Pää kipu.

Olin viikonlopun leirikeskuksessa. Sitä ennen olin ollut kuumeessa ja kamala päänsärky oli jatkunut jo viikkoja ennen sitä. Lauantaina, iltapäivällä söin yhden 500 panadolin pääni särkyyn. Päätäni jomotti. Illalla en saanut unta pääni jomotuksen vuoksi. pyörin sängyssä tunnin verran kunnes vaivuin ''hentoon'' uneen, havahduin joka kerta, kun jompikumpi ystävitäni käänsi kylkeä omassa sängyssään, havahduin, jos joku käveli jossakin. Havahduin tuulenpuuskiin, vaikka ikkunat olivat suljettu. Kunnes vaivuin näkemään painajaisia. Pyörin ja pyörin, kunnes hetkenpäästä herään kylmähiki otsallani kylmyydestä tärissen. Kietoudun peittooni yhä tiukemmin. Silmäni sulkiessani tunnen kuinka päätäni vihloo. Puristan päätäni käsillä, minun olisi tehnyt mieli huutaa ja itkeä, minua ei ollut koskaan sattunut niin paljon päähän.

Heräsin hieman jälkeen puoli neljän. Tuijotin kattoa ja kuuntelin kuinka joku käveli meidän huoneemme ohitse. Minulla oli kylmä ja kuuma, yhtä aikaa. Mitenkään ei ollut hyvä olla. Viimein nukahdin ja heräsin vasta kun kuulin puoli yhdeksältä herätyksen. Oveen koputettiin. En edes oikeastaan kuullut sitä, kuulin vain epämääräisiä ääniä, puhetta sanoja jotka hukkuivat johonkin kauas, kunnes avasin silmäni aloin kuulemaan äänet selvemmin. Päätäni jomotti, särki ja vihloi. Selkääni sattui ja silmiä särki. Suljin silmäni ja odotin kunnes yksi vihlaisu menee taas ohi.

Yhdentoista aikaa makasin yksin huoneessamme, sängyssäni ja laitoin viestin äidilleni, kerroin päätäni särkevän ja ettei mikään särkylääke ole auttanut. Hän sanoi että epäilee kehoni olevan säästöliekillä, koska olen syönyt niin vähän. Ei.Ei se ole totta, olen kyllä syönyt. Ja tiedän että jos elän pienellä ruokamäärällä, olen paljon pirteämpi ja minun oloni on parempi. Tiedän tämä ei johdu syömisestä. Pyysin häntä varaamaan minulle ajan maanantaina johonkin. Itselleni se on aivan sama minne, kuhan pääsen tästä kivusta. Kuhan pääni ja silmäni eivät särje ja vihlo enää. Aivan sama kuka minua auttaa. Ja äitini lupasi soittaa terveyskeskukseen puolestani maanantaina.

Suljin silmät ja tunsin kuumien kyynelten vierivän poskilleni. En tiedä miksi, mutta minä itkin.

Kotiin tullessani iltapäivällä kävelin huoneeseeni, silmiäni särki ja päätäni vihloi. Yritin hengittää tasaisesti, päätäni pidellen jouduin ottamaan tukea seinästä, silmissä sumeni ja huone tuntui pyörivän ympärilläni, käättusin sänkyyni. Minun oli vaikea liikuttaa itseäni. Makasin siinä hiljaa hengittäen silmät suljettuina, kunnes avasin tv:n. Nukahdin, heräsin kun joku kolahti. Nousin ja vaihdoin housuni farkuista, collagehousuihin. Nukuin muutaman tunnin ja nyt joku tuntisitten herätessäni syömään, pääni jomotus ei ollut loppunut, nyt silmiäni särkee enemmän. Ja katsominen ylös, alas tai sivulle on miltei mahdotonta, kipu on aivan sairasta. Tuntuu että mielummin kuolisin tämän vuoksi, kun yrittäisin kestää tätä kipua. Särkylääkkeet eivät auta, lämmin juoma ei auta. Silmien sulkeminenkaan ei auta. Onneksi pääsen kohta nukkumaan, ja toivottavasti huomenna jaksan lähteä kouluun. Vaikka eihän opiskelustani tule mitään tämmöisen päänsäryn kanssa. En jaksa keskittyä, koska päätäni sattuu.

Olen yrittänyt saada vastausta kysymykseeni ''Haluatko yrittää uudestaan?'' Olen vastausta odottanut perjantaista asti, olen yrittänyt soittaa, muttei puhelimeen vastata. Viesteihin ei vastata. miksi ei? Itkenkö tämän vuoksi?

Niin se taitaa olla. Itken koska minä oikeasti rakastan. Itken rakkauteni,johon en saa vastakaikua, vuoksi.

Taidan kuitenkin lähteä ihan nyt nukkumaan. Toisaalta toivon kuolevani tähän. En jaksa enää, olen väsynyt fyysisesti ja henkisesti. Ja tuntuu etten jaksakkaan muuta kuin nukkua. anteeksi.