kello tulee kaksi.

Miten ihminen jota olen pitänyt ystävänä, ilmoittaa tänään hänellä olevan hyvät syyt siihen että hän vittuilee minulle. Keksien jokaisesta päivästä ja asiasta jotakin huomautettavaa, minuun kohdistettuna. Ja kun itse sanon hänelle kerran sen mitä ajattelen siitä kuinka hän vittuilee täysin tuntemattomille ihmisillekkin. Hän kääntää selkänsä, ja on niin loukkaantunut ettei voi todeksi uskoa. Ja seuraavaksi kuulen kuinka minä olen satuttanut niin paljon pahaa kokenutta ihmistä, kuinka minä ilmän syytä auon päätäni hänelle ja kaikille muillekkin. Hän alkaa samantien puhumaan minusta paskaa..

Tähän asti olen pyytänyt anteeksi häneltä. Ja en ole IKINÄ kuullut hänen pyytävän anteeksi keneltäkään. Nyt minäkään en pyydä anteeksi. Jos hän on kerran niin täydellinen, niin olkoon sitten. En jaksa katsella ihmistä joka on niin täynnä itseään, omahyväinen, eikä löydä itsesään mitään huonoa puolta, missään tilanteessa. Eläköön omaa elämäänsä. Ei minua edes kiinnosta kuinka paljon hän minusta paskaa puhuu, kuinka paljon levittää perättömiä juoruja. Minua ei enää oikeasti kiinnosta. Minä en tarvitse häntä elämääni, en ainakaan enään.

Hänen äitinsäkkään ei löydä tyttärestään mitään vikoja. Olkaa jumalauta niin saatanan täydellisiä siellä. VITTU.

Kellokin on jo kaksi yöllä. En saa unta. Minun oloni on sekava. en tiedä miten sanoisin, paremmin...

Odotan ensiviikon lauantaita, enää kuusi päivää siihen.

----

Haluaisin kirjoittaa, muttei minulla ole sanoja joita kirjoittaa.

taidan lähteä nukkumaan öitä