sekava teksti

Mun tunteet on sekasin, järki ja ajatukset sanoo toista ja tunteet toista. Uteliaisuus ja pelko taistelevat keskenään. Mä en haluu enää satuttaa itteeni omalla tyhmyydellä, ihastumalla vääriin ihmisiin. siis aivan vääriin. Mutta miksi mä teen kuitenkin niin aivan kokoajan. Viimeinen ihastukseni oli toivotonta, tiesin kaiken aikaa totuuden. Katsoin totuutta silmiin aivan kokoajan. Joka kerta kun juttelin kyseisellle ihmiselle,pelkästään silloin kun edes ajattelin häntä. Katsoin totuutta silmiin ja tiesin sen satuttavan minua. Sanoin että minun on helpompi elää omissa haaveissani, rakentaa pilvilinnoja, joiden sisälle kukaan ei pääse. Rakentaa oma toivemaailma pään sisälle ja elää siellä, onnellisena kenenkään satuttamatta. Mutten kuitenkaan pysynyt siellä, ajauduin todellisuuteen rikoin pilvilinnani ja kerroin tunteistani ihmiselle joka minut torjui. Viikkositten perjantaina itkin pahaa oloani. Ja itkin vain koska olin juonut, hieman liikaa. Neljä tuntia olen itkenyt. Ja nyt vasta tajuan kuinka paljon pelkäänkään ottaa riskejä, ihastua ihmiseen yms. Pelkään koska olen heikko, enkä kestä kipua.

Olen kuin lapsi joka ei uskalla aloittaa pyöräilyä ilman apupyöriä, peläten kaatumista.

Minulta kysyttiin ''onko se muuten rankkaa kun tykkäät tytöistä?'' ''mm. välillä joo.''

Kyyneleet tulvivat silmiini, lähtiessäni ulos terveydenhoitajan huoneesta. Pidätin itkua, kylmyydestä tärissen ja huultani purren pidätin itkua. Istuin aulan naulakoiden alle. Kymmenen minuuttia kunnes ruokailu alkaisi. Kuuntelin hiljaisuutta, pidätin hengitystäni. Kunnes minun oli rynnättävä viereiseen vessaan.

Tuijotin peiliin kun kyyneleet alkoivat valua silmistäni poskia pitkin ja tippuivat alas, tärisin. Olin turhautunut itseeni, siihen kouluun, ystäviini, vanhempiini, elämääni. Kaikkeen mitä ympärilläni oli. Tuntui kuin jalkani olisivat pettäneet.

Mieleeni tulvii ajatuksia. Sekavat tunteet valtaavat kehoni. En osaa sanoa mitä tunnen, koska en edes itse tiedä mitä tunnen. Minulle sanotaan etten saa satuttaa itseäni enää tarkoitetaan siis henkistä minua. ''Ei, enhän minä olekkaan iseäni satuttamassa.''

Niinhän se on. Järkeni sanoo sen tässä vaiheessa. Tunteeni vievät kuitenkin voiton. En osaa enää ajatella järkeväsi. Tiedän. Minä tiedän, että satutan itseäni tällä.

Odotan jotain mikä ei koskaan tule toteutumaan, ja kun odotan se sattuu. Näen totuuden läpi sanojen. Kaikkien niiden vaivautuneiden kirjoitusten läpi...

Anteeksi teksti on sekava. Tunteenikin ovat. Minäkin olen sekava.

Eilen illalla istuin monta tuntia tuijottamassa kirjekuorta käsissäni. Luin kirjoittamani kirjeen ja tunsin kuinka päätäni jomotti ja sydämeni alkoi lyödä vahvemmin. Istuin ja luin kirjeen uudestaan. Silmäni sumentuivat. Sulkiessani silmät, tunsin kuumien kyynelten valuvan poskilleni. Päässäni kaikui taas ääni. Se sanoi minun olevan arvoton. Silmäni täynnä tyhjiä kyyneleitä, Sydämeni täynnä kaipausta.

anteeksi tämä sekavuus.