hate me.

eilen siis keskiviikkona koulu loppu vähä aikasemmin, eli se loppu joskus kymment yli kaks, jännitin. kävelin koulun aulaan terveydehoitajan ovi oli auki. kuulin vaan puhetta. no kävin sitten ensin vessassa. kävelin siitä ovesta sisään, äiti istu siinä tulissa, ne jutteli jotain. lösähdin sellaselle ällöttävän vihreelle tuolille, vedin laukun llattiaa pitkin mun jalkoihin. vedin verkkatakkini hihat alas. ootin et joku sanois jotain. no juteltii ruuasta, syömisitä, koulu ruuasta jne. huoh. pää meinas räjähtää. äiti ei ota tosissaan mun pahaa oloa. ei. ei ainakaan ruuan suhteen. tiedän sen. mulle tuli yhtäkkii sellain kuuma. sellain aalto, ja jonku kännykkä piippas, viestin merkiks.jutetiin jotain. äitiltä sain kyydin. menin kaverilleni, käymään vain. juteltii ja sit se etti mulle sellasia juttuja. :) no sit jossain vaiheessa vähän ennen viittä lähin, kävelin kotiin. moottoritien sillan yli. tuntu et hajoon. mun jalat ei jaksanu kantaa. olin melkein perillä ja tuntu et oli pakko juosta, mutten juossut. olin kotona. Asun siis nyt äitin, iskän ja pikkuveljeni kanssa, taas. lähettiiin site käymään kummillani, ne ei ollutkaan kotona ja iskä tahto mennä kauppaan, no käytii kaupas, katottii mulle hyllyjä. kun en saa mun tavaroita täällä mmihinkään. ku ne kuitennki pitäis saada, tänne mä aijon nyt jäädä asumaan, vaikka täällä onkin ahdistava olla, mut ei mulla nyt oo paikkaa minne mennä.. kuitenkin...

koulussa en jaksaisi käydä. en jaksa edes suihkuun raahata itteäni. on vaan niinväsynyt olo ja netti katkeilee kokoajan.

Musiikki on mulle jotenki tunteiden ''välittäjä''. kuunteln musiikkia kun on paha olla. kuuntelen musiikkia ku tunnen ylipäätänsä yhtään mitään. taas katkes, musiiki. äääh vituttaa. en jaksa tätä paskaa ku lataa kokoajan jotain. johtuu varmaan ku otin ton jonkun muistikortin pois tota nettitikusta, ku äiti tarvitsi sitä muistikorttia siis. ja nyt sen jälkeen se on alkanu jumittamaan.

ku katon peilii, minut valtaa sellain jännä tunne ku hyi, yök, ku katon itteäni. nytteki mua oksettaa ja päässä vaa joku huutaa. ahistaa )= pää huutaa hoosiannaa. joku huutaa et pitäs oksentaa.. Oon kertonu mun oksentelusta.. ja äitikin tietää. mut tuntuu ettei se oikeesti ota sitä tosissaan. se sano ettei mulle voi tulla ruuasta paha olo. ja mun pää ei voi mitenkään reagoida siihen että syön. tai jotain sinne päin. tuntuu vaa aika turhauttavalle ku joku ei tiiä mun asioista oikeestaan mitään ja sit se tulee selittää mulle jotain tollasta täyttä paskaa.

mul on kylmä. musiikki on niin kovalla etten kuule jos joku haluaa puhua mulle. Haluun olla nyt ilman ketään. kenenkää ei tarvi tulla tähän nyt..

Miks tää kaikki tuntuu painava vaa mun harteilla
miks vitus en oo vielä viiltäny mun ranteita auki
Ja päästäis täst paskast pois, miksei kukaa
muka huomaa miten raskast on
Tää tunne kalvaa, mä en saa enää rauhaa

tuntuu et ku haukottelen, mun leuvat repee.ja mun silmät ei pysy auki, ja kello on vasta 19.49. tai niin ainakin mun kello sanoo.. pitäis käydä suihkussa ja lukea kirjaa ja valvoa. nukkumaan saa käydä vasta kymmenen jälkeen. oon muutamana aamuna herännyt ihan kuudeta ja silloin ei edes väsytä mutta nyt illalla mua väsyttää. nyt vituttaa, jos nukahan nyt. mä oon vihanen itelleni. en kestä vittu itteeni. vittu vittu saatana.

Ku multa kysytää: mitä sulle kuuluu? silloin mä alan kelaa et mitä pitäis sanoo? vaihtoehtoija on kaks, totuus tai valhe. tänään oli taas tämän kysymyksen aika. valehtelin. sanoin että mulla menee ihan hyvin. vaikka oikeesti mun olis pitäny sanoo et tarviin apuu, oska en kestä ja en tiiä ees et mitä seuraavaks teen jne. olis pitäny kertoo vaan et kaikki menee päin persettä. olis pitäny vaan kertoo et en jaksa.

masentaa, ahdistaa, oon ihan poikki, en jaksa mitää mut haluisin olon paremmaks. koitan miettii, mut koht itelleni taas suutun, ku kelaan tätä kaikkee paskaa ja en saa mitää selvitettyy. kaikki on ihan samanlaist tänää ku eilenki... Huumeet on ollu mukana mun elämässä, tupakka ja väärinkäytetyt lääkkeet. siitä en oo vielä täälläkään kertonut, kukaan ei tiiä mitä mulle on nyt täs lähiaikoina tapahtunu.. tuntuu et oon ihan lukos. vaik tekis mieli kertoo, joku sanoo vaa pääs et hys nyt. ja sit ei voi mitään kertoo.. sit alkaa kaduttaa. ja mua kaduttaa nyt.

vaakalle en oo uskaltanu ees astuu. terveystarkastus on. ja se ahdistaa jo nyt... itkettää ja läskiahistaa, tekee mieli vaan hautautuu jonnekki syvälle hiekan alle. en jaksa, mun päätä särkee.
tänään aamulla, pyörrytti, ja pyörryin, en muista muuta ku et olin istumas tuolille ja alko huipata otin pöydästä kii ja makasinkii lattialla. Onneks kukaan ei varmaan heränny, tai ei ainakaan tullut kattomaan et mitä tapahtu. en olis jaksanu selitellä yhtään mitään. itekkään en kyllä tiiä mistä se johtuu.. se tässä onki pelottavaa... miks mä muka ilman syytä pyörtyilisin? syön vitamiineja jne. mut hmm... vittu. ahistaa, joku juoksee rapppusia ylös alas, ja tömisee.. tuntuu et mun pää ei kestä tota meteliä. siellä missä asuin talella, oli hilljaisempaa, ei kuulunut ku jos joku kävi vessassa veti vessan laski vettä tai käveli tosi tömisevästi tai jos paiskasi oven kiinni. mut yleensä ihan hijaista. yötki oli hiljasia. ja oli rauhallista, siel ei ahistanu. mut kesällä oli pakko lähtä ppois sieltä, tulla ''kotiin''... ja nyt oon täällä, ei tääkään tunnu kodilta ja täällä on jotenki niin rauhatonta kun on yhteensä neljä ihmistä. roskiaki kertyy jonku verran, ja kokoajan jossain on joku ääni. äiti on kotona ku tuun illalla tai iltapäivällä ja iskäkin sitte jossain vaiheessa ja pikkuveli. en oo enää yksin. äiti ja iskä kyllä nyt juo. vituttaa se . oon joutunu kuitenki kattoo tota ryyppäämistä koko ikäni. sen takiahan mä täält pois halusinki alunperin.

nyt tuntuu et haluisin vaa takas laitokseen, osastolle. ku siel olin jotenki turvassa iteltäni ja mun ajatuksilt. tietty sielkii ahisti, mut silloin sai heti apuu, pysty puhuu. mut nyt en enää tiiä. kotona en voi puhua. se aika osastolla oli jotenki vaa turvallista.
Kirjotin päiväkirjaa. Se oli mun laatikossa. mun päiväkirja, pala elämääni, ajatusten vimma, suoraan sisältä pääni. ajatusten kokoelma, masennuksen ääni.. silmät on punaset ja kädet verisetki. sivut on hauraita. oonko huono ihminen oon pettäny frendit.. oon ollu kusipää, sen nyt vast huomasin.. Virheet, mitä ne on, ne on pala menneisyyttäni. ahdistaa. kannet buranaa ja sivut mulle laastareina.

Käsivarteen ilmestyny viisi uutta jälkeä. eilen. ne ei oo syviä, mutta kipeitä kyllä. ahistaa. eilenki aattelin, et viillän ku mua ahistaa ja vihaan itteeni sillon. sit ku viillän ja en saa niin syvää haavaa ku on tarkotus tehdä, vihaan itteeni viel enemmän ja sit on kahtakauheempi olo ja ahistus ku siinvaihees ku alan viiltelemään.. mun silmät ei pysy auki. ahistaa. tuntuu et nää demonit selättää mut..
Pieni poika seisoo juurel korkeen vuoren... mua itkettää, haluun halata vaan ihmistä.

En uskonu koskaa et täst elämäst tulist mulle näin iso vastus. Kukaa ei vaa tajuu et mun päässä kiheuu. valittavana on ollu kori kossuu tai järki, en oikee tiiä kumman oon valinnut. olisin voinu tarttuu haulikkoo jo aikoi sit, mut en oo pytyny. oon pelkää luuseri. en oo vaa osannu tappaa itteeni.. ja nykyää istun yksin huoneen nurkas. lääkkeet on väärin käytettyjä, keskittymis vaikeuksia on tullu kokoajan lisää. en jaksa. en kestä tunteja koulussa. ajatukset harhailee ihan jossain muuallla... Luin lääke paketin sitä paperia, missä on kaikki tiedot, englanniksi, ruotsiksi ja suomeksi. luin.. ja siellä luki et jos ottaa niitä lääkkeitä yliannostuksen pitäis ottaa heti yhteys päivystykseen jne. tai soittaa ambulanssi jos joku on ottanu niitä liikaa. ooon mmäkin niitä ottanu liikaa.en mä vaan ole kuollut, en edes sairaalaan niitten lääkkeitten takia joutunut.ei vatsahuuhteluun, eikä elvytykseen. ei mitään niiden lääkkeiden takia. silloin otti vaan sydämestä ja tuli lyöntejä liikaa. verenpaineet nous ja maailma pyöri silmis. päässä tykytti ja oksetti. ja suuhun tuli jotain nestettä en tiiä mitä se on ollu, ja sit oon yleensä vaan nukahanu ja heränny kahen - neljän tunnin päästä. en tiiä oonko ollu tajuttomana vai pelkästään nukkunut. en tiiä mitä on tapahtunu... muistan vain niitä tilanteita jossa oon kaatanu kourallisen lääkkeitä suuhun ja vetäny ne alas, nielly. ja sit se tapahtuu niin nopeest ja seuraavaks heräänki...

tuntuu et haluun vaa vetää hupun päähän, ettei kukaan nää mua, eikä mun kasvoi. jotenki oon niin hukas ku perkkää kuraa niskaa luvas. Mul on kysymyksii, muttei ketää joka vastais! istun pimees ristiin kädet pistän, tää kipu kasvaa, rinnas joku pistää. veri valuu, mun ranteet auki on.. vedän hupun päähä siks ettei kukaa näkis mua. vittu ahistaa niin helvetisti. itku tuli.

käsis ei oo tuntoo. pitäskö parempaa viel uskoo ? en jaksa enää .

ahistaa. ku tuntuu et joku puristaa mua kasaa kokoajan lujempaa.mun elämä on särkyny. vittu väsyttää. nyt kello on puol yheksän.. voisin lopettaa tän turhan tekstin kirjottamisen nyt...
anteeks et oon kirjottanu, turhaan.anteeks et oon olemassa. anteeks et istun tällä tuolilla, mun läskeine jalkojeni ja käsineni.


anteeksi, etten ole vielä lähtenyt pois.