yksi päivä kaikkien muiden päivien keskellä, yksi puu, kaikkien muiden puiden keskellä, yksi ihminen... yksinäisenä kaiken muun tiellä.
sattuu. on niin paha olla. veri maistuu mun suussa, käsi hakee veistä laatikosta. mä tiedän. tiedän ettei näin. mut mä tein sen. se sattu. mut ei niin paljoa ku mun sisällä sattuu mua.
En haluu enää tietää, mitä meidän pitäis täällä saavuttaa ennen kuin kaadutaan. en haluu enää yhtään kertaa kokee tätä samaa paskaa.. en oo onnellinen. ei, en enää..
Paha olo myllää mun sisällä. kyyneleet tuntuu valuvan mun poskilla kokoajan. en haluu itkeä, mutten osaa enää lopettaakkaan. Ikävöin tunteja. ikävöin niitä hetkiä. ikävöin sitä onnellista oloa. nyt mulla ei ole sitä.
Luulin olevani onnellinen sen jälkeen kun pääsin eroon kaikesta vanhasta paskasta. mut miks mä vain itken. mun sydän vuodattaa mustia kyyneleitä.
Sattuu. Kuka on ystävä, mielessä kaikuu, kuka tulee mun luokse jos keskellä yötä tarviin apuu? Sydän on palasina, koitan sitä kasata ja anteeksi antaa. Sanoilla voi tappaa, sanoilla pystyy kaataa.
en mä oo tyytyväinen. Onko mulla ystäviä, jotka auttaa ja antaa tukee ku sitä tarviin?
Pimeessä huoneessa mä istun ja mietin. kaikkea sitä mitä silloin nielin. Mä en todellakaan tiedä. mua pelotti ja mä otin riskin, se ei kannattanut, silloin mä muutuin, salaman nopeesti, lapsuuteni katosi, itseni hajotin.
mun on niin paha olla ! sattuu, ne katseet. nauru ja hymy. jättäkää mut rauhaan, en toivo et näkisin taas ketään.
Mulla on ikävä.. Haluun pois tästä kivusta! miksen pääse? miks joku pakottaa minut olemaan täällä?
en haluu tuntee enää mitää, en iloo, suruu, tai mitää muutakaan, enkä varsinkaan rakkautta. kaikki mun sisällä on sekasin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti