Yksi poika puolinen kaverini halasi minua. Hän halasi tiukemmin kuin kukaan muu. Eikä päästänyt irti. Tuntui että minun olisi ollut ehkä hyvä olla. En tiedä edes mitä ajattelin. Mieleni tyhjentyi. Ihan kuin hän olisi tiennyt että tarvitsin sitä halausta.
Istuimme eräällä leikkikentällä. Vähän ajan päästä ihmiset alkoivat lähteä. Kävelin kahden ystäväni kanssa hakemaan ensin pyörääni, ajattelin lähteä kotiin.
Äiti ihmettelee miksei minulla ole nälkä. Ei, ei minulla vain ole nälkä. Olen syönyt niin paljon, eikä kroppani kestä sitä että syön noin paljon. Yleensä en syö läheskään noin paljoa. Minua ihan kuvottaa ajatus syömisestä, minua ällöttää ajatus kaikesta mitä olen tunkenut sisälleni.
Huomasin taas ajattelevani yhtä exääni. Mietin onko hän onnellinen, onko hänellä kaikki hyvin yms. En jaksaisi ajatella hänen elämäänsä tämän enempää, hän kuitenkin on jättänyt minuun jäljet. Pysyvät semmoiset. Aukon jota kukaan ei koskaan tule paikkaamaan. Koko se kaksi ja puolivuotta on kasvattanut minua enemmän kuin koko elämäni tähän asti. Tajuun miks sää et ota yhteyttä, olet kaukana ja kaikki se on ohi, kumpikaan ei halua enää satuttaa toista.
Hieman reilu puolivuotta sitten olen nähnyt kyseisen pojan viimeksi. Muistan päivän kuin eilisen. Ensin itkin juodessani rautatieaseman kahvilassa kahvia. Itkin. Ja sen jälkeen nauroin ja huusin ulkona, ihmisten tuijottaessa minua kuin hullua. Sitähän minä varmaan olen, kun näin tunnen. Vai mitä luulette? En pysty myöntämään kenellekkään, en nähtävästi ole pystynyt myöntämään vieläkään kokonaan edes itselleni että vieläkin rakastan. Näitä tunteita mukanani vieläkin jokapaikkaan kannan. En haluaisi satuttaa itseänikään enää miettimällä mennyttä.
Se ei ollu eka kerta kun hän lähti luotani, ennen hän aina palasi juosten takaisin luokseni. Mut nyt musta tuntuu ettei hän enää palaa koskaan. niin paljon kuin joskus rakastin. Rakastanhan mä vieläkin. Mietin ja pyörittelen päässäni asioita. niitä päiviä jolloin olin onnellisempi kuin koskaan, ja myös päiviä jolloin olisin voinut kuolla samantien. Haluaisin nyt sen kaiken tähän takaisin. Enkä edes tiedä miksi.
Joka kerta ku istun, tuntuu et tipun penkiltä. Ihan ku tää ikävä repis mut kappaleiks, vetäis hengiltä.
Mun sisälläni on kaipaus menneeseen. Enkä tiedä mitä tunnen. Mä rakastan ja haluan päästä eroon. Halusin vaa kertoo, et mä rakastan sua vieläkin.
Nyt mä ainakin tiedän tarkasti että olen sisältä heikko. Ja mun sydän on rikki ja tulee olemaankin. OLEN TYPERÄ IHMINEN. tiedän sen.
En ole kertonut mitään nykyisistä sisimmistä tunteistani kenellekkään, enkä tule kertomaan. Koska kukaan ei saa tietää että mua on sattunu tän kokoajan vain yhden miehen takia.
asdfgvbhjgkdls en jaksa enää kirjottaa, mua väsyttää ihan älyttömästi.
Lupasin lähteä muutaman kaverin kanssa synttäripäivänäni juomaan, muutama ihminen kaiketi vain. en ole ihan varma vielä.
kiitoskiitoskiitos heihei:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti