anteeks et tein tän.

voisin antaa tälle kaikelle periks. on tyhjä olo. ja mua oikeesti ahistaa. mua sattuu niin vitusti.

oon toisaalta vihanen itelleni, et tein tän.. mitä nyt tein.. Löysin itteni taas tuhlaamasta rahaa, siihen mihin ei todellakaan pitäisi... Huumeet, huumeet on ennenkin liittynyt mun elämään. ja taas. jotenkin se oli vain... se oli jotenki helpompaa silloin ku ensimmäisiä kertoja niitä otin. Pääs vaan pakoon todellisuutta, silloin ei enää sattunut. tuntu et olis eläny taivaassa. oli hyvä olla. silloin oli parempi olla oikeasti. Tiiän kyllä että mun ei pitäisi ottaa tuosta, tota ensimmäistäkään tablettia...
Voisin ehkä vain myydä ne eteenpäin. Tiedän nimittäin ihmisiä jotka ostavat varmasti. olen ennenkin välittänyt huumeita, tämä ei olisi ensimmäinen kerta, tuttua hommaa..

kyynel valuu pitkin poskee. sisälle mua koskee. en tiiä enää miten päin olis. kokoajan ahistaa. joku palauttaa kaikki muistot mieleen.. tuntuu et mun jalat ei vaa kanna mua enää... on oikeesti niin HELVETIN paha olla. en osaa sanoo kui paha olla mun on. mut ku se on vaa niin järkyttävä tunne mun sisäl..

Eilen salin jälkeen vedin proteiinia.. no okeiokei. hyvin meni eilisen syömiset.. illalla mua nukutti. en saanut unta. en pysty vaan nukkumaan. en sanonut sitä tänäänkään kenellekkään. vaikka kysyttiin. en aamulla mennyt kouluun. enkä jaksanut vastata puhelimeen kun se soi. kuitenkin äiti oli täällä, kuuden aikaa se käski mun syödä. en olis millää halunnu syyä yhtää mitää. oli kuitenkki vähän vaan pakko.. söin. oksetti. jjotenki vessa kutsu mua, ovikin oli siinä auki.. olisin tahtonu rynnätä vessaa ja oksentaa kaiken vaa ulos. ahisti. tuijotin vessan pöntön kantta.. äiti oli laittanut maitoa lasillisen.. jotain ihmeellistä maitoa... mua ahisti se etten tänään jaksa liikkua. mua pyörrytti ja melkein pyörryinkin. mahaa koski ku kävelin rappusia ylös takasin peiton alle. mua itketti. ja oli kylmä. halusin kaiken ulos musta. mua ahisti ihan helvetisti... no nukahdin. ja kello oli puoli kaksi kun kävelin keittiöön. mummi istui siinä... kahvin keitin oli päällä. join kupin kahvia. kofeiinitonta. ja se ei oikein ole mun makuuni.. no kuitenkin. täytettyä patonkia oli kupissa pöydällä..
Luin jonkun makeutus aineen tekstiä... '' yhtä makeaa kuin sokeri, mutta 90% vähemmän kaloreita.'' mua alko ahistaa taas. join kahvin ja vettä. menin istumaan olohuoneeseen... katoin telkkaria. joku nuorennusleikkaus juttu.. en jaksanu sitä. lähin vaa takas nukkumaa. ja nyt tekis mieli vaan hypätä sillalta..

En vaa kestä enää tätä. en kestä elää tällee.. tuntuu et haluun vaa pistää pisteen oikeesti tälle kaikelle. mun mielestä mulla eei oo muutamaan vuoteen ollut enää sitä elämää, mikä pitäisi olla. tuntuu et mun elämä pyörii aika paljon salin ja liikunnan, ruuan ja pahanolon ympärillä. eilen mut pakotettiin uimaan... ja mua ahisti olla siellä. tajusin että yksi jäkä tuijotti mua ja se on totta, koska kaverinikin sanoi sen.. Ja mulle ei tarvii mitenkää eriksee kertoo ettei mun pitäis olla uimassa. mä tiedän ssen. tiedän että olen läski. tiiän että mun pitää laihtua.. ihan hyvin mä olisin voinut eilen hukuttaa itseni. tai illalla lenkillä olessani olisin voinut hyvpätä jokeen sillalta, tai rekan alle. mut miks mä en tehny sitä?.. en tiedä.

kohta olisi taas uusi ahdistava ruoka . miks mut pakotetaan vaa syömää. VAIKKA KAIKKI NÄKEE ETTÄ OLEN JO TARPEEKSI LÄSKI?

tänään aamulla kävin vaa'alla. tavallaan lupasin psykiatrille etten enää kävisi. mutta eihän sen tarvii tietää.

oot jo mennyt pois mun elämäst! muistan sun sanas. ja se sattuu..

haluun vaa oikeesti pois. en enää kestä. toivottavast ihmiset tajuu sen joskus, et mun paikka ei vaan ollu tääl. Mun tarkotus ei ollut elää. Ei mua ollu tarkotettu tänne.

silmät vedessä, tyttö huutaa, ei voi enää vaihtaa suuntaa. en kanna kenellekkään kaunaa, tää nyt vaan meni näin. oon pahoillani erittäin. ''Pää havittelee taivasta, kädet saksia.''
Joskus piti kattoo et jos tää kaikki muuttuu hyväks. mut on kulunu aikaa jo ihan helvetis. ja mikää ei oo muuttunu, parit frendit vaa suuttunu...

siel josssain on ehkä parempi olla.. toivottavasti. tai no sehän voidaan kohta nähdä.. koska mä en aijo olla tässä enää kauempaa.