Tänään pidättelin itkua, minua suututti ja olisi tehnyt mieli hirttää joku. En osannut olla rauhallinen. Ja kun eräs ystäväni halasi minua ja sanoi ''älä itke'' minun oli vaikea pitää itseäni enää kasassa, mutta onnistuin siinä kuitenkin.
En voi tarjota lohtua, sillä olen vain ihminen, en voi tarjota lämpöä, sillä itsekkin palelen ja maata astelen.
Ja olen pahoillani siitä.
Voiko minun arvoani mitata rahassa? Voiko joku sanoa minkä arvoinen olen, rahassa? Kuinka monella eurolla minut myisi...? Anteeksi jos olen huono ja mielestänne halpa...
Äiti: Elämälläni ei ole mitään muuta tarkoitusta, kuin se että sinä ja veljesi pärjäätte.
He ovat luultavasti eroamassa nyt. Tälläkin hetkellä kuuntelen äidin kännistä puhetta, kun hän puhuu puhelimessa isälleni... Ennen tätä äitini selitti minulle kännissä, esitti kysymyksiä, joihin kerron suoran vastauksen. TIEDÄTKÖ ETTÄ MINUA EI OIKEASTI KIINNOSTA, KUUNNELLA SINUA KÄNNISSÄ?!?!
Laitan musiikkia vain kovemmalle, etten kuulisi huutoa. En jaksa kuunnella enää riitelyä ja tuota huutoa, itkua ja paskamaista naurua toisilleen. Olen katsonut tätä koko lapsuuteni ja aivan koko elämäni. Siitä asti kun elämästäni muistan jotain. Olen kuunnellut riitoja. Katsonut toisen lähtevän ovet paukkuen ja tulevan ehkä viikon päästä takaisin. Olen nähnyt lapsena, kuinka isäni lähtee. Ja palaa vain hetkeksi. Nykyään hän tarjoaa vain rahaa, lupautuu ostamaan ja maksamaan silloin kun itselläni ei ole varaa. Hän ajattelee korvaavansa rahalla kaiken sen, kun hän ei ole ollut kanssamme, kun olin lapsi.
Vanhempieni riitojen takia, nuoruuteni on jäänyt väliin. En syytä ketään tietenkään siitä. Mutten voi todeta muuta, kuin että se on totta. Katsomalla ystäviäni jotka ovat ikäisiäni tai hieman nuorempia. Katsomalla ihmisiä, jotka ovat juuri siinä iässä kun minä olin, kun minun täytyi alkaa huolehtimaan itsestäni.Kun minun oli alettava elämään enemmän omillaan, siinä iässä, kun minun ja vanhempieni suhteet hajosivat, silloin kun perheeni hajosis kokonaan. Näen heidänkin juovan alkoholipitoisia juomia. Siideria ehkä kaljaakin. Mutta mitä itse olen tehnyt. Sen ajan kun minun olisi pitänyt elää, ns: elämäni parasta aikaa. Minä olen istunut pihalla, tajuamatta mistään oikeastaan yhtään mitään. Polttaen pilveä ja juoden viinaa. Oksentaen kun kroppani ei enää kestänyt.
Itkenyt ja viiltäen käsiini haavoja. Tehnyt itselleni ikuisia arpia. Eiväthän muut tee niin ?
Pidin huolen omista asioistani, siitä että milloin syön ja mitä syön. Silloin kun muille laitettiin melkein ruoka lautaselle asti. Kun toisille soitettiin että pitää mennä kotiin, koska huomenna on koulua. '' .... Miksei minulle soitettu. Minulle kerrottiin mitä jääkaapissa on, ja mitä siitä voi tehdä. Harvoin ruoka on ollut valmista.... Iltaisin kun muille mentiin sanomaan hyvää yötä, minä jäin huoneeseeni yksin itkemään ja kuuntelemaan huutoa. Ja sitä, kun ovesta lähtee joku, eikä palaakkaan viiden minuutin jälkeen.
Olen katsonut jouluina, kuinka humaltuneina äiti ja isä yrittävät viettää joulua minun ja veljeni kanssa. Uudet vuodet meillä on ollut paljon porukkaa ja kaikkien ollessa kännissä. Ei kukaan edes huomaa enää mitään. Ja olen taas viiltänyt ihooni haavan.
Minne jäi nuoruuteni? Aika jolloin minun olisi pitännyt nauttia elämästäni? Minne se katosi? Miksen minä saanut elää sitä, niin kuin muut.......?
Don't wake me anymore...
En tahtoisi herätä enää. Toivon ettei sydämeni löisi enää huomenna. Anteeksi.
Tuntuu oikeasti ettei kukaan pidä minusta huolta. En jaksa enää kävellä tätä tietä. Miks se oon mä, jonka pitäis muka jaksaa?
Miksen muka sais luovuttaa?
''Oon palasina, tarviin jonkun joka välittää..''
Puhuin tänään ystäväni kanssa, ja hän olikin ensimmäinen ihminen jolle sanoin suoraan että ''Esitän vahvaa, mutta oikeasti olen heikko.'' Puhuimme epävarmuudestani tämän kaiken suhteen. ''Hän on ainoa ihminen joka on saanut rikottua minut, kerran niin pieniksi sirpaleiksi, ettei mitään rajaa. Ja hänen edessään olen heikompi kuin muiden, koska.......mie rakastan sitä ihmist.''
En jaksa enää.
anteeks.........................................
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti