Kyyneleet tulvivat silmiini, mutten osaa itkeä joten menin tupakalle. makasin heidän parvekkeellaan suljin silmäni. Halusin huutaa, hyppiä, kiljua. mä en tiedä yhtään mistään mitään.
Olen onnellinen ja toisaalta surullinen, tunteeni ovat sekaisemmat kuin koskaan ennen.
Niinkuin varmaan olen täälläkin jossain vaiheessa ilmoittanut kuinka paljon olen miettinyt eksääni. Tätä kyseistä tyttöä jota olen rakastanut pitkään. Tajuan että rakastan häntä vieläkin, yhä enemmän päivä päivältä. Kaipaan häntä ja haluan palata ajassa taaksepäin. Sinne missä kaikki oli hyvin. Ajatukseni ovat kulkeneet samaa reittiä jo monta päivää, monia viikkoja, kuukausiakin. Nyt vasta tajuan ja ymmärrän myöntää itsellenikin sen kuinka paljon rakastan ja kuinka paljon antaisin kun vain saisin hänet takaisin. Tekisin mitä vaan. Antaisin kaikkeni.
Makasin jälleen sängyllä, kun olin tullut sisälle takaisin. Painan pääni tyynyyn ja pidätän hengitystäni. Tunnen kuinka kyyneleet valtaavat silmäni. Tyhjä sydämeni huutaa. ja mä alan itkeä. itken. Kyynelten valuessa poskilleni, minä hymyilen. Samaan aikaan toivoessani kuolemaa, haluan elää. Juosta ja kertoa kaikille olevani elossa. Miksi olen näin sekaisin?
kyyneleeni valuvat ystäväni tyynylle ja en edes tiedä enää nauranko vai itkenkö. Taidan tehdä molempia.
Ajatukseni kiertävät ympyrää ja sydämeni huutaa vastarakkautta. ''mä rakstan, mutta en ole rakastettu''
.
Mistä tiedän mitä minun täytyy ajatella? Toiveeni ei koskaan toteudu. Haaveistani ei tule ikinä totta. En osaa mitään.
Olen aivan sekaisin tällä hetkellä. En osaa ajatella.
Ja mä oksensin. Kiitos kaikesta tästä. mä itken taas. Tää teksti on sekava, joo mä tiedän. mutten ole kunnossa yksin, ainakaan näin. anteeks.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti