Jalkojani koskee.

Eilen illalla turhautumiseni ja kaikki se purkautui. Minä tosiaan sain tarpeekseni tästä kaikesta, vaikken pystynyt itkemään, muutama kyynel valui poskiltani. Nyt minua kuitenkin kaduttaa. Jalkani, pieniä säälittäviä naarmuja, ja käteni, säälittäviä naarmuja. Helvetin idiootti. Kun joku näkee nuo naarmut, hän alkaa epäillä kaikkea mitä sanon, ''minulle kuuluu hyvää''

Eilen oksensin, tänään oksensin.

Minulle jauhettiin tänään tupakan vaarallisuudesta, ja sain melkein erään ihmisen itkemään, kertomalla ettei minua kiinnosta. Minulle kerrottiin kuinka vaarallista on käyttää nuuskaa. Minä tiedän, Ja ensinäkin nuuska maistuu aivan _paskalta_. En edes ymmärrä miksi sitä satunnaisesti joskus käytän.

Viimeyönä heräsin kolmen aikaan painajaiseen. En muista enää siitä mitään muuta, kuin sen että minua yritettiin laittaa pakettiautoon, kuristaa ja minun ranteeni ja käsivarteni olivat pelkkiä viiltoja, myös jalkani vuosivat verta.

Tunteeni ovat aivan sekaisin. Hoen itselleni rakkaudesta. Ja kun sanon jotain, mitä en tosiaan kaikkien halua silloin kuulevan, tiedän ketä rakastan. Mutta mitä jos mä vaan sorrun nyt? Mul on paha olla. Niin paha olla etten haluu enää ees hengittää.

Mikään ei tee tästä helppoa. Kuka edes tarvitsee minua? Haluaisin itseasiassa vastauksen ihmiseltä joka minut tuntee, kertoisi minulle mihin ja miksi minua täällä tarvittaisiin...

poijhjklökjhj