i can't be perfect

Ystäväni vanhemmat sanovat ystävälleni, että minun perheelläni on huonot kasvatuskriteerit yms. Viimeksi he kyselivät onko normaalia tykätä sinun mielestäsi tytöistäkin? Anteeksi että olen tälläinen. Jos vain tietäisitte minkälaisessa perheessä olen kasvanut, kuinka minun oli viidennen luokan jälkeen heti pidettävä huoli itsestäni. Minulle ei koskaan sanottu että olisin tärkeä, minulle ei kerrottu, että minulla on tarkoitus tässä elämässä. Jos minulla olisi ollut erilainen lapsuus, en ehkä olisi näin paskamainen.

Jos en olisi elänyt koko lapsuuttani, riitojen keskellä. Jos en olisi katsonut koko lapsuuttani, sitä kuinka toinen vanhemmistani katoaa, kertomatta minne lähtee tai milloin tulee takaisin. Jos en olisi nähnyt lapsuuteni aikana niin paljon pahaa. Jos en olisi syntynyt alkoholisti perheeseen, olisin ehkä toisenlainen.

Anteeksi.

Olen yrittänyt pärjätä, ja nyt mä kysyn itseltäni mitä muut näkevät, katsoessaan minuun? Näkevätkö he vain luuserin, jolla ei ole käytöstapoja? Ihmisen joka käyttäytyy huonosti, eikä usko ketään. Ihmisen jolla ei ole sydäntä? vai voiko joku nähdä minussa voittajan?

Mitä te näette minussa?

En puhu ongelmistani, en puhu siitä mitä tunnen sisälläni. En sano kenellekkään sitä ettei minulla ole tunteita toisia ihmisiä kohtaan, ainakaan tällä hetkellä. Ulkokuori kertoo ihmisille, minusta sen, minkä elämä on minusta kasvattanut. Ulkokuori, estää ihmisiä näkemästä sisälleni.

mä en kumarra täällä ketään, niin mä oon pärjännyt tähänki päivään asti. oikeesti mä olenki vain apua tarvitseva lapsi.

Mun unelmat ja haaveet on kaatuneet jo kauan sitte, silloin kun en edes tiennyt miltä tuntuu kun elämä ahdistaa.

elämä antaa, elämä ottaa, se kantaa ja voi pudottaa.

Oon oman elämäni herra ollut tähä asti, eikä mua voi määrätä niin vain.

Tänään ystäväni kysyi koulussa ''missä sun maha on?'' ''tässähän se.'' Laihtuminen ja varsinkin minun kehoni on ahdistava puheenaihe minulle. Minulla oli nälkä. Mahaani koski, vihloi, pelkästään nälän takia. Ruokailuun jonottaessani, mietin miksi tunnen nälkää. Ahdisti ihmisten katseet, olisin halunnut vain kadota, upota lattian läpi. Kaksi viimeistä tuntia, mahaani koski taas. Olin heittänyt melkein puolet ottamastani annoksesta pois. puolikkaan leivän ja kaiken perunamuussistani. Olin syönyt salaatin ja porkkanat, muutaman makkaran palan, kastikkeesta. Ystäväni kysyi ''saanko sanoo iha suoraa?'' Tiesin heti mistä oli kyse, mistä hän halusi mainita. Olisin halunnut vaihtaa puheen aiheen, mutta annoin hänen kuitenkin kertoa asiansa. ''Kuinka perseen paljo oot oikee laihtunu?'' Vastasin vain etten ole huomannut itse laihtumistani. Housuni löystyvät, ja tippuvat melkein päältäni. Kyllä minä oikeasti huomaan kuinka paljon olen laihtunut. Jätän vain kertomatta, että painoni on tippunut melkein kahdeksan kiloa. melkein.

ei riitä. ei vielä.

''en uskonu, et mielenterveydest tulis mulle voittamaton vastus.''

Ajatus kuolemasta pitää mut hengis.

Lääkärit sanovat jokainen erikseen, että olen itse itseni pahin vihollinen.

----

Oon nähny tän sairaan maailman, kauneuden. Oon vankina täs maailmas, kahlittu verta vuotava sydän. Mun mieli kahlittuna vain sairaisiin kuviin.

''ilman tukee on vaa niin vaikeeta nousta aamulla''

Mun olo on, kuin olisin vain nolla. Tiedän olevani tunteeton. Tiedän ettei millään ole minulle mitäään väliä. Tukahdutan kaikki tunteeni, mul ei oo mitää mitä saavuttaa, tarviin jotaa, minkä puolest nousta aamulla, mullei oo mitää mitä menettää, sillä tää on paha maa.

Jokapäivä yhä syvemmälle mun pään sisään mä jään. Yhä uudestaan mä mietin että mun on parempi rakentaa pilvilinnoja, joita kukaan ei voi hajottaa.

Mä oon koskettanu pohjaa.