Olen turha, läski ja ruma.

''Onks kaikki okei, miten sul menee?''

Minusta tuntuu että olen turha ja mitätön. Tuntuu että olisin täysin kuollut sisältä. Haluaisin hymyillä, mutten tosissaan enää jaksa. Päätänikin särkee.

Liian monesti mä oon tipahtanu näilt raiteilt. Mä pärjään, paremmin siellä, missä ehkä nähdään vielä, siellä missä sielu lepää, unessa josta ei enää herää. Mä en jaksa miettii enää mitä kirjottaa. Nyt on viikon loma.

Nyt vaa tuntuu, et elän yksi elämäni loppuu..

Eräs luokkalaiseni yttö kysyi minulta torstaina ''Ootko viillelly nyt vähää aikaa?'' ''En.'' Kyseinen tyttö oli pari vuotta sitten huolissaan siitä, että viiltelen. Minusta tuntuu pahalle kun hän kysyi maanantaina ''Kauan siä olit siel laitokses?'' '' Suunnillee jotai kaks ja puol kuukautta..'' Hän vaihtoi katseen parhaan kaverini kanssa ''Meijän takii, kauheeta...'' Vaihdoin katseen kaverini kanssa joka istui vieressäni. Minusta tuntuu tavallaan pahalta, ettei hän tiedä sitä mitä minä tiedän. Esimerkiksi sitä, etten tosiaankaan olisi enää tässä. Reilu kaksi vuotta sitten, olin huonommassa jamassa kuin nyt. Ja ilman laitoshoitoa, en olisi päässyt yhtään mihinkään muualle kuin suoraan kuolemaan. Surullista sinänsä, ettei hän sitä tiedä...

Minua mietityttää, tyttöystäväni. Hän sanoi ykspäivä että miettii välillä sitä, että olen hänen kanssaan vain kostamisen takia. Kerroin etten tosiaan. Ei minusta ole satuttamaan ketään, olen säälittävä sairas_paska.

Päässäni huutaa taas se . Olen ruma, vastenmielinen ja erityisesti minä on lihava. Läski. Ruma läski lehmä. Läskipallo, josta ei ole mihinkään. En halua enää tätä.

En ole uskaltautunut vaa'alle moneen viikkoon. Tiedän lihoneeni. Tiedän olevani läskimpi kuin ennen. Yäk. Ällötän itseäni, hukun läskeihini. Miksen osaa sanoa ei ruualle. Miksen vain pysty olemaan syömättä?

...

Eilen torstaina siis, aamulla en syönyt kuin jugurttia n. 80kcal, koulussa 12 aikaa söin n.90-95kcal, ja seuraavaksi söin kotona puoli kymmenen aikaa. Olin sinänsä tyytyväinen itseeni ENNEN KUIN minun piti ahtaa itseni täyteen, ylimääräistä rasvaista ja runsas kalorista paskaa. Ahdoin sitä kaikkea itseeni oikein olan takaa, ja vielä jäätelöäkin. Minua oikeasti oksetti. Mahaani alkoi pistää, koska söin niin paljon. Minua ihan itketti, toisaalta siksi että minuun sattui niin paljon syömisen takia, en edes muista milloin olisin syönyt niin paljon, ja toisaalta ahdistuksen takia. Ja minä oksensin taas. Lähdin suihkuun ja ahdistus vain kasvoi, olen läski. saastanen sika. En ole enää normaali. Olen sairaalloinen. Olen läski. Pelkkä löllö läskikasa.

En halua enää syödä mitään. Ahdistaa, mitä vaan mielummin kuin syömistä. Niitä kaloreita, rasvoja yms. En halua enää. Menetin joskus kontrollin ja nyt en saa sitä takaisin. Minun on pakko. Olen lihonut varmaan 30 kiloa viime talven ja kesän aikana. hyi minua. oksetan itseäni, joten oksetan aivan varmasti muitakin. Peilikuvaki nauraa. Olen lihavempi kuin kukaan. Kunnon läski. vittu saatana.

Ajatellessani sitä, että minun on päästävä takaisin siihen, mihin jäin, aloin huomaamattani kirjoittaa ylös ruokien, ja kaikkien syötävien kalorimääriä, en huomannut sitä. Mutta vasta nyt tajusin kuinka paljon muistankaan ulkoa kaloreiden määriä, hiilihydraatteja, rasvoja. Kuinka paljon jossakin pääni sisällä onkaan tallessa kaikkea sitä.

Kielletyt ja sallitut. En halua enää edes päästä eroon, en vaikka minulla olisikin siihen mahdollisuus, ei, en minä halua.

----

En jaksa enää kirjoittaa, käyn nukkumaan.