Tumppausjälkiä ja viiltoja.

Mulla meni paremmin kuin pitkiin aikoihin. Uskoin kaiken olevan hyvää, että jokin edes onnistuisi joskus. Mä uskoin siihen kaikkeen, ja uskoin liikaa.. Taas mä jouduin pettymään. Kävelin kaverini kanssa eilen puoli kymmenen aikaa, minä menin kotiin ja hän meni kotiin. Kerroin ihastukselleni että hän se on kenestä pidän. Pyysin sitä anteeksi. Hän sanoi ettei siinä ole mitään anteeksi pyydettävää, etten saa pyytää anteeksi, hän sanoi, ettei se häiritse häntä laisinkaan. En kysynyt mitään, vastasin vain että tajuan, minähän ymmärrän. Kyyneleet tulvivat silmiini kun kävelin. Mutten kuitenkaan voinut itkeä. Ei, en ikinä. ei kukaan näe minua itkemässä. Tuntui kuin sydämeni olisi lakannut lyömästä. Olisin halunnut vain kaatua maahan ja jäädä siihen, aivan kuin jalkani eivät olisi jaksaneet kantaa minua... Istuimme kaverini kanssa bussipysäkille, ennenkuin tiemme erosivat, tuijotin eteenpäin kuuntelin ja saatoin sanoa jotain. Tumppasin tupakan ranteeseen, enkä edes tuntenut mitään. mua ei edes sattunut. Kotiin tultuani söin ja tottakai pahaan oloono oksensin kaiken ulos. Vihaan itseäni, enkä halua enää ikinä ihastua. En halua enää välittää kenestäkään.

Eräs kaverini sanoi ettei minusta uskoisi että olen tunteellinen koska minusta saa semmoisen kuvan etten edes välitä kenestäkään. Enkä mä enää haluakkaan välittää. Miksi minun pitäisi?

Huoneeseeni päästyä suljin oven, suljin silmät, mua heikotti joten makasin lattialla. Hetken päästä nousin. Huonetta ympäri kävelin varmaan vartin verran, etsien vain mahdollisen terävää esinettä, halusin viiltää molemmat ranteeni auki ja ottaa samaan kertaan kaikki lääkkeet mitä laatikoista ja kaapeistani löytyi. Ahdisti Häpesin itseäni, vihasin itseäni, halusin vain vajota maan alle. Kuinka voin olla näin idiootti? Päässäni huusi taas se sama ääni, se mörkö. Se kertoi minulle etten pärjää ilman sitä, hän on palannut ja pysyvästi. En pärjää ilman sitä. Olisihan minun pitänyt tietää se.

Ääni päässäni sanoi minun olevan idiootti, kysyi kuinka voin koskaan kuvitella että minusta tulisi onnellinen. Ja kuinka pystyn ikinä kuvittelemaan että saisin niin paljon onnea, kuin viimeksi kuvittelin. Se sanoi minun olevan tyhmä jos luulen että joku haluaisi minut.niimpä. KUINKA VOIN OLLA NIIN TYHMÄ ?

istuin sängylläni ja purin hammasta yhteen. enhän minä yhtien pakkien takia voi sortua mihinkään, en minä voi sen takia kuolla. Hoen sitä itselleni. Ajatukseni ovat harhailleet koko yön, vieneet minua syvälle painajaisiin ja herään yhä uudestaan. Tämäkin päivä on ollut vain tuskaa. Ajatukseni kulkeutuvat yhä uudestaan sinne mistä olen joskus yrittänyt lähteä. Siihen mitä minun olisi täytynyt tehdä jo joskus aikoja sitten. Kuolla. Mun paikka ei ole täällä. ei ole koskaan ollut, eikä tule olemaankaan.

Tuijotan mun sormia, paksut. Tommoiset nakkisormet. mahani on pelkkää läskiä. VIHAAN TÄTÄ LÄSKIN MÄÄRÄÄ. olen saastainen lehmä. kamala sika. yök. mun on laihduttava.

Huomasin muuten että kun sanoin ajatuksistani eräälle ihmiselle, hän ei ottanut minua tosissaan. Hän halusi kuulla mitä ajattelen. Ajattelin sillä hetkellä, sitä että minun täytyy kuolla, ja ennen kuolemaani laihtua. en voi kuolla näin läskinä. Minulle sanottiin vain ''eiku oikeesti mitä mietit. miten menee?'' ... ajattelin tota. ja mulla ei mene hyvin, sanoin mutta kuulin vai vastaukseksi. miten sulla vois mennä huonosti ku oot tommonen, oot noin kova, etkä itkekkään koskaa.. Itseasias mäki haluisin olla niinkuin sä.''

niimpä niin.

Miksi mulla ei muka voisi olla paha olla? Vanhempani alkoholisteja. YStävyys suhteeni ovat rikkinäiset, Perheeni on rikkinäinen, aivan hajalla. Omat tunteeni ovat sekaisin.Olen väsynyt elämään. Olen ollut sitä jo kauan.

Itseasiassa, minulla on kaikki hyvin. On nyt. Ja tulee aina olemaankin.

Minulta myös kysyttiin että miten minulle on voitu diagnosoida masennus kun minä nauran.

Olen oppinut peittämään syvimmät tunteeni, olen kasvattanut oman kuoreni ja harva pääsee sen ohitse.

Ei kukaan tiedä mitä minä oikeasti sisälläni olen tämän ajan kantanut.

---

En ymmärrä kuinka voin tehdä vain virheitä, miksen onnistu koskaan? Elämäni on täynnä vain virheitä, minäkin olen virhe...

Eilen ihastukseni piirsi käteeni, näki muutaman pienen pintanaarmun. Kysy mitä ne ovat, sanoin että kissa raapi. Hän ei siis vielä tiennyt että pidän hänestä ja hän kysyi ''ai sen sun ihastuksen takii?'' ''mm'' myönsin, ja se oli totta. Olin turhautunut pitämään hänestä. Ja juuri tämän takia. En onnistu missään.

Ja nyt minulla on käsivarressani hänen nimikirjaimensa ja muutama naarmu. säälittäviä pintanaarmuja. niitähän ne ovat. ja tumppausjälki on ranteessani.

Ja nyt kun katson käsiäni, ne ovat täynnä arpia. arpea arven jälkeen. Ja silti teen niitä lisää..

.......