en jaksa puhua.

istun olohuoneessa ja tuijotan telkkaria. yritän katsoa ja keskittyä. en osaa, kaikki ajatukset pyörii ihan jossain muualla.. ''miksen vois olla hoidossa?'', ''en ikinä enää halua osastolle,'' ''siellä oli kuitenkin... kuitenkin niin paljon parempi..'' joku puhuu mulle, en jaksa edes avata suutani. en edes kuule kysymystä, hymähdän vain, vastaukseksi. kello on puoli kymmenen, nukuttaa. halisin nukahtaa, mulla oli kylmä.. tärisin.. kymmeneltä, menin nukkumaan.

aamulla en kuullut kelloa. heräsin kun kello oli 06.58.. nukutti. en olis jaksanut herätä ollenkaan. kuitenki pakotin itseni nousemaan.. vaihdoin vaatteet. oli kylmä. kävelen alakertaan. istun keittiöön, syön. tiedän, ei mun pitäisi. kohta istun autossa. matkalla kouluun. porukoitten kyydillä. en jaksa kuunnella mitään. laitan musiikkia kovemmalle, ettei mun tarvii kuunnella puhetta, eikä vastata mihinkään.. kävelen koulun pihalle. luokan eteen.. oli kylmä, ulkona tuuli kävi kasvoihin. tuntu että mun iho olisi jäätynyt enkä olisi pystynyt avaamaan suutani. seisoin hiljaa, odotin että joku tulisi. kuitenkaan kukaan ei tullut ja kello oli jotain kymmentä vaille. kävelin ylärakennukseen. aulaan, lämmittelemään. siellä oli paljon ihmisiä. pari moikkaa, yks tulee juttelemaan. juttelin ja vaihdoin kuulumisia, juttelimme.. kellot soivat sisään.. menin alas.. toisen ryhmän fysiikan opetttaja päästi meidät sisään. meidän opettaja oli jossain alempi luokkalaisten jutussa.. tehtiin fysiikan tunnilla jotain energia juttua...

en jaksanut keskittyä miihinkään. mietin vain mitä tekisin itseni kanssa.
maha piti ääntä, oksetti. ensimmäisten kahden fysiikan tunnin jälkeen. oli englannin tunti. siinäkin meillä oli sijainen, joku kotitalouden opettaja. kirjoitin tehtävän vastauksia kirjaani. en edes kuunnellut. ruokailu. kello 11....

ruokalassa istuin ja söin. olisi pitänyt olla syömättä. kuitenkin söin.. ruokailun jälkeen tein kahdentunnin ajan käsitöitä, virkkasin pipoa. epäonnistuin. purkasin tein, purkasin ja taas purkasin, lopulta tein enkä enää jaksanut. kello oli yksi pääsin kotiin... en jaksanut enää kuunnella mitään. en olisi jaksanut kävellä, tuntu ettei mun jalat vaan kanna. tuntu et mun jalat lähtee alta.. sytytin tupakan...

kotona olin vihdoin yksin.. söin.... ja löysin itseni jälleen vessasta. oksensin. olisin halunnut viiltää.. mutta en jaksanut liikkua..
en ole tehnyt mitään.. ja nyt istun taas tässä. huoh.. nukuttaakin.

mä en toisaalta tiedä yhtään mitä teen. jotenki tuntuu et tiiän kyllä mitä haluun tulevaisuudes, mut en oikeesti tiiä. en jaksa kuunnella ketään. enkä jaksa vastata, en jaksa vaan avata mun suuta. en osaa kuivailla tätä tunnetta.

mulla on täällä asia tai oikeestaan henkilö, minkä takia, haluisin jatkaa täällä. olla hänen kanssaan.. mut toisaalta taas tuntuu etten kuulu tänne, en ansaitsis olla täällä. kyyneleet on lasia, lasi viiltää jälkiä mun kehoon. mä vuodan verta nnyt.

en tiiä mitä kirjottasin viel.


don't try to fix me, i´m not broken..
Läskisikalehmä. saatanan läskipaska. mä mietin paljo mennyttä aikaa... laitosta. jotenki mä haluisin turvaan itteltäni..

mulla on suunnitelmiä uudeksi vuodeksi. en kuitenkaa tiiä vielä mitä teen, vaikka oon suunnitellut kaiken. mut jos mun pää ei anna periks, kaikki menee ihan pieleen, ja joudun alottamaan taas alusta KAIKEn. mua sattuu tää tämmönen. en haluu et mun päässä elää se toinen, se joka määrää..

Luulin et olisin jo terve jne. mut miks mä sit kirjotan tässä vielä tätä, miks kirjotan tällästä. miks mun päiväkirjassa on merkintöjä painosta, pahasta olosta. ahdistuksesta.. oksentelusta. ja siitä kuinka en siedä itseäni. ja että haluan vain pois?..

en tiedä. haluisin mennä pois, sinne missä ei oo ketään. en haluis kuulla mitään. enkä nähdä ketään.. täällä on jotenkin liian ahdasta, mun pitää antaa tilaa muille... niille uuusille, terveille. ja kauniille ja suloisille pienille lapsille.. niille joilla on vielä aikaa tehdä oikeita päätöksiä, jotka eivät ole pilanneet elämäänsä. heille joilla on koko tulevaisuus täynnä elämisen arvoista elämää. minulla ei enää ole..

onks mulla enää vaihtoehtoja? jonkun on läghdettävä tieltä kun joku muu tulee tänne..

.....hän otti kuvan minusta, katsoi kuvaa ottamisen jälkeen.. ensimmäinen kommenntti kuvaan liittyen oli: ''kato nyt kuinka sun luu paistaa läpi..'' menin heti paniikkiin. olinko laihttunut. olisin halunnut mennä vaa'alle silloin, mutten tietenkään sitä siinä kohtaa sanoa. jotenkin tuntuu että parannuin jo. mutten kuitenkaan ole yhtään terve.

ja nyt mä haluan aloittaa kaiken alusta. kokonaan alusta. en tietenkään paina sitä, mistä joskuss aloitin.. painan vähemmän vaikka olen lihonutkin takaisin. Silti haluan nyt aloittaa uudestaan, mua ahistaa olla tälläinen ihratynnyri. hyi yök. oon kamala. enkä voi katsoa edes peiliin.. en halua, en vaan voi. mua ahistaa.

huomaan makaavani sänggyllä, en tee mitään. mua vaan väsyttää niin paljon.. ja ajatus katkes ihan totaalisesti. en muista yhtään mistä mun piti kirjoittaa.