. koska EN LÖYDÄ SITÄ YKSINKERTAISESTI MISTÄÄN ! enkä edes tiennyt numeroa. ja kyllä muuten muistaisin jos edes olisin nähnyt sen kokeen...sain kuitenkin jonkun paperin missä on koe ja pistari numerot... ja blaablaa. maantiedon jälkeen oli ruokailu. makaroonilaatikkoa. 120kcal. ja salaattia. 20kcal & vesi 2dl.
sitten olikin ruotsia, koko luokka oli ruotsin tunnin jotenkin levoton jne. en itsekkään jaksanut keskittyä. viimeisellä tunnilla oli matematiikan pistari. nelosta odottelen tässä): eli huonosti meni..
-----------------------en muista milloin kirjoitin.------------------

ei, ei mun pää kestä tän enempää. kaikki tuntuu kaatuvan päälleni. enkä mä jaksa kantaaa tätä kaikkea. tuntuu et joku tuuli puhaltais minut kokoajan maahan takas, just ku oon päässy jaloilleni. nyt minust tuntuu et haluisin vaan halata. halata enkä päästää irti.. ja mua itkettää.. en mä vaan tiiä enää mitä mun pitäis tehä. mun kädet on jäässä, ihan kylmät. ulkonakin on kylmä, ja tuulee. ja on lunta. joulu tulee.. ): en jaksaisi. haluisin olla vaan poissa tieltä.. haluisin olla sen ihmisen luona jota oikeesti rakastan ja kenestä oikeesti välitän. mulla on ikävä..

Ahistaa. AHDISTAA NIIN PALJO ETTEN KESTÄ. vittu vittu saatanan läski sika. syö, syö vaan niin paljon että räjähdät. jumalauta ku oon niin vitun läski vaan. ei mul oo varaa syyä, miks mä silti syön. vittu haluun pois jumalauta mä vihaan itteeni niin paljo ettei mitää järkee. luoja.

Vatsa sisään, perkele. luoja että olet lihava. mä vihaan mun mahaa ja sitä ku oon niin vitun läski. enkä saa mitään aikaseks. ja vittu vihaan tota saatanan joulua, tänää pitäis siivota, muuten jaksa ei mua kiinnosta vaan siivota, vittu saatana jumalauta. oon niin läski etten siks jaksa siivota.

mua sattuu... mun sisälle. itkettääki. tiedän, ei mulla olis varaa tähä. tiiän et oon niin läski ja huono, oon niin vitun paska. oon tiellä, tiedän. mä tiedän sen.

ahistaa, itkettää. mul on paha olla. vituttaa en kestä enää. en mä jaksa ajatella yhtään tän enempää. haluun huutaa. haluun pois. miks minusta revitään kokoajan isompia paloja irti. oon ihan rikki..

ei mua kiinnosta enää elää. ku miks mä olisin täällä. itkisin itteni vaa kuivii?! en tiiä kuinka kauan jaksan vielä.
anteeksi että kirjoitin tän. anteeks.

en jaksa puhua.

istun olohuoneessa ja tuijotan telkkaria. yritän katsoa ja keskittyä. en osaa, kaikki ajatukset pyörii ihan jossain muualla.. ''miksen vois olla hoidossa?'', ''en ikinä enää halua osastolle,'' ''siellä oli kuitenkin... kuitenkin niin paljon parempi..'' joku puhuu mulle, en jaksa edes avata suutani. en edes kuule kysymystä, hymähdän vain, vastaukseksi. kello on puoli kymmenen, nukuttaa. halisin nukahtaa, mulla oli kylmä.. tärisin.. kymmeneltä, menin nukkumaan.

aamulla en kuullut kelloa. heräsin kun kello oli 06.58.. nukutti. en olis jaksanut herätä ollenkaan. kuitenki pakotin itseni nousemaan.. vaihdoin vaatteet. oli kylmä. kävelen alakertaan. istun keittiöön, syön. tiedän, ei mun pitäisi. kohta istun autossa. matkalla kouluun. porukoitten kyydillä. en jaksa kuunnella mitään. laitan musiikkia kovemmalle, ettei mun tarvii kuunnella puhetta, eikä vastata mihinkään.. kävelen koulun pihalle. luokan eteen.. oli kylmä, ulkona tuuli kävi kasvoihin. tuntu että mun iho olisi jäätynyt enkä olisi pystynyt avaamaan suutani. seisoin hiljaa, odotin että joku tulisi. kuitenkaan kukaan ei tullut ja kello oli jotain kymmentä vaille. kävelin ylärakennukseen. aulaan, lämmittelemään. siellä oli paljon ihmisiä. pari moikkaa, yks tulee juttelemaan. juttelin ja vaihdoin kuulumisia, juttelimme.. kellot soivat sisään.. menin alas.. toisen ryhmän fysiikan opetttaja päästi meidät sisään. meidän opettaja oli jossain alempi luokkalaisten jutussa.. tehtiin fysiikan tunnilla jotain energia juttua...

en jaksanut keskittyä miihinkään. mietin vain mitä tekisin itseni kanssa.
maha piti ääntä, oksetti. ensimmäisten kahden fysiikan tunnin jälkeen. oli englannin tunti. siinäkin meillä oli sijainen, joku kotitalouden opettaja. kirjoitin tehtävän vastauksia kirjaani. en edes kuunnellut. ruokailu. kello 11....

ruokalassa istuin ja söin. olisi pitänyt olla syömättä. kuitenkin söin.. ruokailun jälkeen tein kahdentunnin ajan käsitöitä, virkkasin pipoa. epäonnistuin. purkasin tein, purkasin ja taas purkasin, lopulta tein enkä enää jaksanut. kello oli yksi pääsin kotiin... en jaksanut enää kuunnella mitään. en olisi jaksanut kävellä, tuntu ettei mun jalat vaan kanna. tuntu et mun jalat lähtee alta.. sytytin tupakan...

kotona olin vihdoin yksin.. söin.... ja löysin itseni jälleen vessasta. oksensin. olisin halunnut viiltää.. mutta en jaksanut liikkua..
en ole tehnyt mitään.. ja nyt istun taas tässä. huoh.. nukuttaakin.

mä en toisaalta tiedä yhtään mitä teen. jotenki tuntuu et tiiän kyllä mitä haluun tulevaisuudes, mut en oikeesti tiiä. en jaksa kuunnella ketään. enkä jaksa vastata, en jaksa vaan avata mun suuta. en osaa kuivailla tätä tunnetta.

mulla on täällä asia tai oikeestaan henkilö, minkä takia, haluisin jatkaa täällä. olla hänen kanssaan.. mut toisaalta taas tuntuu etten kuulu tänne, en ansaitsis olla täällä. kyyneleet on lasia, lasi viiltää jälkiä mun kehoon. mä vuodan verta nnyt.

en tiiä mitä kirjottasin viel.


don't try to fix me, i´m not broken..
Läskisikalehmä. saatanan läskipaska. mä mietin paljo mennyttä aikaa... laitosta. jotenki mä haluisin turvaan itteltäni..

mulla on suunnitelmiä uudeksi vuodeksi. en kuitenkaa tiiä vielä mitä teen, vaikka oon suunnitellut kaiken. mut jos mun pää ei anna periks, kaikki menee ihan pieleen, ja joudun alottamaan taas alusta KAIKEn. mua sattuu tää tämmönen. en haluu et mun päässä elää se toinen, se joka määrää..

Luulin et olisin jo terve jne. mut miks mä sit kirjotan tässä vielä tätä, miks kirjotan tällästä. miks mun päiväkirjassa on merkintöjä painosta, pahasta olosta. ahdistuksesta.. oksentelusta. ja siitä kuinka en siedä itseäni. ja että haluan vain pois?..

en tiedä. haluisin mennä pois, sinne missä ei oo ketään. en haluis kuulla mitään. enkä nähdä ketään.. täällä on jotenkin liian ahdasta, mun pitää antaa tilaa muille... niille uuusille, terveille. ja kauniille ja suloisille pienille lapsille.. niille joilla on vielä aikaa tehdä oikeita päätöksiä, jotka eivät ole pilanneet elämäänsä. heille joilla on koko tulevaisuus täynnä elämisen arvoista elämää. minulla ei enää ole..

onks mulla enää vaihtoehtoja? jonkun on läghdettävä tieltä kun joku muu tulee tänne..

.....hän otti kuvan minusta, katsoi kuvaa ottamisen jälkeen.. ensimmäinen kommenntti kuvaan liittyen oli: ''kato nyt kuinka sun luu paistaa läpi..'' menin heti paniikkiin. olinko laihttunut. olisin halunnut mennä vaa'alle silloin, mutten tietenkään sitä siinä kohtaa sanoa. jotenkin tuntuu että parannuin jo. mutten kuitenkaan ole yhtään terve.

ja nyt mä haluan aloittaa kaiken alusta. kokonaan alusta. en tietenkään paina sitä, mistä joskuss aloitin.. painan vähemmän vaikka olen lihonutkin takaisin. Silti haluan nyt aloittaa uudestaan, mua ahistaa olla tälläinen ihratynnyri. hyi yök. oon kamala. enkä voi katsoa edes peiliin.. en halua, en vaan voi. mua ahistaa.

huomaan makaavani sänggyllä, en tee mitään. mua vaan väsyttää niin paljon.. ja ajatus katkes ihan totaalisesti. en muista yhtään mistä mun piti kirjoittaa.

itku.

tunne, ku ei tosiaankaan vaan enää jaksa. ku ei jaksa tehä mitään. on nälkä mut ei vaan voi syödä. mikään ei kiinnosta. kaikki kääntyy väärinpäin. ku joutuu kävelemään siinä samassa paskassa, kokoajan vaan syvenee. en jaksa enää.

musiikki tulvii korviini, en edes halua kuulla mitään muuta. en tahdo enää et kukaan puuttuu mun asioihin tai et kukaan puhuu mulle, kenenkään ei edes tarvii kattoa mua päin...
mun päätä särkee ku pidätän itkuu. vaik haluisin itkee, en pysty... en jaksa.
kyyneleet tulvii mun silmiin. en haluu itkee, en jaksa. must tuntuu et mun ote vaan lipee, en jaksa pitää enää kiinni...

Tänää koulussa multa kysyttiin ''mikä on? onks joku huonosti?'' sanoin ettei oo mikään, ja kaikki on hyvin. '' sun silmistä näkee ettei kaikki oo hyvin.'' en saa peitettyy sitä enää, mul on niin paljo pahaa oloo mun sisäl. en tiiä. voisin toisaalta sanoa jollekkin et mul on paha olla. mut ainaku se tilaisuus tulee, sanon vaa et mikään ei oo viealla ja et kaikki on hyvin... mut oikeesti mä kuolen tähän oloon..

ku rakastaa jotakin niin paljo et antais oman henkensä sen takia. ja sitte.. joku ulkopuolinen vaa kaataa kaiken. ainakin yrittää.. tuntuu pahalle.

voisin vaan kuolla, en oo tarpeeks hyvä tänne. en oo ansainnu elämää. ei, en mä kuulu tänne..


HALUUN VAA POIS !! jos joku tietäis miltä musta tuntuu.. jo joku vaan ymmärtäs sanomattaki. jos joku näkis mun sisälle.......... vitttttu anteeks et kirjotan tähä. ei mun pitäi mä tiiän sen. anteeks.

ei tää oo kaunista, pikemminkin tautista.

jään miettimää, et onks joku tarkotus, onks tää joku harjotus, nään vihaa ja tuskaa. ootsä koskaan itkeny onnesta? mä en... sairas ihminen loi sairaan maan. maailma muuttuuu, se muuttuu pahemmaks. kasvit tääl kuihtuu kuoliaaks, sä jäät yksin, eikä kukaan pidä puolias.

Istun mun sängyn reunalla. aamulla, ehkä vielä vähän aikaa.. kyl mä kerkeen vartissa harjata hiukset ja pestä hampaat, laittaa päälle ja syödä jotain. proteiinia ehkä. no ookoo kerkesin. kerkesin pestä hampaat, laittaa hiukset ja.. meikatakkin, vaatteet. mut ei. en mä syönyt mitään. kouluun. ulkona on lunta kylmää valkoista lunta sitä on PALJON!! kävelin bussipysäkille. näin ihmisiä. istuin bussiin. seuraavalla pysäkillä.. ovesta astuu ''parasystäväni'' en voi sanoa sitä parhaaksikaverikseni edes. riitaa on, ja sitä tulee. oon pitäny mun tunteit ja niit kaikkii sanoi jotka oon halunnu sanoo sisäl, niin pitkään. etten enää jaksa. nyt ne purkautuu vähitellen..

kouluun sain itsei raahattua. istuin ovea vasten. ää mun pää huutaa. miks se mörkö ei oo tyytyväinen. en oo edes syönyt. ja vatsalihaksia on tehty, tuntuu et niitä liikuntasuorituksia on tehty liikaa. miksei se oo tyytyväinen?

menin englannin kertaavalle tunnille, tein jonkun kokeen, toisessa luokassa. en pystynyt keskittymään. en jaksanut. mahakin piti jotain ääntä. hoh.

sain kengät ja housut märiksi ja lapaset joten sormeni ja varpaani jäätyivät. olin nimittäin lumihangessa..

viimeinen tunti oli matematiikkaa. kertasimme joitakin potensseja. ne on mun mielestä ihan helppoja. sain tehtyä jokaisen niistä. sen jälkeen pääsin kotiin 14.15.. kävelin ovesta ulos ja kuulin jonkun huutavan nimeä. se oli mun nimi. hei. joku huomas mut. mulle tuli hyvä fiilis ku joku huomas mut. menin, sain halin. niitä kyllä saan mut btw. mentiin koulun alueelta ja tupakalle. pikkuveljeni käveli ohi. eikä ollut tuntevinaankaan minua. näin ku se nousi äitin autoon... huoh. oon vihanen äitillekkin. oon vihanen melkein koko helvetin maailmalle. hei en mä jaksa tätä.

joku sanoo elämä on peli. pitäis jaksaa. mut en mä jaksa. pitäs kuolla mut miks ei tuu mulle se game over? ei kukaan elämästä selviä hengissä- huoh.

mua paleltaa, oikeestaan mulla on kuuma. en tiiä. väsyttää, silmät ei pysy auki. haluun nukahtaa. haluun et joku halaa ja pitää kiinni vaan. ei tarvis sanoa mitään. mut....

sano mun nimi testinä, päästä irti jos mä en enää hengitä. elämä on ihan ku aina vaan satais rankasti. onks mulla päämäärä? onks mul mitää minkä takia olen täällä?

haluisin olla vahvempi. mut en mä oo. haluun nukkumaan. ei en mä saa nukkua. jotenki mun pää ei oo tyytyväinen jos nukun. en saa nukkua. oon nukkunu viimeyönäki 4 tuntii. ja nyt väsyttää. aamulla, ei en syönyt mitään. koulussa ruokaa oli 12.00. ei ollu ees nälkä oksetti vaan. jotenki tungin taas huomaamattani ruokaa paperiin ja murustin leipää lattialle. ja paperin sisään, taskuun ja roskiin kun kukaan ei huomaa. lautanen on tyhjä. en ees tajunnu etten ollu syönny. söin ehkä yhden haarukallisen jonka nielinkin. haluun kaiken nnyt ulos. janottaa.

ruokailun jälkee oli viel laulutreenei, sai seisoa. jalkoi kyllä pakotti, varmaan eilisestä.. rappusia ylös alas. kyykkyhyppyjä vatsalihaksia, lumityöt ja punnerruksia. mut mikä noist käävi jalkoihi? käsien lihakset ON kyllä kipeät noista lumitöistä ja selkä vähän...

miks mun pääs se mörkö ei oo tyytyväinen. tänää mä oon syönnyt. koulussa noin 100kcal ruoka ja leipä 45kcal ja kotona ruoka, noin 150kcal 295kcla. jos nyt oiken laskin. ja sitte ylimäärästä on tullu syötyä 20kcal. joten 295 + 20= 315kcal per, kokopäivä. huhhuh, ajattelin että oon syönny jotain 23456789 kaloria mut oon päässykkii aika vähällä. tänään mulle sanottiin että pitäisi juoda maitoa enemmän. niin ajattelin et jos aamulla saisin juoda vaikka lasin maitoa veden lisäki. sitten koulussa kuitenkin vettä. ja kotona vettä ja yksi lasi maitoa. eli yhteensä siis 2 lasia. mut maito on kyllä aika pahaa joten en tiedä. aamulla voin yhden lasin juoda. kattoo nyt. mutta nytten en tiiä enää muuta kirjottaaa joten lähden juomaan vettä, pesemään hampaat ja muutama kerta rappusia... ja sitten.... huomisen kirjat vois laittaa vaikka jo.

ei enää.

yöllä mulla oli kylmä. kello oli ensimmäisen kerran herätessäni neljä. tasan. käänsin kylkeä. hoh, en olis jaksanut herätä silloin, mutta pakko oli. oli pakko kävellä rappuset alakertaan ja käydä vessassa. tulin sitten takaisin ylös. ääh pakko vaihtaa lakana. verta, sitä oli niin paljon. revin kaapista jonkun lakanan, heitin vanhan vain lattialle. kuulin jonkun kävelevän alakertaan. en jaksanut laittaa lakanaa paremmin. rojahdin sänggylle. vedin peiton lattialta päälleni, kurkotin tyynyni sängyn alta. käperryin peiton alle. kuulin oman hengitykseni, en mitään muuta.. ja aloin itkeä. en tiedä miksi, kuitenkin itkin.. jossain vaiheessa nukahdin. seuraavaksi havahduin kun kello oli puolikahdeksan. mun vatsaan sattu. ja silmät meni vaan kiinni vaikka koitin pitää niitä auki. en pystynyt herätä... mietin että avaan tv:n ja silloin pysyn hereillä paremmin, en kuitenkaan avannut. Nukahdin. Havahduin kun pikkuveli huusi heippa. pelästyin, koska luulin kellon olevan jo jotain 1-3. ei kello olikin vasta puoli 11.. en halunnut vain nousta. äiti huusi alakerrasta menenkö syömään aamupalaa. huusin vain etten mene. tietysti se kysy miksi en. murisin sille takaisin jotain. pitäkööt päänsä kiinni. makasin sängyssä. avasin tv:n... kahdeltatoista katsoin jotain piirrettyä, tuli neloselta, ''riemukas robinsonin perhe.'' tai joku.

päivät tuntuu olevan liian pitkiä. ja mua ei kun vain väsyttää. kello on 19.43 voisin nukahtaa...
itkettää. en tiedä miksi. tuntuu NIIIIIIN turhauttavalta. en saa mitään aikaan. aloitan lapasta neljäntoistarivin jälkeen purkaan sen. en jaksa. haluun mennä, haluun vaa juosta ja karata, haluun pois LOPULLISESTI... itku tuli.
..........................................................................................................................................................................

pain..

mä ajattelin, että kaikki olisi toisin. et kaikki olis jo muuttunut. että olisin terve. ettei masennus pitäis mua enää kahleissaan. mut ei , en mä ookkaan päässy niistä kahleista. masennus vetää mua takas lähtöruutuun. eikä mulla oo kiinnostusta taistella vastaan.. ei en mä enää jaksa. tuuli on kääntynyt, ilma on kylmempää..

mua sattuu. luulin etten viiltäisi enää. kuitenki mitä mä tein? mä viilsin. käsi kiinni puukos, katse seuraa verivanaa. niiin kuin maa alta pettää. on kulissit pettäneet jo. en mä enää jaksa näytellä, ja esittää kaiken olevan hyvin...

Mun yks luokkakaveri teki aineen masennuksesta.. sillä oli omakokemus.. ja siitä se kerto jotain.. ja sano mulle et siinä oli ollut: '' vaik masentunut sanoo ettei oo tarpeeksi vahva jaksamaan, oikeesti se ihminen on maailman vahvin.'' tai jotain. harmi etten itse päässyt kuulemaan. Mut en tiiä, olin jossakin vaiheessa ehkä vahva. mutten oo enää, en kestä enää kattoo itteäni peilistä, haluun vaa kuolla. haluun rikkoo jokasen peilin mun läheltä. haluun rikkoo kaiken mikä peilaa ja näyttää mulle kuinka mä oon LÄSKI. niin lihava, ihranen läski kasa..

Kuulen sen, kuulen kuinka se huutaa. huutaa ja huutaa. huutaa niin kovaa etten kestä enää.


en vaa jaksa enää.


sormuksetkin tippuu)=

dirty..

en oo oikein jaksanut kirjoittaa. tänään on siis ekapäivä joulukuuta oon ollu alkuviikon kuumeessa, tänääänkin aamulla oli vähän. viimeyönä odotin jo kuolevani. nukuin melkein toppavaatteet päällä, kolme peittoa, palelsi ja kuumetta oli miltei 40 astetta. huh. oisin nyt vain kuollut. lasillisen vettä jouduin yöllä juomaan. illalla itkin. itkin ja aina vain itkin. mun on niin paska olla. kaikki tuntuu olevan sekaisin. ihan liian sekaisin...

enkä tiiä nyt mitä mun piti kirjoittaa. huoh. ajatus katkes ihan tyystin...

cry.

mun käsii kiristää kahleet, enkä saa henkee. istun, kuulen puhuttavan siitä, kuulen sen äänen jostain takaantani, sitten mä.. mä nään sen.. mua itkettää.. mä jotenkin ikävöin, olisin halunnut lähteä vain pois kokopaikasta... mietin, kuinka kauan kestän, ennen kuin mun pää räjähtää.

istun, ihan ku mun käsis olis painavaa ketjuu, jolla n e on kahlittu kiinni. kuka pitää musta kiinni jos mun omat voimat ei enää riitä? joskus tuntuu et tuskin yhtään kukaan.. tuntuu, et mietin vaa, milloin kaikki lähtee mun ympärilt?.. kuinka kauan siihen menee, et jään ihan yksin.

Kuka pitää kiinni ku oon kaatumaisillani. kuka nostaa mut ylös ku kaadun?... musta tuntuu että rakastan, mut kuitenki vihaan niin paljon. jotenki tunnen niin paljo suruu. ja niin paljo kaipuuta, ikävää ja vihaa. tuskaa. tunnen kyyneleitä.

en jaksa enää itkeä, tuntuu et vuodan koht kuivii....... )=

no more.....>:

mul on kauhee olo, mua itkettää. ahdistaa. pääs vieläkin äänet toistaa. se huutaa, miks oon tässä, haluun pois. haluun olla yksin enkä nähdä ketään. haluun mennä pois ja jäädä, en tahdo koskaan tulla enää takaisin. en vaa pysty. mä yritän huutaa apua. mut kukaan ei kuule, kukaan ei ymmärrä mun keiltä. itkettää. ja itku tuli. kello on 14.04. en saa henkee. kohta pitäis jo lähtee. mun pitäis jaksaa liikkua ehkä noin kilsan päähän. mut mun jalat ei liiku. mun olo pakottaa mut jäämään tähän. en jaksa. haluisin muuta ajateltavaa.

Ku rakastaa jotakin niin paljon. rakastaa niin paljon et antais oman henkensä et toisella olis hyvä olla. mulla on paha olla. Oon epävarma, en tiiä enää kuinka paljon kestän, en tiiä kuinka pitkään jaksan. Kato mun silmiin, näät kuinka kärsin. Voit lukee mun tunteet, päiväkirjani sivuilta, mul on paha olla. mua sattuu. haluisin et joku vaan halais eikä päästäsi irti vaikka mitä tapahtuis. olis vaan mun lähellä. antais mulle lämpöä, mulla on nimittäin kylmä.

Haluisin vaa nukkua. enkelien siiville nukahtaa. alan ottaa enkeleitä kii, kiitos anteeks näkemiin.oon ihan rikki. vuodan verta. sitä vain valuu, ja se ei loopu koskaan.

ku katson ihmisiä, ne hymyilee. yritän hymyillä, mut se hymy on tekaistua, en saa irti minkäänlaista aitoa iloa. tuntuu pahalle katsoa ihmistä nauravaa, nään kuinka ihmisillä on kivaa. huomaan kuinka ne haluis nauraa, tiedän että he ovat onnellisia. i wanna be to free------------->

fat?

hoh, tää päivä on ollut aika helvetillinen, mua on ahistanut aika monikin asia. ja aamulla kun lähdin kouluun, oli niin kylmä ettei mitään rajaa, mun sormet on ollu niin jäässä et hyvä kun koulussa kirjoittaa pystyin. menin bussipysäkille. lunta satoi ja tuuli oli kova. oli kylmä. istuin pysäkin penkille kaivamaan bussikorttia laukun ppohjalta. poltin tupakan. vedin sitä myrkkyä keuhkoihini. yritin lopettaa, miksen pysty? kuitenkin odotin bussia, bussi kun vihdoin tuli kello oli jos 07.26. bussi oli vähän myöhässä. istuin bussiin, olisin voinut nukahtaa, oli jotenkin niin lämmin. kahden pysäkin päästä, luokkakaverini tuli. se tuli istumaa mun viereeni. annoin tupakan. jäimme linja-autoasemalla. kävelimme sitten lumisateessa koululle. aulassa oli melkein koko koulu. huhhuh, oli kyllä täyttä. ahisti, jotkut tuijotti. ensimmäiset kaks tuntia, meni ihan hyvin. ruotsin tuntikin meni ihan hyvin. teimme jotain pari töitä... kaksi matematiikan tuntia oli tuskallista, en osannut keskittyä. eieiei.. ruokailu oli. ahisti syödä. ahistuin kun mietin tämän päivän kaloreita. laskin: aamulla söin pienen leivän, jotain mummin ostamaa, siinä oli 54kcal. ja söin kurkkua 100 g. eli n 9 kcal. ja koulussa söin noin 180kcal. hyi. ja kotona söin noin 240kcla. eli yhteensä noin. 483kcal, ajattelin että tänään loppupäivän juon vain vettä..

ja huomenna, aamulla saan syödä enintään 90kcal koska ajattelin jugurttia, ja koulussa, noh riippuu mitä syön, muttei kuitenkaan paljoa. ja kotona saan syödä illalla enemmän, koska on perjantai.. ja perjantaisin saan syödä... ja ajattelin huomenna vähän keksiä itselleni jotain, joku mukava leffa esim, tai jotain, haluun ajatukset pois.. koska en nyt näe murusta tänä viikonloppuna enkä välttämättä ensiviikonloppunakaan, ja ajattelin. keksiä jotain, etten ikävöisi niin paljon.. joten ajattelin koulun jälkeen että kävelen kirjastoon, palautan kirjan ja ehkä katon jotain lukemista. sitten varmaan kävelen toiselle puolelle keskustaa, kauppaan. ja kaupasta linja-autoasemalle. ja bussilla kotiin... ja kotona pitäisi siivota, pikku kämppä pitää saada siistiksi. ja sitten voisin järjestää makuuhuonetta vähän jotenkin.. ja hmm... öö.. sitten varmaan vois käydä ulkona jos vaikka lenkki onnistuisi.. tai jos kävisin keskustassa.. ja sitten voisin tulla ennen kahdeksaa kotiin tai joskus puoli yhdeksän aikaan. ja sitten saan pitää oman rauhallisen illan, ihan itteni kanssa. Vaikka ikävä mulla on jo nyt murua, ni ajattelin että mull on oikeus jotain kivaa itselleni ''antaa''. Vai onko se väärin? pitäiskö mun vaa kärsiä mun ikävästä enemmän joka minuutti. ja laskee tunteja, minuutteja ja sekunteja ku taas näen murusen? en tiiä.

viikonlopuksi en ole paljoakaan suunnitellut, vaikka pitäisi varmaan lähteä äitin, iskän ja veljen kanssa elokuviin, kun ne on lähdössä, ja pyysi mua mukaan, ne on menossa kuulemma katsomaan harry potteria sitä uusinta, ensimmäinen osa.. mut sielläkin kuitenkin joutuisin jotain syömään. en taho ottaa popkorni pakettia, ja tuoda se täytenä takaisinkin, enkä kuitenkaan voi jättää ottamatta...
en keksi nyt oikein muuta, ajattelin raahata tämän ruhoni nyt suihkuun ja sen jälkeen 20.30-21.00 saan katsoa telkkaria. ja sitten saan lukea ja nukkumaan.... katsoo nyt miten tuo huomisen ilta menee jne....

anteeksi.

tuska katoaa vaa, että se voi palata voimakkaampana takaisin.. Oon tuijottanut tätä ruutua, oon pyyhkiny nää sanat tästä tuhansia kertoja. en osaa kirjoittaa mun ajatuksia. Mua sattuu. en kestä itteäni. ahistaa AHDISTAA. en voi katsoa peiliin. haluan rikkoa peilit kun katson sinne. peili kuvakin nauraa mulle.

yksi päivä istuin bussissa yksin. matkasin kaupunkiin. tunsin kuinka takanani istuva nainen tuijotti. tuntu että kaikki tuijottivat. en halunnut olla siinä. ahdistuin. olin matkalla psykologille. en saanut puhuttua asioista joista olisin halunnut. mulla on paha olla.

yök. vihaan itseäni. hyi läski. miks mun on pitäny joskus syödä? MIKS TEIN KAIKEN VÄÄRIN?! miks mä ees synnyin.?

Selvitän asioita, yritän selvittää kaikkien asiat. yritän selvittää omia asioita. miksen osaa, ihan ku pitkä lanka olis menny niin umpisolmuu ettei sitä voi enää selvittää, pitää leikata.
Tumppasin tupakan käsivarteen, mua sattuu. haluisin nauraa, tahtosin olla niinkuin muut.miksen ole ?

seisoin ulkona, rappusilla, poltin tupakka. itketti. tuntu ettei kukaan kuule mun avunpyyntöä. jotenki mun keho huutaa apua. mutten saa ääntä kuulumaa, ku avaan suun. Huudan apua, mut tuuli vaimentaa mun äänen eikä kukaan kuulekkaan. en kertakaikkiaan vaan pysty. en jaksa enää, oon niin yksin. En kestä. kyyneleet valuu mun poskia pitkin, ranteet vuotaa verta. Miksen sais luovuttaa ? nyt on vittu pakko. tuntuu että itken verta.

Tuntuu et oon jotenki eri lainen, liian viallinen, mua satuu. tuntuu niin helvetin pahalle. Miks en vois vaan kuolla pois? kuihtuisin....
Istun takan vieressä, tuijotan liekkeihin, puut palavat loppuun ei ole enää puita mitä laittaa palamaan. mulla on kylmä, takka hohkaa kuumaa. se ei kuitenkaan lämmitä, tuijotan hiillosta, kyyneleet kiipee mun silmiin. tuska alkaa taas repii mun sydäntä. Hiillos on lämmin. Kuuma. muttei lämmitä mua. mun on kylmä, paha olla ja olen niin yksin. pimeässä. ketään ei näy. ei kuulu kenenkään muun hengitystä, hiillos alkaa hiljalleen sammua kokonaan. Äsken niin kauniisti palavat puut muuttuvat tuhkaksi. harmaata. kuin tuska joka paloi pois. Kuitenkin mun sisällä on se käsi joka repii mua. Sattuu. sattuu niin paljon, etten enää voi pidättää itkua, itken, itken ainakin tunnin.........


Ahdistaa. tuijotan kelloa. tuntuu että odotan jotain, en tiedä mitä tai miksi, minä vain odotan. Monena iltana oon oottanu vaa sitä et pääsen pois todellisuudesta. haluun sulkee mun silmät. en tahtos enää herätä. en jaksa enää. illalla kun suljen silmäni, ne voisi jäädä kiinni.... Joskus tuntuu että jotkut ihmiset näkee sen tuskan mun sisällä, koska niiden katse on sellainen, ihan kuin olisin läpinäkyvää lasia, joku lasi kulho jossa on lappu johon on kirjotettu kuinka paha mun on olla ja kuinka paljon sattuu.. Jotkut ehkä osaa lukea sen. mutten tiedä keitä ne on.. Mut silti kukaan ei tiiä, kukaan ei nää mun sisälle.... oon ihan rikki. Haluisin huutaa, kertoo kuinka paljon mua satuttaa ne sanat mitä kuulen, en vaan jaksa enää. Anteeksi.

Haluisin jonnekki missä ei ole todellakaan ketään. Olis aivan hiljaista.... En jaksais nähdä ketään, mun on niin paha olla. Mua sattuu niin paljon että itkettää.

Anteeksi.

Ahdistaa! LÄSKI VVITUN LÄSKI PULLAPOSKI LEHMÄ SIKA! läskit höllyvät reidet. posket ku pulla mössöä, maha ku löllö pallo. LÄSKIÄÄ)=

Pelottaa ku en enää oikeesti jaksa. tiiän miltä tuntuu olla lasi joka hajoaa. tiiän miltä tuntuu ku alas vajoaa.

Mietin itsemurhaa, mut jotenki tuntuu et tän paskan jälkee en tee sitä turhaa....
en jaksa enää.... Mä hajoan, minusta tuntuu etten oo elä ny enää pitkää aikaa oon ollu vaa tässä, mun kroppa on ollu tässä, mut mä en...


anteeks et kirjotin yhtää mitää.. anteeks. anteeks kaikesta. jumalauta, ei oo jumalakaa koskaa auttanu.

AHISTAA ANTEEKSI

mulla on kylmä. mun kädetki tärisee. mulla ei oo nälkä. eikä tee mieli syödä. oon saanu kontrollin. ja oon ilonen siitä. silloin ku syysloma alko, päätin että saan syömiset ja itteni kurii. ja nyt oon ilonen siitä etten enää syö ihan milloin vaan. Syön silloin ku siihen on lupa. enää mun ei tarvii oksentaakkaa. (mitä oon tehny muutamat viime viikot.) Koska en syö, niitä mitä ei saa syödä. karkit, herkut, kaikki lihottavat ja paljon kaloriset. tänään multa kysyttiin että haluanko suklaata, ennen olisin ottanut ehkä yhden palan tai muutamanki. Mutta ei, en enää. en ollenkaan.ei enää mitään ylimäärästä. Pärjään hyvin silläkin ruualla minkä saan syödä. ei mun tarvitse syödä ylimääräisiä. ei tarvii ottaa yhtä karkkia jayhtä kurkkupastillia. ei tarvitse, se on turhaa.

Mul on paha olla. oksettaa, paleltaa, ahistaa, vituttaa ja itkettää. miten paljo kipua mun pitää viel kestää? Mun pää räjähtää. kaikki ajatukset kiertää kehää. silloin ku olis aika puhua. en saa sanoja ulos mun suusta. mut esim nyt, mun tekis mieli vaa puhuu, kertoo kaikki mitä ajattelen.mutten kuitenkaa tavallaa pysty. sydämmee sattuu. sattuu niin jumalattoman paljon. mua ahistaa. ahistaa ahistaa JA AHISTAAAA LIIKAA. ahistaa ku katon peilii tai johonki mikä peilaa. Miksen oo laiha ? miksen vois olla LAIHEMPI? miks oon tälläin läskipaskasikalehmä joka vaa syö syö syö ja syö. eikä koskaa lopeta.!?!?! miks ?

miks mun ees pitää olla täällä? miks mun pitää istuu tässä nyt ?

okei. yritän peittää mun pahaa oloo ku oon ulkona, ja näen kavereita. peitän mun pahan olon kaikilta. eikä kukaan tiiä, mitä oikeesti tunnen. en itke mutten naurakkaan. jos nauran, ei se oo aitoo. Haluisin vaan huutaa. mua sattuu niin paljon.

Eilen illalla viilsin kerran, jos toisenkin, ehkä kolmannenkin. nyt mua kaduttaa. mut mitäs menin syömään? mitäs söin ja sain kuulla että olen läski. läskiläskiläski SIKA VITUN PASKA LÄSKI SIKA. AHISTAAAAAAAAAAAA vittu. haluun pois. sattuu. itkettää on paha olla.

oon ihan kamala. en voi kattoo peilii. ruma ja läski lehmä. ei kukaa kuiotenkaa ymmärrä, mul on niin vitun paska olo. itku. haluisin vaa itkee. itkee kaiken ulos...

Mua tavallaan pelottaa huominen. Huomenna menen 16.30 junalla... kouvolaan päin.. lupasin kertoa hänelle mun olosta jne. mua pelottaa. tiiän että kun puhun kerron taas LIIKAAA, itken ja kerron...

en tiedä.

Poltin tupakkaa.. puhalsin savua ulos keuhkoistani. kylmä ja tärisen. odotin bussia. bussi oli muutaman minuutin myöhässä. kuski oli töykeä.. katsoin suoraan eteen kun astuin bussiin.. itketti. en olis halunnu mennä, mut pakotin itseni menemään.
Ihmiset tuntuu tuijottavan mua. ihan ku ne naurais mulle. ahistaa.

Masennukset kylmät kädet kietoutuu mun ympärille, en pääse irti.
kaksi narua, toinen vetää minut kuolemaan. toinen.... en tiedä mitä se tuo mukanaan. mua sattuu. itkettää.....


ANTEEKSI ETTÄ KIRJOITAN. anteeks että olen olemassa.
en vaan enää ymmärrä itseäni. ymmärrän kuitenki toisaalta.en vaa kestä itteäni enää, en ollenkaan, laihdutan itseni sopivaksi. nyt. muutama kilo ei haittaa. eikö niin. muutamakilo. vain kahdesta viiteen kiloon. eihän siinä mitään pahaa ole, eihän? jos se jää siihen, eiköniin ? jäähän se... ehkä........)=

fat.

miten yks lause saa mun pään niin sekaisin? miten kaikki alkaa alusta, sen lauseen jälkeen? mun käsi on kipeä, viilsin eilen. koska en kestä enää itseäni, en kestä mun kehoa. äääääää LÄSKI. aloitan laihduttamisen.... ALUSTA...

Oltiin mummolassa syäömässä;/ pikkuveli äiti, ja äidinäiti. ja mun jotan serkkuja oli siellä. söin. ahdoin kaloreita sisälleni 150 koko illan aikana. oli pakko syödä. mummo vahtii että syön, koska kesällä en syönyt ja laihduin rajusti., ja makasin sairaalassakin painon nopean tippumisen takia. kuitenkin mummo vaht, käski mun syödä lisää... sitte mummo käski mun kokeilla villatakkia. katsoin peilistä, ja näin et kuinka paljon se OIKEASTI oli iso. en kuitenkaan halunnut sitä. se oli iso, ja ruma... ennen kuin lähdettiin mummo alkoi selittää äitilleni että se villatakki on hänelle iso(äitille siis) ja että minulle ei jne. siinä vaiheessa mun päässä napsahti, pamautin oven auki ja sanoin heihei. ja päätin että laihdun. laihdun niin että kaikki huomaavat sen. laihdun niin että mummo ei voi antaa mulle vaatteita sen takia kun ne on niin ISOJA.

laihdutus kuullostaa niin helpolle.. mut miks se ei voi olla kans niin helppoa? kaikki vaan kaatuu mun käsii.. hiekka valuu tiimalasissa eikä sitä saa kiinni..

mun pää kuiskailee. ei ei se kuiskaile. se huutaa. pakottaa. mulla on kylmä. ja pakko liikkua NYT. huomenna lähden salille.. ja tänään ihan kohta lenkille...

tuijotan seiniä. täällä on tyhjää. kukaan ei ole kanssani täällä... Olenko aivan yksin. muistaako kukaan edes olemassaoloani?
on helppoa vaan unohtaa, heittäää ppois.. kaikki turha. Tiedän olevani turha. heittäkää minut pois..






Mua sattuu. sattuu sisälle. oon ihan rikki. kaikki tippuu mun käsistä, en saa otetta mistään. itkettää, itku ei tule. ja ku en itke ni kyyneleet vaan valuu mun poskilla. mun sisällä on pimeetä. Enkä nää valoa muutenkaan missään. kaikki pimenee. valot sammuvat. ketään ei kiinnosta. Kukaan ei huomaa. Kävelen yksin tiellä, ulkona on pimeää. Mua itkettää.
voisimpa vain kuolla pois. en olis enää muitten tiellä tääl...

ANTEEKS ETTÄ KIRJOITIN NYT..

hiillos.

jos voisi kerran ajatella olevansa iloinen. kuinka monta viiltoa olenkaan tehnyt ? kuinka monta kertaa olenkaan oksentanut kaiken ulos sisältäni? miksen voisi olla jossain muualla, miks mun täytyy vaan olla täällä? toisaalta en tahdo lähteä. mut jotenki tää olo on niin sietämätön. ihan ku tuska puritstais mua kasaan ja kohta en saa enää ollenkaan henkeä. kuinka monta päivää menee siihen että tukehdun?

Makaan sängylläni, peiton alla. Kuuntelen kuinka herätyskello kertoo kellon olevan kuusi, se soi. Minua ei nukuta, enkä ole väsynyt. en vain pääse ylös sängystäni. En jaksa nostaa itseäni. Mua paleltaa. on niin kylmä että tärisen. kello soi uudestaan, 06.05. painan vain torkkua. Saan itseni pakotettua sängystä ylös puoli seitsemältä. meikkaan, laitan hiukset, puen päälle vaatteet. kävelen rappusia alas laukkua raahaten takanani. pimeää. seison keittiäössä miettien syönkö.
kaivan käteeni tupakan. sytytän sen. seison pihalla, kävelen bussipysäkille. poltan tupakan. ulkona on kylmä, kylmä ilma tunkeutuu keuhkoihini kun hengitän.

Kuulen kuinka joku sanoo käsieni olevan siniset. en jaksa välittää, en jaksa olla kiinnostunut asioista enää. Tajuan kuinka tungen haarukkaa taas suuhuni. sika saatana, EI SAA SYÖDÄ ! ahistaa. en halua.

en voi tarjota lohtua, koska olen vain ihminen, en voi tarjota lämpöä, sillä itsekkin palelen..

oot haihtunut on täällä tyhjää. yksin jäin. vaikka kuinka halusin, osata sen paremmin. Kun tulee yö, se maahan lyö tämän pienen ihmisen jolta särjit sydämen.
Aika kerää sirpaleet, on kyyneleet liimaa.. Jos aikaa riittää, se voisi korjata haavat. mä vuodan verta.
Niin paljon pystyy muutama sana muuttamaan....

Vihaan itteäni. vihaan tätä tunnetta, vihaan näitä sanoja. vihaan sitä kipua mun sisällä. vihaan ihmisiä jotka tuijottavat. vihaan ihmisiä jotka eivät osaa rauhoittua. vihaan naurua. vihaan hymyileviä kasvoja. vihaan esittää että kaikki on hyvin. vihaan kun ei ole ihmistä joka ymmärtää kuinka paha on olla. vihaan sitä. vihaan ihmisiä jotka eivät osaa olla hiljaa. vihaan heitä. vihaan sitä kun vanhat tutut eivät tunnista mutta kuitenkin tuijottavat kauan.

kuulen pianon soiton. Nämä ovat hetkiä, jolloin välähdykset näkyvät taivaalla. Mittaan kattoon katseellani, käännän kylkeäni jälleen vuoteellani. Valvon vuotellaani. Kellon käyntiin laitan, vihdoin nukahdan...
Ajatukset seuraa toisiaan. Tähän alkaa jo tottua. ei yksinäinen unta saa...
Auttakaa mua. Mua sattuu. aamu jällleen silmiin sarastaa..

Hautaa salaisuutesi ihooni, lähde pois. jätä minut yksin syntieni kanssa. Jos rakastat, päästä minut menemään, juokse kauas pois tiedän että sydämeni on liian synkkä välittämään.

en näe enää tulta enkä hiillosta, ei enää mitään mistä saisi lämpöä. vain harmaata ja kylmää. ei enää mitään kaunista. maailmassani kaikki on rumaa.
anteeksi tästä. anteeksi että edes kirjoitan.)=

haluaisin sanoa vain hyvästi. ja mennä pois, jonnekkin josta en enää palaisi..

sohvalla vietetty yö.

vietin yöni kaverin huoneen sohvalla. toisaalta ihan hyvä koska känni oli päässyt kyläilemään minuun. olin enemmän kännissä eilen kuin silloin 17 pvä perjantaina. kaks muuta kaveria oli selvinpäin. istuttiin karhulassa. polttelin tupakkaa. näin pari tuttua. jossakin kaaduin. minut talutettiin ystävälleni. vietin yöni sohvalla. selkäni kärsi. ja niskat. muttei se haittaa minua. mustelman sain jalkaani, kyllä eilen, ainankin yhden. kompuroin rappusissa.. kaveri sanon vaikka L kysy:pitäisiköhän toi taluttaa tuolta?? N: eeeei kyllähänn se sieltä pääsee: ) no L herrasmiehenä tuli ja nosti minut rappusista ja auttoi yläkertaan.

Musiikki tulvii korviini. kuuntelen sanoja. mietin omaa elämääni. miksi musta tuli tälläinen?
Kaverinikin kuoli toissapäivänä. ensimmäinen kymmenettä siis. Huumeiden yliannostukseen. odotan kuinka kohtalo korjaa minutkin.. neljä viiltoa vasemmassa käsivarressani.

nielen pillerin, tunnen kuinka se kulkeutuu kurkustani alas.. Päässä alkaa heittää, tuntuu että maailma pyörii. taivas putoaa, tai sitten se vain menee kauemmas, emme koskaan tavoita taivasta. ehkä kukaan ei tavoita taivasta koskaan.. ei meistä tiedä sitä kukaan.

Tuntuu pahalle ku kuulen sun äänes.. Tuijotan seinää. ei täällä ole kketään. olen yksin, ja mua väsyttää. nukuttaa. voisin nukahtaa. en jaksa enää liikkua mua sattuu jalkoihin. ehkä kun kaatuilin. raavin ihoani. ihoon tulee naarmuja. Kysyt miten mulla menee, sanon hyvin, peitän viiltojälet kädestäni..

mä oon niin vihanen. vihanen itelleni vihanen niille idiooteille..



sori tää teksti.

rip my body.

yksi päivä kaikkien muiden päivien keskellä, yksi puu, kaikkien muiden puiden keskellä, yksi ihminen... yksinäisenä kaiken muun tiellä.

sattuu. on niin paha olla. veri maistuu mun suussa, käsi hakee veistä laatikosta. mä tiedän. tiedän ettei näin. mut mä tein sen. se sattu. mut ei niin paljoa ku mun sisällä sattuu mua.
En haluu enää tietää, mitä meidän pitäis täällä saavuttaa ennen kuin kaadutaan. en haluu enää yhtään kertaa kokee tätä samaa paskaa.. en oo onnellinen. ei, en enää..
Paha olo myllää mun sisällä. kyyneleet tuntuu valuvan mun poskilla kokoajan. en haluu itkeä, mutten osaa enää lopettaakkaan. Ikävöin tunteja. ikävöin niitä hetkiä. ikävöin sitä onnellista oloa. nyt mulla ei ole sitä.
Luulin olevani onnellinen sen jälkeen kun pääsin eroon kaikesta vanhasta paskasta. mut miks mä vain itken. mun sydän vuodattaa mustia kyyneleitä.


Sattuu. Kuka on ystävä, mielessä kaikuu, kuka tulee mun luokse jos keskellä yötä tarviin apuu? Sydän on palasina, koitan sitä kasata ja anteeksi antaa. Sanoilla voi tappaa, sanoilla pystyy kaataa.

en mä oo tyytyväinen. Onko mulla ystäviä, jotka auttaa ja antaa tukee ku sitä tarviin?

Pimeessä huoneessa mä istun ja mietin. kaikkea sitä mitä silloin nielin. Mä en todellakaan tiedä. mua pelotti ja mä otin riskin, se ei kannattanut, silloin mä muutuin, salaman nopeesti, lapsuuteni katosi, itseni hajotin.

mun on niin paha olla ! sattuu, ne katseet. nauru ja hymy. jättäkää mut rauhaan, en toivo et näkisin taas ketään.

Mulla on ikävä.. Haluun pois tästä kivusta! miksen pääse? miks joku pakottaa minut olemaan täällä?

en haluu tuntee enää mitää, en iloo, suruu, tai mitää muutakaan, enkä varsinkaan rakkautta. kaikki mun sisällä on sekasin.

anteeksi.

ostin yks päivä sellasia ravintolisä juttuja. kokeilen vain. niitten mitäs auttaa kroppaa polttamaa rasvaa enemmän jne.

ahistaa. läski ahistaa esim. ja väsyttää, mutten saa nukkkua.

yöllä herään yksin, lakanoiden välistä syliini etsin tyhjyyttä, olet kadonnut. eihän meille pitänyt koskaan käydä näin?

tämän pienen ihmisen jolta särjit sydämen.

jos aikaa riittää, se parantaa voi haavat, mut kyyneleet on liimaa. kipu valuu mun poskia pitkin.

huomaan tekeväni asioita vahingossa, varastan, poltan tupakkaa ja jotain vahvempaa.. kadun et joskus alotin tän kaiken. Koulun numerot vaan laskee. en osaa keskittyä mihinkään. muuttokin olis kohta ajalline.

mulla on ikävä, tää juttu kääntyi vääriinpäin.

mietin miksei elämä voi olla reilua.

Mua sattuu. itkettää, mutten osaa itkee. en haluu viiltää, mut haluun tuntee sen kivun. se ilme joka sulla silloin oli, ku näit ne pienimmät arvet mun käsissä, mä muistan sen. muistan kuinka sen jälkeen muutuit. keskustelun aihees juoksi ympyrää, ei tienny kukaa mistä voisi puhua. jokanen sana kosketti. vaikkei edes tarkoitettu sitä niin. vaikee on suuntaa vaihtaa ku ei nouse jalat irti suosta.

öisin mä mietin. mietin sitä mitä meillä oli, kuulen sanat jotka herättää mussa sen tuskan. sen saman kivun mikä on piilossa aina ku en ajattele sua. istun sänkyni reunalla, itkettää, en voi itkeä. päätin etten enää itke.. kuulen kysymyksii jotka on :'' miks oot muuttunu`? miks oot tollanen vittuuntunu?'' jne. mut mä oon ollu tällänen niin kauan ku jaksan muistaa. mä yritän kestää sitä kipuu. yritän piilottaa sitä tuskaa pinnan alle, en näytä sitä enää kenellekkään. en mä haluu et ykskään saa enää tietää.
ku astun yhdeksältä ulko ovesta sisään. tunnelma on kiree. kukaan ei tervehdi, ei en kuule sanoja, kaikki on hiljaa. kukaan ei sano mitään. kävelen olohuoneen poikki yläkertaan. yritän kkestää. paine kasaantuu mun päähän. haluisin vaa huutaa. anteeks et oon tässä.

tapaan kavereita. kenelläkään ei ole aavistustakaan mun pahasta olosta. esitän normaalia''. kuka on mua vastassa ku astun ulos ja ei auta enää itkukaan? ennen oli taivas avoinna, mut nyt se on suljettu, niinkuin jokaikisenä päivänä muutenkin.

mun päätä sattuu. en jaksa ajatella. mul on niin paha olla. vasemmassa kädessä uusi palovamma, pieni tosin. tupakan tumppasin käsivarteeni. haluun tuntee tän kivun fyysisenä. en kestä tätä henkistä tuskaa. tuntuu et kuole pikkuhiljaa kokoajan vaa enmmän. tuntuu et mun kehosta on kkadonnu jo osa. kohta mua ei oo enää ollenkaan.
haluun pois.

anteeks etten oo vielä lähtenyt.

Kaipaan ihmistä joka halaa, kaipaan sitä kun joku pitääö kiinni kädestä, kaipaan iltoja kaksin. kaipaan ihmistä joka kuuntelee. yrittäää edes jotenkin auttaa. kaipaan sitä mitä meillä oli.. Tuntuu ettei kukaan muu ymmärrä mua niinkuin sä.. mut enää sinäkään et ole kuuntelmassa, enää et ole kuuntelemassa, jos on asiaa.
Monta hetkeä ku olisi tehnyt mieli soittaa, mutta ei. enhän mä voi. se on mennyttä mun pitäis päästää irti, mutten osaa.rakastin sua niin paljon. et nyt mua vaan sattuu.
Sanat jotka muistuttaa susta, on puukon iskui selkään..

Kaipaan ihmistä jolle voisin puhuu, sellasta ihmistä joka ei tuomitse mua mun olosta..

anteeks et kirjotan. voisin olla kuollutkin. voisin olla poissa. mun ei tarvitsis olla tässä.

anteeks epäselvä teksti. anteeeks jos on kirjotus virheitä. en jaksa ajatella. ei, en vaa pysty.

hellou.taas

olen tässä. mietin. ajattelin sitä etten huomaakkaan kuinka joku vetää mua. huomaan ajattelevani asioita ruuasta. joskus kuulen kuinka joku kuiskailee mun päässä. ihan ihan IHAN hiljaa.. yritän kuunnella, oikein tarkasti..

vedän savua keuhkoihini, tiedän ettei se ole järkevää. hengitän sisään jja hengitän savun ulos. monet muutkin tekevät niin.
Edelliset päivät ovat saaneet mut unohtamaan asioita. en ole ollut kotona. mulla on ollu hyvä olla.

Torstaina, olin kaverillani koulusta heti. mentiin bussilla keskustaan.. tutustuttiin ihmisiin, halasin ihmisiä. ja se se ihminen jota olin ajatellut olikin kohta edessäni. seuraava halattava kohde. kun halasin. tunsin kuinka sain halin takaisin, ja ne sanat. noniin.. se äänen sävy oli sellanen et ihan ku se olis oottanut mun halii.. kivat kasvonpiirteet, kivat hiukset, ihan kiva kroppa. huppari ja farkut. pyörä. tupakka.. mukana oli monia muitaki kivoja ihmisiä, entisiä ihastuksia. mut se.. tai siis hän, se sai jotenki mun kasvoille hymyn ja nam.
siirryttiin leikkikentälle, tien toiselle puolelle. kohta poltan tupakkaa. istun kahden aikuisen miehin välissä, mulla on kylmä. saaan hupparin, ihmiseltä jota katselin... meitä oli ehkä jopa toistakymmentä ihmistä, oli kivaakin. huomasin että mäkin nauroin.

meni tunti - puoltoista ja kävelin kahden kaverini kanssa linja-auto asemalle.ei, eihän me vielä lähdössä oltu. käytiin ostamassa toisen kaverini kanssa limsa. istuttiin penkillä kolmestaan. olin selvinpäin, toinenkin oli, kolmas ei aivan. oli kiva naureskella kavereiden kanssa jutuille, humalaisille spurguille jne. Kysyin: ''lähdetäänkö katsomaan ihmisiä?'' toinen kavereistani käänsi minut ympäri ja sano et siinä mulle kateltavaa, nauroin ja toinen kaveri sano ketä milummin kattelisin.. no kohta jo sille soiitettiinkin.

Oli hämärää, nyt meitä oli neljä. kolme istui penkillä, mä seisoin. en pysynyt paikoillani. taisin olla ihastunut.. kuulen kuinka toinen kaverini sanoo pojalle '' voinko pussata sua?'' poika: ''et:D?'' sanoin parhaallekaverilleni et: mäkin voisin pussata jotain.. '' no se sano sen pojallekkin. Sain pusun. no ei kai tietenkään se siihen yhteen pusuun jäänyt. ei, ei kuitenkaan. olen iloinen että olin siinä!!

Perjantaina, mentiin kaupunkiin, siellä oli PALJON kavereita ja taas uusia ihmisiä, pidin siitä. join. enkä muista kaikkea. mutta oli kuitenkin kivaa. jne. lauantaina soitin parhaallekaverilleni että seurustelenko? en ollut ihan varma, mut hämärä muistikuva oli. ja seurustelin. lauantaina olin kahden kaverin kans ja mentiin kaupunkiin, tultiin takaisin, ja oli taas ihmisä, frendei. uusiakin(= mut mä pidin siitä. mun oli hyvä olla muiden keskellä. yleensä ei ole ollut. tultiin tänne. Karhulaan. siis. oli kivaaki (= mukaisaa. ja sunnuntainakin karhulassa. (= on ollut kivaa. mulla on ollut hyvä olo.

-------------------

tupakan savu tunkeutuu mun keuhkoihin, hengitän sisään ja ulos. mietin kuinka lapsellista touhua jotkut harrastavatkaan. seurustelen. silti eksäni soittelee ja kaipailee. ei, ehen ota sitä takasin, en ainakaan sen jälkeen mitä se mulle teki.

aamu oli hämärä ja usvanen. kostea. ja iltapäivällä satoi.

paino on suht samassa pysynyt. ehkä vähän mennyt alemmas, muttei kuitenkaan mitenkään yhtäkkiä, eikä tarpeeksi..

anteeksi tämä-

en pidä, inhoan, mä vihaan itteäni. mua sattuu. ahistaa. miksen vois vaa kuolla kokonaan pois? en vaa kestä enää. en kestä itteeni, en kestä tätä mahaa, näitä poskia, en kestä itteäni yhtää enempää. oon niin paljo liikaa.
Vihaan mun ajatuksii. ne vaa pyörii mun päässä eikä mee mihinkää suuntaa, ihan ku ne juoksis karkuu. Mun päässä on ihan kamala myrsky. kaikki siel on niin sekasin.
Mua ahistaa. läskiahistaa. ällöttää. en tiiä mitä mun pitäis ajatella. en jaksa ajatella mitään.

Viimeyönä kävin nukkumaan kahden aikaan. ei nukuttanu aikasemmin... näin painajaista ja heräsin. tuijotin kelloo, enkä voinu uskoo etten ollu nukkunut kuin 20 minuuttia... no nousin sitte ylös, menin keittiöön. sytytin tiskialtaan ylle lampun. kello tikitti. avasin jääkaapin. mun maha murisi aika kovaa. otin yhden viinirypäleen. ja ison mukin vettä. tiputin viinirypäleen veteen.. en edes juonut. tuijotin ikkunasta ulos.yritin ajatella asioita järkevästi. tunsin kuinka kyyneleet tulvi mun silmii, ja ensimmäinen kyynel valu pitkin mun poskee.. tuntu et joku olis tuijottanu mua. muttei siellä ollut ketään. en kuullut yhtään mitään. istuin tuolilla. itketti.. kävin hakemassa sängyn päädystä hupparini ja kollarit jalkaan. hiippailin ulko-ovelle.. avasin ja menin ulos.
Siellä oli kylmä, ja kosteeta. sumusta.. kävelin rappuset alas ja lähin kävelemään. kävelin hiekkatietä pitkin.. kohta tuli silta, sen alla kulki junarata. tiedän että juna olisi tullut kohta. ahisti. kyyneleet valu ja itkin. olisin halunnu soittaa sille ihmiselle.. mutten vaan voi sille soittaa. enhän mä enää voi sitä rakastaa! en soittanut. itketti. itkin. huusin, olisin halunnut hypätä. tippuu vaa sinne alas. Miksen mä tiputtautunu? miks mä jäin tänne?
En mä ihan oikeesti kestä. sattuu ja ahistaa...
istuin sen sillan kaiteel ja huusi. itkin ja taas huusin. kato mun silmiin, kerro mitä sä näät niistä?
mua sattuu niin saatanasti.

Tää päivä on menny aika paljo täs koton. tai no voiks tätä nyt kodiks sanoa? kävin minä äitin iskän ja veljen kanssa ulkona syömässä, oli pakko... istuin siinä pöydässä, oksetti se määrä ruokaa. söin kaiken.. melkein.. laitoin paperin sisään jotain. äiti osti mulle jäätelön. tulin huoneeseeni ''syömään'' sitä jäätelöä. no en kyllä saanut sitä suuhuni. laitoin sen vaan roskiin. ahisti jo tarpeeks se ruoka. oksetti kauheemmin vaa.

Haluun pois. tuntuu ettei kukaa tajuu kui helvetin paha olla mun on?!?!?!?!?! haluun vaa tän kivunpois. ja itkettää. haluun vaa viiltää ranteet auki kunnolla. enkä enää ikinä tehä sen jälkeen mitään. vituttaaaaaa. haluun vaa huutaa.
AHDISTAA! en kestä omaa itteeni. oon liiikaa. läskiä. ahistaa.läskiahistaa. oontosi pahoillani, mut en pysy enää jaloillani. koittanu pitkään hymyillä vaik vaan sattuu, koittanu vahvan seisoo, vaik kaikki vaan kaatuu.

en jaksa enää herää aamuun uuteen. en vaan oikeesti enää jaksa. en kaipaa mun ympärille mitään. en haluu et mun lähelle tulee kukaan. mut toisaalta haluisin vaan halata ihmistä. mut ei. ei kuitenkaan. tuntuu niin pahalta. mäki oon vaa ihmine..

kato mun silmiin voit nähdä kuinka kärsin. Mun paikka ei vaan oo täällä. mun ei kuulu elää. Toisii ihmisii et vaa oo tarkotettu tänne pysyvästi.
Mun sydän repeee kahtia. vikan kerran ku nähtii, sanoit rakastan ja soittelen, mut äijä sä särjit mun sydämen.

mä haluun vaa pois tästä. haluun pois täst kehost. se terä uppoo taas mun ihoon. veri valuu ihol. kyyneleet valuu pitkin poskii.tuntuu etten ees tunne mun kavereita enää. jotkut niistä halaa mut toiset ei ees moikkaa. mä en tiiä pitääks mun halata takasi. ei ne multa kysy muuten vaan et mitä kuuluu. eiks kukaa ymmärrä? tarvisin vaa auttavaa kättä. muuten mä kyl tiiän tasan tarkkaa etten jää tähä. hhaluisin nytteki vaan lähtee. juosta pois. haluun jonnekki missä ei oo ketään, eikä mitään, en jaksa enää nähä ketää.. enkä ees haluu. ei mua enää kiinnosta.
ppidän itkuu taas sisälläni.
haluun et tää kaikki loppuu. Ku oon tääl oon vaan pelkkä virhe.
anteeks et kirjotin.

-4,5kg

ensinäki tänää aamulla vaakalle. mua ahisti jo eilen illalla mun läskit, mutten ymmärrä miten vaaka näytti viikon jälkeen -4,5kg. menin sille toisen ja kolmannenki kerran mut kyllä. -4,5kg. oho SIIS NELJÄ JA PUOLI KILOA ! mitämitä olin ihan varma et oisin lihonu. mutta kai se on pakko uskoa. se sai pienen hymyn mun kasvoillekki.. mut ei, en mä oo tarpeeksi iloinen. sen pitäisi olla vielä enemmän...

Koulu. hymyilytti. tai sit vain, se oli feikkii. ehkä se tekohymy on jotenki jumittunu mun kasvoille. ihan sama. Kaksi viimeistä tuntia meni piirrellessä, oli jokin videokurssin tunnit. koulun jälkeen kaupunkiin. kävin näyttämässä tota napaa. voisi kohta kuulemma ottaa jo uuden korun siihen. tai siis uudestaan sen reijän. hyvähyvä. tai en tiedä.

mua vähän itkettää. No kaupungista tulin jo neljän aikaan. sen jälkeen ttapasin ystäväni. kohta menimme minä, pikkuveli sen kaveri ja mun se ystävä (: mentiin kauppaan. pyöräilimme.. liikuntaa. hyvä mulle. ostin karkkia. en tiedä miksi. nyt vituttaa... ja nyt kun tuijotan kelloa se on 0.03. väsyttää. mutten saa nukkua vielä.

mutten jaksa kirjoittaa nyt koska mua ahistaa jotenki nii helvetist etten saa yhtää sanaa tähän.

anteeks et tein tän.

voisin antaa tälle kaikelle periks. on tyhjä olo. ja mua oikeesti ahistaa. mua sattuu niin vitusti.

oon toisaalta vihanen itelleni, et tein tän.. mitä nyt tein.. Löysin itteni taas tuhlaamasta rahaa, siihen mihin ei todellakaan pitäisi... Huumeet, huumeet on ennenkin liittynyt mun elämään. ja taas. jotenkin se oli vain... se oli jotenki helpompaa silloin ku ensimmäisiä kertoja niitä otin. Pääs vaan pakoon todellisuutta, silloin ei enää sattunut. tuntu et olis eläny taivaassa. oli hyvä olla. silloin oli parempi olla oikeasti. Tiiän kyllä että mun ei pitäisi ottaa tuosta, tota ensimmäistäkään tablettia...
Voisin ehkä vain myydä ne eteenpäin. Tiedän nimittäin ihmisiä jotka ostavat varmasti. olen ennenkin välittänyt huumeita, tämä ei olisi ensimmäinen kerta, tuttua hommaa..

kyynel valuu pitkin poskee. sisälle mua koskee. en tiiä enää miten päin olis. kokoajan ahistaa. joku palauttaa kaikki muistot mieleen.. tuntuu et mun jalat ei vaa kanna mua enää... on oikeesti niin HELVETIN paha olla. en osaa sanoo kui paha olla mun on. mut ku se on vaa niin järkyttävä tunne mun sisäl..

Eilen salin jälkeen vedin proteiinia.. no okeiokei. hyvin meni eilisen syömiset.. illalla mua nukutti. en saanut unta. en pysty vaan nukkumaan. en sanonut sitä tänäänkään kenellekkään. vaikka kysyttiin. en aamulla mennyt kouluun. enkä jaksanut vastata puhelimeen kun se soi. kuitenkin äiti oli täällä, kuuden aikaa se käski mun syödä. en olis millää halunnu syyä yhtää mitää. oli kuitenkki vähän vaan pakko.. söin. oksetti. jjotenki vessa kutsu mua, ovikin oli siinä auki.. olisin tahtonu rynnätä vessaa ja oksentaa kaiken vaa ulos. ahisti. tuijotin vessan pöntön kantta.. äiti oli laittanut maitoa lasillisen.. jotain ihmeellistä maitoa... mua ahisti se etten tänään jaksa liikkua. mua pyörrytti ja melkein pyörryinkin. mahaa koski ku kävelin rappusia ylös takasin peiton alle. mua itketti. ja oli kylmä. halusin kaiken ulos musta. mua ahisti ihan helvetisti... no nukahdin. ja kello oli puoli kaksi kun kävelin keittiöön. mummi istui siinä... kahvin keitin oli päällä. join kupin kahvia. kofeiinitonta. ja se ei oikein ole mun makuuni.. no kuitenkin. täytettyä patonkia oli kupissa pöydällä..
Luin jonkun makeutus aineen tekstiä... '' yhtä makeaa kuin sokeri, mutta 90% vähemmän kaloreita.'' mua alko ahistaa taas. join kahvin ja vettä. menin istumaan olohuoneeseen... katoin telkkaria. joku nuorennusleikkaus juttu.. en jaksanu sitä. lähin vaa takas nukkumaa. ja nyt tekis mieli vaan hypätä sillalta..

En vaa kestä enää tätä. en kestä elää tällee.. tuntuu et haluun vaa pistää pisteen oikeesti tälle kaikelle. mun mielestä mulla eei oo muutamaan vuoteen ollut enää sitä elämää, mikä pitäisi olla. tuntuu et mun elämä pyörii aika paljon salin ja liikunnan, ruuan ja pahanolon ympärillä. eilen mut pakotettiin uimaan... ja mua ahisti olla siellä. tajusin että yksi jäkä tuijotti mua ja se on totta, koska kaverinikin sanoi sen.. Ja mulle ei tarvii mitenkää eriksee kertoo ettei mun pitäis olla uimassa. mä tiedän ssen. tiedän että olen läski. tiiän että mun pitää laihtua.. ihan hyvin mä olisin voinut eilen hukuttaa itseni. tai illalla lenkillä olessani olisin voinut hyvpätä jokeen sillalta, tai rekan alle. mut miks mä en tehny sitä?.. en tiedä.

kohta olisi taas uusi ahdistava ruoka . miks mut pakotetaan vaa syömää. VAIKKA KAIKKI NÄKEE ETTÄ OLEN JO TARPEEKSI LÄSKI?

tänään aamulla kävin vaa'alla. tavallaan lupasin psykiatrille etten enää kävisi. mutta eihän sen tarvii tietää.

oot jo mennyt pois mun elämäst! muistan sun sanas. ja se sattuu..

haluun vaa oikeesti pois. en enää kestä. toivottavast ihmiset tajuu sen joskus, et mun paikka ei vaan ollu tääl. Mun tarkotus ei ollut elää. Ei mua ollu tarkotettu tänne.

silmät vedessä, tyttö huutaa, ei voi enää vaihtaa suuntaa. en kanna kenellekkään kaunaa, tää nyt vaan meni näin. oon pahoillani erittäin. ''Pää havittelee taivasta, kädet saksia.''
Joskus piti kattoo et jos tää kaikki muuttuu hyväks. mut on kulunu aikaa jo ihan helvetis. ja mikää ei oo muuttunu, parit frendit vaa suuttunu...

siel josssain on ehkä parempi olla.. toivottavasti. tai no sehän voidaan kohta nähdä.. koska mä en aijo olla tässä enää kauempaa.

anteeksi

tänää on menny ihan hyvin.. tai noh aamul oli ihan paska fiilis, olis tehny mieli vaan jäädä kotiin nukkumaan. mut en mä jäänyt. pakotin itteni ylös sängystä kuudelta. meikkasin ja suoristin hiukset.. lähdin seittemän aikaan kävelemään. menin istumaan bussipysäkille, poltin tupakan. istuin, olis tehny mieli polttaa jälki käteen, ajattelin että vedän siihen sellaisen jäljen kun jalassani on, se ei vain ole poltettu.. kuitenkin. kouluun menin.. tai no tunnin myöhässä koska kävin kaupungissa. turhaan. en vain jaksanut koulua. no kouluun menin tunnin myöhässä..

koulussa ruokana oli jotain kasvis juttua jonkunlaista keittoa, oli siinä lihaaki jne. ja sitte oli leipää. nno koulussa ruoka jäi vähemmälle.. mietin et kuinka paljon saan syödä ja kuinka paljon kaloreita missäkin on. mua ahistaa ruoka.

kuitenki koulun jälkeen söin proteiinia ja sitte lähin salille. Siel oli joitain tuttui kasvoi, mut pari tuntematontaki. yks vanhempi ihminen, muttei kuitenkaa mikää ikäloppu, ihan joku keski-ikäinen mies. ja joku nuorempi mies, kaks laihaa tyttöä, kolme lihaksikasta poikaa 15-17 vuotiaita , kaksi poikaa jotka olivat muakin nuorempia. sen yhen oon nähnyt ennenkin. se on mun mielestä ärsyttävä koska tuntuu et se hehkuttaa kuinka paljo se jaksaa nostaa, muttei tee yhtään toistoja.. ei vaikuta onneksi mun elämään..

salilta tultuani. join proteiinia. äiti alkoi kyselemään et miks oon polttanut mun kättä jne.en oikeestaa jaksa välittää et näkyyks ne jäljet vai ei. ja sitten äiti sano et sen mielestä syön liian VÄHÄN!!!!!!!!!!!!!! en ymmärrrä LIIAN VÄHÄN. syön kuin hevonen. miten tällänen LÄSKI voi syyä liian vähän? helvetti. miks valehdellaa ? valheiden määrä:100 kerrottuna tuhanteen.. mulle ei tarvii sanoo et oon läski. mä tiiän sen jo muutenkin.

kiitos, anteeks&näkemiin.

kahdeksan kilometriä. en pääse pakoon. Ei unta, ja mua väsyttää. oon niin kyllästyny siihen esittämisee. miks vittu mun pitää tuntee yhtää mitää ? sanon et mulle kuuluu hyvää jne. mut onks se oikeesti sitä? no eipä oo ollu.

Tiiän et tätä blogii lukee jotai ihmisii, keitä tunnen ihan oikeestikkii. mut musta tuntuu et ihan sama. mitäs välii sillä olis jos huutasin koko helvetin maailmalle et kui paha olla mun on? ei kukaan ees kuuntelis. Tuntuu ihan tosiaa et kukaa ei välitä. Tää maailma on niin täynnä valheit. ää. ku mä vbaan vajoon, mä hukun tänne.

Mua väsyttää. tuntuu et voisin nukkuu vaikka kuukauden putkee. en jaksa enää valvoo näit öitä. elin jonka voisin antaa pois, on sydän. En haluu enää tuntee mitää. en iloo tai suruu. en oikeesti yhtää mitää. en pysty enää nauraa. enkä ees haluukkaa.
voisimpa olla niiku moni muu kylmä ja tunteeton. ei tarvis hymyilläkkään..

On niin helvetin paha olo. mun ääni ei vaa kuulu, vaik halusin puhuu. en osaa sanoil kertoo mitä tunnen. kaikki vaa hajoo käsii.
Tää talokaa ei tunnu kodilta, tuntuu et tää huonekki on kylmä. ku tuijotan tota vaatekaappii, ja ku nään ne vaatteet siel. tuntuu et haluisin vaa pakata kaiken, laittaa reppuun, reppu mukaan. lähtee, eikä tulla enää takas...

oon nyt vaa miettiny ihan liianpaljo sitä et mitä tänne jää. mut jotenki toi paha olo voittaa. se kuiskailee et pitää lähtee. okei, se ei enää kuiskaa. se käskee. mut se tuntuu paremmalta vaihtoehdolta. tuntuu oikeestaan hyvälle et mä vaan voin lähtee.. jotenki haluun vaan oikeesti pois. ku oon niin väsynykki. huomaan kirjottavani paperille kirjeitä. niissä kiitän ihmisiä, ja hyvästelen.. musta nyt vaa tuntuu niin vahvasti etten oo tääl enää kauaa..
kaikki tuntuu samalle, niin helvetin pahalle.

taas mä vuodan verta. tuska on viiltäny haavoja mun kehoon. 'olet niin kaukana minusta, olen rikki kuin lasi jota raudalla lyöty.' Tuska viiltää. Miksi tunnen mä sen ? ilma on kylmää. Mun on vaan niin helvetin paha olla....

jalkojani väsyttää. mun kädet on väsyny, mun pää on väsyny ajattelemaan, mun silmät on väsyny iktemään. miks mä silti seison. miks mä kannan, miks mä ajattelen... aina vaan itken.?
Unelmat kadonnut, ei mulla oo tulevaisuuden suunnitelmiakaan. odotan vain kuolemaa, pääsyä tuonelaan.. Kadotettu on maailma. käsissä vain tuhkaa. Mä en jaksa enää.

Hengitetän hiljaa. en jaksa enää hengittää. voisimpa vain lopettaa. seison reunalla, edessäni musta verho. vain askel tuonelaan. tunnen kuinka siivet on katkenneet kokonaan. Lasinsirpaleilla tanssii kyyneleet. Jotenki must vaa tuntuu et siel jossain on parempi olla. ja must tuntuu et elän tasan tän viikonloppuu asti. mä tiedän mitä itelleni teen. jos mä sen teen.

Haluun silti pyytää anteeks täälki kaikilt mut mä en vaa jaksa enää ihan oikeesti..
anteeks tää on turhaa. sori et oon ees syntyny.

mul on kylmä. ja mua itkettää. on vaa niin helvetin paha olla... en osaa kirjottaa mun tunteit.
mua väsyttää. haluun nukua, mutten saa. joku käskee mun olla hereil. ei enää uni auta väsymykseen..
mä lenkkeilen, salilla rääkkään ittteäni. mä satutan itteeni fyysisesti. ja nyt mua sattuu, sattuu sydämmeen, mua jotenki pistää...

Taivas on suljettu tänään, niinkuin jokasena päivänä. mut mä en ihan oikeesti pysty olemaa tässä. ku kaikki vaan äääh en osaa selittää mut silti.. tuntuu niin helvetin pahalle.

eli pieni lapsi tässä, alla vieraiden katseiden.. isot huolet pienel lapsel.. yksin täs isos maailmas..

anteeks, turhateksti. anteeks et en osaa kertoo.. anteeks et ees kirjotin.

no happy ending.

itkunen yö takana, ja ahistuksen täyteinen koulupäivä. eilinen päivä oli ihan kiva ennen iltaa. No siis salilla kävin ja sitte olin ulkona kaverin kanssa. oli ihan meneva päivä, poltin tupakan. ja siihen tuli pari jotain jätkää.. no ihan meneviä. muttei mulle. en mä tosissani halunnut yhtään ketään muuta.. no kotiin mennessä, puhuin puhelimessa. jne. en muista enää kovinkaan hyvin, mut illalla kotono kahdeksan jälkeen suhde loppui, itkin itkin ja itkin. en nauranut. en oo nauranu vieläkään yhtään, en edes hymyillyt. no yön yli yritin nukkua, näin vaan painajaisia. heräilin. en kestä tätä kipuu. sit eilen otin yliannostuksen lääkkeitä. tänään aamullaki, mut en niin paljoo et kuolisin. koulus sit itkin ahistusta. ekal tunnilki opettaja valitti ku en voinu lukee ääneen jotain paskaa. mut sanoin vaa etten lue.. poltin itteäni aamulla tupakalla käsivarteen. taas nyt siin on neljä pientä jälkeä ja yksi iso.. aamulla istun siis bussipysäkillä, tupakan kanssa, ja poltin siellä, kättäni. koulussa siis yritin pitää itkun sisällä.. mutten aina pystyny. loppujen lopuks kahentoista aikaan löysin itteni itkemast terveydenhoitajan luota. se soitti päivystykseen ja sit äitille ja huomenna mulla on aika kaupungissa. Terveydenhoitaja putsas mun ranteesta viiltojäljet. jalasta en edes sanonu. Enkä niistä tupakan jäljistä, ku ei se huomannut niitä mun kädessä... viiltelystä ne vaan kyseli..
itkin. ei en jaksa enää. mun on niin paha olla, ja jotenki kaikki vaa muistuttaa just siitä, mitä en sais ajatella. en haluu enää tuntee ikävää.. muistan niit lauseit. ''rakastan sua aina'' jne. itkettää. tuntuu et vaihtoehtoo ku vaa lähtee. ku kaikki muuki kaatuu päälle. enkä kestä enää vaa olla.

tuntuu ihan vitun pahalle. ja itkettää kokoajan. ää. tavallaa pelkään itteeni, mut en. tiiän mitä oon tekemäs sillo ku teen.. mut kuitenki. haluisin vaan viiltää ranteen kunnolla auki. nähä vaa ku veri valuu.. ja sit jäähä pois. eikä enää ikinä tuntis mitää, ei ikävää, iloo, suruu, vihaa. ei mitään. kuolis vaan kokonaa pois.

tuun sun luo, rakas taivaanisä aamen. ei pysty enää edes hengittämään. tuntuu et seinätki kaatuu päälle. ja ahdistaa. AHDISTAAAAAAAAAAA! vittu
haluun oksentaa. haluun vaa pois. oon kirjottanu jo jäähyväs kirjeenki. ja jotenki tuntuu et mmun on vaa pakko lähtee, tehä se ja mennä pois tosiaanki kokonaan. kaikki muuttuu tärkeeks heti ku sen menettää. nyt mikään ei tunnu enää miltään. haluisin vaan oikeesti lähtee niin vitun nopeest ja niin helvetin kauas, ettei takas oo tulemista..

Ei, en osaa selittää mutten osaa enää elääkkää. en jaksa enää. tuntuu etten sais enää henkee. ku kaikki tuntuu kaatuvan päälle. ei maistu ruoka. ei yhtään mikään. ei kiinnosta tehä mitään. yksin lapsi itkee täällä yksin hiljasessa maailmas, tahtosi olla vaan paremmassa paikas... anteeks et kirjotan tätä tekstii. anteeks et en ottanu niit lääkkeit niin paljoo et olisin vaa kuollu pois. paha vetää puoleensa, maan alle tuonela.
anteeks et istun täs. anteeks et oon paska. läskipaska. anteeks et oon alottanu ikinä edes kirjoittamaan tätä blogia. anteeks että olen joskus edes syntynyt.

turhaa kirjottaa.. On vaa niin paha olla. tämä tie olikin se jolloin jätit minut yksin, unohdit kokonaan.

Haluun vaan luovuttaa. En oikeesti muista milloin viimeks oon nauranu sen takii et mul on ollu oikeesti kivaa. mun tekohymyki on niin perus, oon tottunu vetämää vaa sitä roolii, et kaikki on hyvin. eikä mikään oo huonosti, koskaan ollukkaan. olo ei helpotu. sanat tarttuu kyyneliin. tuskaa täynnä olevat kyyneleet valuu pitkin poskia.



sä sanoit'' en vaan pysty olla sunkaa'' ja silloin se kaikkein painavin kivi tippu mun harteille. muistan ne hetket, muistan kaikki sanat. ''tämä on tie jolla jätät minut, ei toivoa, ei rakkautta. ei onnellista loppua.'' kyyneleitä silmissä, ei pysty enää sanomaan mitään. anteeks hyvvää matkaa elämän aalloilla.

näyttää silt et kaikki loppuu nyt . ei enää suruu, ei iloo, ei kipuu/tuskaa, ei enää nauruu, ei enää itkuu. en haluis olla täs enää hetkeekään. Jos olisin saanu vaa päättää viime syksynä et jatkanko elämää vai en, en olis jatkanu minuuttiikaa tätä.

tää tie on täynnä mustaa, täällä on niin paljon kipua ja surua. Niin paljon kyyneleitä, kuulen vaan kaukaiset äänet ja ne nauraa. mutten löydä mitään polkua. on niin pimeää, enkä näe mitään. kipu viiltää mun läpi. kaikki tuntuu vaa niin pahalle.. En nää selvästi kaikkee.. mut haluun vaan sun luokse taivaan isä,aamen..

En nää valoo tunnelin päässä. seinät on tielllä, ei pääse pois. terät painautuu vaa mun ihoo entist useemmin. verta valuu pitkin kättä.


en saa sanaa suusta. kyyneleet valuu vaa kokoajan.

joskus mietin et oon eläny mun elämää. mut mun pitäis alottaa vaan alusta, mutta yksin. mutten pysty siihen enää. oon koittanut, mut minkäs teet ku joskus on pilannu oman elämän.

anteeks. tää oli turhaa. pyydän vain anteeksi. anteeks etten osaa kirjoittaa, mitä tunnen. epäselväteksti. anteeks.

hate me.

eilen siis keskiviikkona koulu loppu vähä aikasemmin, eli se loppu joskus kymment yli kaks, jännitin. kävelin koulun aulaan terveydehoitajan ovi oli auki. kuulin vaan puhetta. no kävin sitten ensin vessassa. kävelin siitä ovesta sisään, äiti istu siinä tulissa, ne jutteli jotain. lösähdin sellaselle ällöttävän vihreelle tuolille, vedin laukun llattiaa pitkin mun jalkoihin. vedin verkkatakkini hihat alas. ootin et joku sanois jotain. no juteltii ruuasta, syömisitä, koulu ruuasta jne. huoh. pää meinas räjähtää. äiti ei ota tosissaan mun pahaa oloa. ei. ei ainakaan ruuan suhteen. tiedän sen. mulle tuli yhtäkkii sellain kuuma. sellain aalto, ja jonku kännykkä piippas, viestin merkiks.jutetiin jotain. äitiltä sain kyydin. menin kaverilleni, käymään vain. juteltii ja sit se etti mulle sellasia juttuja. :) no sit jossain vaiheessa vähän ennen viittä lähin, kävelin kotiin. moottoritien sillan yli. tuntu et hajoon. mun jalat ei jaksanu kantaa. olin melkein perillä ja tuntu et oli pakko juosta, mutten juossut. olin kotona. Asun siis nyt äitin, iskän ja pikkuveljeni kanssa, taas. lähettiiin site käymään kummillani, ne ei ollutkaan kotona ja iskä tahto mennä kauppaan, no käytii kaupas, katottii mulle hyllyjä. kun en saa mun tavaroita täällä mmihinkään. ku ne kuitennki pitäis saada, tänne mä aijon nyt jäädä asumaan, vaikka täällä onkin ahdistava olla, mut ei mulla nyt oo paikkaa minne mennä.. kuitenkin...

koulussa en jaksaisi käydä. en jaksa edes suihkuun raahata itteäni. on vaan niinväsynyt olo ja netti katkeilee kokoajan.

Musiikki on mulle jotenki tunteiden ''välittäjä''. kuunteln musiikkia kun on paha olla. kuuntelen musiikkia ku tunnen ylipäätänsä yhtään mitään. taas katkes, musiiki. äääh vituttaa. en jaksa tätä paskaa ku lataa kokoajan jotain. johtuu varmaan ku otin ton jonkun muistikortin pois tota nettitikusta, ku äiti tarvitsi sitä muistikorttia siis. ja nyt sen jälkeen se on alkanu jumittamaan.

ku katon peilii, minut valtaa sellain jännä tunne ku hyi, yök, ku katon itteäni. nytteki mua oksettaa ja päässä vaa joku huutaa. ahistaa )= pää huutaa hoosiannaa. joku huutaa et pitäs oksentaa.. Oon kertonu mun oksentelusta.. ja äitikin tietää. mut tuntuu ettei se oikeesti ota sitä tosissaan. se sano ettei mulle voi tulla ruuasta paha olo. ja mun pää ei voi mitenkään reagoida siihen että syön. tai jotain sinne päin. tuntuu vaa aika turhauttavalle ku joku ei tiiä mun asioista oikeestaan mitään ja sit se tulee selittää mulle jotain tollasta täyttä paskaa.

mul on kylmä. musiikki on niin kovalla etten kuule jos joku haluaa puhua mulle. Haluun olla nyt ilman ketään. kenenkää ei tarvi tulla tähän nyt..

Miks tää kaikki tuntuu painava vaa mun harteilla
miks vitus en oo vielä viiltäny mun ranteita auki
Ja päästäis täst paskast pois, miksei kukaa
muka huomaa miten raskast on
Tää tunne kalvaa, mä en saa enää rauhaa

tuntuu et ku haukottelen, mun leuvat repee.ja mun silmät ei pysy auki, ja kello on vasta 19.49. tai niin ainakin mun kello sanoo.. pitäis käydä suihkussa ja lukea kirjaa ja valvoa. nukkumaan saa käydä vasta kymmenen jälkeen. oon muutamana aamuna herännyt ihan kuudeta ja silloin ei edes väsytä mutta nyt illalla mua väsyttää. nyt vituttaa, jos nukahan nyt. mä oon vihanen itelleni. en kestä vittu itteeni. vittu vittu saatana.

Ku multa kysytää: mitä sulle kuuluu? silloin mä alan kelaa et mitä pitäis sanoo? vaihtoehtoija on kaks, totuus tai valhe. tänään oli taas tämän kysymyksen aika. valehtelin. sanoin että mulla menee ihan hyvin. vaikka oikeesti mun olis pitäny sanoo et tarviin apuu, oska en kestä ja en tiiä ees et mitä seuraavaks teen jne. olis pitäny kertoo vaan et kaikki menee päin persettä. olis pitäny vaan kertoo et en jaksa.

masentaa, ahdistaa, oon ihan poikki, en jaksa mitää mut haluisin olon paremmaks. koitan miettii, mut koht itelleni taas suutun, ku kelaan tätä kaikkee paskaa ja en saa mitää selvitettyy. kaikki on ihan samanlaist tänää ku eilenki... Huumeet on ollu mukana mun elämässä, tupakka ja väärinkäytetyt lääkkeet. siitä en oo vielä täälläkään kertonut, kukaan ei tiiä mitä mulle on nyt täs lähiaikoina tapahtunu.. tuntuu et oon ihan lukos. vaik tekis mieli kertoo, joku sanoo vaa pääs et hys nyt. ja sit ei voi mitään kertoo.. sit alkaa kaduttaa. ja mua kaduttaa nyt.

vaakalle en oo uskaltanu ees astuu. terveystarkastus on. ja se ahdistaa jo nyt... itkettää ja läskiahistaa, tekee mieli vaan hautautuu jonnekki syvälle hiekan alle. en jaksa, mun päätä särkee.
tänään aamulla, pyörrytti, ja pyörryin, en muista muuta ku et olin istumas tuolille ja alko huipata otin pöydästä kii ja makasinkii lattialla. Onneks kukaan ei varmaan heränny, tai ei ainakaan tullut kattomaan et mitä tapahtu. en olis jaksanu selitellä yhtään mitään. itekkään en kyllä tiiä mistä se johtuu.. se tässä onki pelottavaa... miks mä muka ilman syytä pyörtyilisin? syön vitamiineja jne. mut hmm... vittu. ahistaa, joku juoksee rapppusia ylös alas, ja tömisee.. tuntuu et mun pää ei kestä tota meteliä. siellä missä asuin talella, oli hilljaisempaa, ei kuulunut ku jos joku kävi vessassa veti vessan laski vettä tai käveli tosi tömisevästi tai jos paiskasi oven kiinni. mut yleensä ihan hijaista. yötki oli hiljasia. ja oli rauhallista, siel ei ahistanu. mut kesällä oli pakko lähtä ppois sieltä, tulla ''kotiin''... ja nyt oon täällä, ei tääkään tunnu kodilta ja täällä on jotenki niin rauhatonta kun on yhteensä neljä ihmistä. roskiaki kertyy jonku verran, ja kokoajan jossain on joku ääni. äiti on kotona ku tuun illalla tai iltapäivällä ja iskäkin sitte jossain vaiheessa ja pikkuveli. en oo enää yksin. äiti ja iskä kyllä nyt juo. vituttaa se . oon joutunu kuitenki kattoo tota ryyppäämistä koko ikäni. sen takiahan mä täält pois halusinki alunperin.

nyt tuntuu et haluisin vaa takas laitokseen, osastolle. ku siel olin jotenki turvassa iteltäni ja mun ajatuksilt. tietty sielkii ahisti, mut silloin sai heti apuu, pysty puhuu. mut nyt en enää tiiä. kotona en voi puhua. se aika osastolla oli jotenki vaa turvallista.
Kirjotin päiväkirjaa. Se oli mun laatikossa. mun päiväkirja, pala elämääni, ajatusten vimma, suoraan sisältä pääni. ajatusten kokoelma, masennuksen ääni.. silmät on punaset ja kädet verisetki. sivut on hauraita. oonko huono ihminen oon pettäny frendit.. oon ollu kusipää, sen nyt vast huomasin.. Virheet, mitä ne on, ne on pala menneisyyttäni. ahdistaa. kannet buranaa ja sivut mulle laastareina.

Käsivarteen ilmestyny viisi uutta jälkeä. eilen. ne ei oo syviä, mutta kipeitä kyllä. ahistaa. eilenki aattelin, et viillän ku mua ahistaa ja vihaan itteeni sillon. sit ku viillän ja en saa niin syvää haavaa ku on tarkotus tehdä, vihaan itteeni viel enemmän ja sit on kahtakauheempi olo ja ahistus ku siinvaihees ku alan viiltelemään.. mun silmät ei pysy auki. ahistaa. tuntuu et nää demonit selättää mut..
Pieni poika seisoo juurel korkeen vuoren... mua itkettää, haluun halata vaan ihmistä.

En uskonu koskaa et täst elämäst tulist mulle näin iso vastus. Kukaa ei vaa tajuu et mun päässä kiheuu. valittavana on ollu kori kossuu tai järki, en oikee tiiä kumman oon valinnut. olisin voinu tarttuu haulikkoo jo aikoi sit, mut en oo pytyny. oon pelkää luuseri. en oo vaa osannu tappaa itteeni.. ja nykyää istun yksin huoneen nurkas. lääkkeet on väärin käytettyjä, keskittymis vaikeuksia on tullu kokoajan lisää. en jaksa. en kestä tunteja koulussa. ajatukset harhailee ihan jossain muuallla... Luin lääke paketin sitä paperia, missä on kaikki tiedot, englanniksi, ruotsiksi ja suomeksi. luin.. ja siellä luki et jos ottaa niitä lääkkeitä yliannostuksen pitäis ottaa heti yhteys päivystykseen jne. tai soittaa ambulanssi jos joku on ottanu niitä liikaa. ooon mmäkin niitä ottanu liikaa.en mä vaan ole kuollut, en edes sairaalaan niitten lääkkeitten takia joutunut.ei vatsahuuhteluun, eikä elvytykseen. ei mitään niiden lääkkeiden takia. silloin otti vaan sydämestä ja tuli lyöntejä liikaa. verenpaineet nous ja maailma pyöri silmis. päässä tykytti ja oksetti. ja suuhun tuli jotain nestettä en tiiä mitä se on ollu, ja sit oon yleensä vaan nukahanu ja heränny kahen - neljän tunnin päästä. en tiiä oonko ollu tajuttomana vai pelkästään nukkunut. en tiiä mitä on tapahtunu... muistan vain niitä tilanteita jossa oon kaatanu kourallisen lääkkeitä suuhun ja vetäny ne alas, nielly. ja sit se tapahtuu niin nopeest ja seuraavaks heräänki...

tuntuu et haluun vaa vetää hupun päähän, ettei kukaan nää mua, eikä mun kasvoi. jotenki oon niin hukas ku perkkää kuraa niskaa luvas. Mul on kysymyksii, muttei ketää joka vastais! istun pimees ristiin kädet pistän, tää kipu kasvaa, rinnas joku pistää. veri valuu, mun ranteet auki on.. vedän hupun päähä siks ettei kukaa näkis mua. vittu ahistaa niin helvetisti. itku tuli.

käsis ei oo tuntoo. pitäskö parempaa viel uskoo ? en jaksa enää .

ahistaa. ku tuntuu et joku puristaa mua kasaa kokoajan lujempaa.mun elämä on särkyny. vittu väsyttää. nyt kello on puol yheksän.. voisin lopettaa tän turhan tekstin kirjottamisen nyt...
anteeks et oon kirjottanu, turhaan.anteeks et oon olemassa. anteeks et istun tällä tuolilla, mun läskeine jalkojeni ja käsineni.


anteeksi, etten ole vielä lähtenyt pois.

this today...

tänään on ollu pahan olon täyteinen päivä, siis todellakin. nää omantunnon tuskat riepottelee sydäntä.. mut joo alotan vaikka eilisest kertomaan.

ensin kahest eteepäin tuli vieraita sybnttärikahveilla. no mun piti sit hilluu siel. mua alko ahistaa ku aamul oli ollu jo vaikee olo ja vaikee valita vaatteet missä olis ollu hyvä olla. no kuitenki päädyin, äidin lahjaksi antamaan paitaan missä oli puoli ppitkät hihat, ja sithän en sitte nähtävästi ajatellut sen enempää. ja sitte llaitoin mustat tiukat trikoo housut. mut viiltoja on oikeen ja vasemman käden ranteessa. jne. no sitte ku kaikki vieraat oli alkanu jo lähtee. ni seittemän aikaa lähin ulos. en sin vein postiin kelalle menevän kirjekuoren, äitin piti allekirjottaa se. ku ne kelan korvaamat rahat lääkkeistä piti saada. äiti toi mulle sitte perjantaina 1 x 100 tablettia. selllasen paketin lääkkeitä. no kuitenki. sitte kuuntelin musiikkii ku puhelin soit. sit en tiiä mun paha olo vaa purkaantu taas raivoomalla. no voi kyllä arvata kuka mulle soittiki. no lopuks siin puhelus itkin ja itkin vaa, kyyneleet valu. sit sanoin et soitan sille ku oon rauhottunu. no sit istuin yhen meijän lähel olvean ala asteen pihalla penkillä, ja itkin. no sitte käbvin kävelemässä ku yks kaveri tuli siihe, oltii vaa molemmat ihan hiljaa.. no menin kotiin juoksin niin kovaa ku pääsin ihan portille asti, ja itkin teki mieli vaan huutaa. no sitte meillä oli joku äitin kaveri. sit ku menin hakee äitin ni selitin sille jne. mut tuntu et se ei oikein tajunnu miltä musta oikeesti tuntuu ku vaikutti ettei se ottanu todest sitä mitä kerroin. no itku tuli illalla ja soitin sille hänellle. ja selitin jtn. mut sit se lähti kahville. se kuullosti helpottuneelta ku soitin sille. no sit seuraavana aamuna eli siis tänää. oli sellain olo et kohta hajoo ihan oikeesti pää. mut silti tuntu et rakastan, häntä niin paljo etten ees ite ymmärrä sitä. mut silti tuntu tavallaa tosi pahalle olla siiin ja sit jotaa vaa tapahtu ja puhun puhelimes et pidetää taukoo. siitä asti oon itkeny oikeestaa vaan.

no sit mulle tuli ihan kauhee olo vaan. itketti. sit laitoin tän ihmisen äidille viestii et onks kaikki ihan kunnos jne. sit se soitti mulle ku olin kirjottaas viestii takasin. ni selitin sille koko jutun vaa, ja se sano et tauko on hyvä, et saan itteni kasattuu nyt. ja sit se sano: ''mä tykkään susta tosi paljo oikeesti, ku oot sellain oma persoona, ja en haluu et sulle mitään tapahtuu, ihan oikeesti..'' selitin sille meidän koti asioista ku porukat oli riidelly aika paljon jne. sit itkin. kyyneleet valu. mutten itkeny tavallaa. no sovittii et se yrittää puhuu siel. sille eräälle. ja nii. no sitte illalla tuli viesti ja selvitettii nää asiat sen erään ihmisen kanssa, ja kaikki jotenki helpottu se sellain tuskanen olo hävis, koska se tuntu ymmärtävän mua, ja lupas anbtaa mulle aikaa, et saan mun pään selväks, ja asiat alkuun ku hain apuaki nyt... ihan itteni takia. ku haluun tästä olosta pois. ku tää on iha järkyttävä.mut kuitenki.. et nyt jotenki mun olo on helpottunu. ja tällee ku on tauko, ni tuntuu et kaikki ajatukset selvii helpommin... ''välillä mun maailma on sulta kiinni, pidätkö musta silti ?''

hain apua, ja ihan oman itteni takia, tällä kertaaa yritän vaa itteni takia, en kenenkään muun.. ainakin nyt mulla löytyy tahtoa alkaa elämään normaalia elämää. nyttekin kyllä se syömishäiriö on aika vahvana. oksentelua ja sellasta. mut yritän olla antamatta periksi ! tajusin et kuinka paljon mä menetän mun elämästä jos elän syömishäiriöisenä ihmisenä, joka myöntyy kaikkeen mitä päässä asuva mörkö sanoo. koska huomasin, et kuinka paljo aikaa mulla menee päivässä ruuan ajatteluun, kaloreihin ja siihen mitä kaikki sisältää. bulimia saa nyt mennä menojaan.

huomennä maanantaina mulla on psykiatrin aika. ja sen jälkeen jään kaupunkiin. oottelen kaveria, ku se tulee koulusta sitte kolmen jälkeen, kun oikeesti oltaisi päästy kolmelta mutta lähden itse liikuntatunnin jälkeen. aattelin et ku oottelen sitä ni siin käyä ostamassa pari kynsilakkaa ja vaikka kajalin ja sitte katella vaikka että jos jotain löytyisi. ei oo oikein mitään mitä tarvitsisin, paitsi yhet tai kahet rintsikat vois olla ihan järkevä ostos, ku on jäänyt pieniksi ja sopivia ei oikein ole nyt juuri kaapissa, no okei on siellä neljät. :D mutteihän se riitä. ja sitte voisin katella sillä jotain sen aikaa. sitte ku se kaverini tulee ni varmaankin mennään nuokkarille, sinne pyydetää pari muuta kaveria. :) kaiketi. mun pitäis varmaan yhdeksän aikoihin tulla bussilla kotiin tänne. onneks äiti suostu tänään maksamaan mulle mun bussikortin, tulee halvemmaksi ku maksaa aina se 3.30 euroa. ku nyt voin mennä bussil kuukaudes, kuinka paljon vaan haluan.

hmmm. mitäs muuta ? tiistaina meen terveydenhoitajalle, juttelemaan vähän. ja sitte se soittaa että sopiivat äitinkanssa ajan milloin sekin tulee. se helpottaa kyllä. : )

en oikein tiiä mitä kertoisin... jääkaapissa on kakkua. sitä olen syönyt. ja oon varmaan oikeasti lihonut. vaakalle en oo uskaltanut astua.