Kävelin ensin urheilukentältä linja-autoasemalle. Jälkoihini koski. Istuin keskustassa hetken ja lähdin kävelemään kotiin. Söin ja nyt istun tässä. En tiedä mitä kirjoittaa. Mua väsyttää, olen viime yönä nukkunut jostaki yhestätoista yhdeksään. Enkä olisi aamulla jaksanut millään raahautua koululle. Mutta kuitenkin löysin itseni istumassa luokassa, kuuntelematta lainkaan matematiikan, mitä lie. En enää edes muista. Kirjoitin muutaman tehtävän vihkooni ja puhelimeni piippasi viestiä. Tyttöystäväni. Hän kertoi olevansa kunnossa. Ja sanoi että on ollut lukiolla kaikenlaista, ja paljon, ettei ole jaksanut/ehtinyt pitää yhteyttä, soittamaan yms. Hyvä, että olet edes kunnossa.

Minäkin olen aivan kunnossa. Olen erinomaisessa kunnossa.

En halua enää nähdä ketään, nyttenkin olen lukkiutunut kotiin jo ennen kuutta. Olen istunut kotona tunnin yksin. Ja en edes halua lähteä ulos, niinkuin ennen olen ollut aina tapaamassa kavereitani tai töissä tai koulussa päivät. Nyt minua ei ole huvittanut mikään muu kuin kotona istuminen rauhassa ja yksin. kuuntelematta kenenkään selityksiä tai kenenkään asioita muutenkaan. En vain jaksa, enkä edes kykene liikkumaan ovesta ulos enää. Yhden ystäväni olisi pitänyt tulla tänne, mutta soitti ettei välttämättä pääsekkään. Minua ei haitannut yksin olemiseni, se ettei hän tulisikaan niin kuin oli tarkoitus. Itseasiassa olin ihan onnellinen sitä, ettei hän pääsisikään.. En jaksa. Kuitenkin suostuisin lähtemään hänen kanssaan johonkin, vaikka en jaksaisi eikä minua kiinnostaisi.

Kavereideni kanssa hymyilen, nauran. Olen niinkuin muutkin, tavallisesti ja normaalisti. Vaikka sieluni huutaa vapauteen. Vaikka sisimpäni yrittää huutaa apua, vaijennan sen äänen. Kukaan ei tiedä etten ole normaali... Etten ole kunnossa. Olen pitänyt kaiken omanatietonani, pidän vieläkin.

Eikä kenenkään tarvitse kuunnella minun huoliani, kaikillahan on omat asiansa.

Sisimpäni huutaa apua, mutta muiden silmissä minä tulen aina olemaan kunnossa. Minulta kysyttiin tänään ''Mikä sulla on? et oo normaali..?'' vastasin vain että: '' olen normaali näin.'' Kysyjä kertoi minulle että '' Puhut yleensä enemmän ja oot paljo pirteempi ja kokoajan menossa jonnekki.'' Naurahdin mielessäni. Ja mietin ettei kysyjä edes tunne minua. hän on nuorempi, poika josta en oikeastaan pidä millään tapaa. En edes juttukaverina. Mielestäni ärsyttävä ihminen. Ja tokaisin vain ''Kun puhun liikaa, olen kännissä.'' Ja keskustelu loppui siihen.

Mun elämäst tietää niin harva. Oon saanu turpaa kokoelämäni.

''Onko kaikki väärin kysyn sulta kerran..''

En juo pitääkseni hauskaa, juon päästäkseni kivusta.

Mä haluun nauraa, mutten enää aidosti pysty siihen.

Mä mietin sitä mitä mulla on ollu. Mitä mulla on nyt. Ja mitä en enää koskaan takaisin saa. Kaikkee ei voi muuttaa. En nää suuntakylttii näyttääs oikeet suuntaa.

Ei tuskaa sydämestäni paranna mikää.

Niin paljon kysyttävää, erotanko mä oikeen ja väärän täällä alla tähtien eksyneiden.