miten kauan?

Kuinka kauan yks pikku sydän paranee?

mua sattuu ja ahistaa, ei maistu ruoka mut on nälkä. yritän syyä mutten pysty. Mä hukun tähä itkuu.

Kohta vaihtuu taas vuosi, ihmettelen todellakin, et kui mä oon taas ryöminy täs paskas yhen vuoden eteepäin. mulla on mennyt jo kahesti suunnitelmat uudeksi vuodeksi, vituilleen. ensin eron takia ja sit muuten vain.. ja mua vituttaa nyt enemmänki toi toinen kerta. perkele. mä en kyl nyt oo enää ees varma mitä mä tekisin, en kuitenkaan haluisi maata himassa kokoajan..
onhan mua tietty kyselty, mutten mä tiiä.

ahistaa, läskiahistaa ja itkettää. sattuu sisälle sydämmmeen. äh. oonhan mä yrittäny kirjottaa, päiväkirjaa, tännekkin. mut ei tuu sanoi. pyyhin tekstin, revin sivut. en osaa kertoo kuinka pahalle minusta tuntuu.
mahaki murisee nyt.
vittu.

ihmiset haluis et mä kuuntelisin. ne haluis jutella munkaa niitten omista ongelmista. pyydän anteeksi tuhannesti, mut nyt en pysty auttaa,, pystys pysyminen on sattuman kauppaa.

mä voin olla hyvä ihminen mut nyt en oo parhaillimmani.

mitä mun pitää tehä ku jalat ei kanna enää, ku voimat ei riitä enää pysymää pystys?

mul on paha olla. palavana paperina sataa maahan tarina, johon meidät kirjoitettiin.
oon vihanen. ja surullinen mulla on ikävä.

ihan ku olisin lasi joka hajoo. tuntuu ettei mun ote enää pidä ja vaan putoon, ja nyt kukaan ei oo ottamassa kiinni.. sen mies kun lähti mua ei oo kiinnostanu enää mikää, kaikki tuntuu samalta, kaikki tuntuu uuvuttavalta, hymyilyki tuntuu pahalta.



mä oon niin väsyny, ku en pysty nukkumaan, mun ajatukset ei anna rauhaa. on ihan kauhee ikävä

en jaksa enää, en jaksa edes kirjoittaa. huomenna mun pitäis lähtee ostamaan jotain uusia vaatteita, tarvitsisin housut ja hupparin tai jotain.. en tiedä oikein, lakkaki olis ihan kiva.. ja jos vaikka vois ostaa rahalla itteni ehjäks.. No se ei taida onnistua.:('


äh en jaksa kirjottaa enää.

sad

Rakkaus ei pala jos yrittää jatkaa. Kuin tuli vailla ilmaa, tukehtuu, sammuu. Ja lopulta pois savuna haihtuu


mua SATTTUUUUUU en haluu enää ees elää.

miks mä vaa rakastan nii paljo.
tekisin mitä vaa, et saisin sen tähän takasin. myisin vaikka mun sieluni, et saisin olla hänen, kanssaa. ''sun'' takii mä menisin vaikka kuuhu ja tulisin takas tunnis.. mä näin mun tulevaisuutta. nyt mä en nää enää mitää.

on kysymyksii, muttei ketään joka vastais..

pöyällä kyniä ja paperia, keskeneräisiä lauseita, en niitä koskaan valmiiksi saa. ei mulla oo enää mitään sanottavaa.

on ihan kauheen paha olla. joo en tiiä mitä kirjottaisin, oon niin väsyny etten jaksa ees kirjottaa mun tunteit tänne.. joo sori.

broken heart..

ei tunnu joululta, ennen mä odotin joulua, sitä kun kuusi tuodaan sisälle ja koristellaan, kun kinkku laitetaan uuniin ja nukahdetaan ja aamulla on aatto.. nyt mua ei enää kiinnosta. en jaksa enää kiinnostua tästä.

tuntuu että olen lasi jota lyöty vasaralla, oon hajonnut pieniksi paloiksi. hän.. itkettää.. en välittänyt enää mistään muusta kuin hänestä. nyt mä oon rikki, vaikka jotenki tunnen sen mun lähellä ja kuulen ne sanat :''ollaaks me edes koskaan seurusteltu?'' ''ollaan..'' ''no sit me ollaa vieläki, mut haluun olla nyt rauhassa.'' mä vaan itken. tuntuu että puhelin tippuu kädestä.. kuuneleet jädyttää mun ripset.. hengitän.. höyry nousee. nään vielä hahmon.. musta takki ja mustat housut. tiedän että se on hän. en kuitenkaan nähnyt enää niin kauas.. puhelu loppuu. kukaan ei enää palaa. jään yksin itkemään tielle. silta, tai koti. mulla oli kylmä. vain takki ja farkut. ei edes pitkähihaista takin alla. oli vain t-paita.
revin mun hiuksia, mua sattu ja ahdisti. olisin voinut juosta tielle, rekan alle. itketti. kyyneleet valu mun pskilla, hengitys ei kulkenut enää. tuntu ettei jalat kanna enää...
kotona mä viilsin...

kuulen vielä hänen äänensä, kun juoksin. ''mene kotiin''.... halusin vain pois..
mut mä vaan rakastan niinpaljo, en voi, en vaan pysty päästää irti. mä eksyn. en pärjää täällä...


istun yksin, enkä tunne mitään.. kivun jälkeinen hetki puuduttaa, enkä voi sanoa mitään. luen sanojasi.. en tahdo sinusta luopua.

en jaksa enää taistella..

sä jatit jälkeesi tyhjän kyyneleen, mut ei se kivutonta ollutkaan. näen vain tyhjän sydämen kun katson peiliin. näen ne silmät jotka on väsyneet itkemään. en tahdo sinusta luopua.

tuntuu et muhun jää arpi, mitä ei milloinkaan voi poistaa..
''...rakkaus on kuollut elämän virtaan.''


miten osaan kertoo et on paha olla, et fiilis on täysin nolla. sanat on kurkus, mut en osaa niit kertoo. tuntuu tyhmältä ku ei mun sanat riitä.

petyin pahasti. suru kun ottaa taas vallan.. jääkö joku kaipaamaan jos hyppään koskeen?.. entiedä.


mua sattuu, itkettää. ei tunnu yhtään hyvältä.
sanotaan et pitää jaksaa, mut mitä, ku on yks elämä on elettävänä ja sekin on paska? mihin mä meen? mistä mä tuun. eksyin mun polultani silloin ku sä vain jatkoit eteenpäin eri puolelle tietä kuin minä. et enää pysähtynyt. mä en nähnyt sen jälkeen enää mitään. huudan mutta kukaan ei kuule. nyt.. täällä.. täällä ei ole ketään.
mä oon ihan yksin. mä kuulen vain ääniä, mutta
ketään ei näy. pimeää.

mä itken. en haluis mutten voi sille mitään. parrantuuks nää haavat ? kukaan ei nyt oo hoitamassa niitä, ei kukaan laita mulle tikkiä tai sidettä. vuodanko mä nyt kuiviin? kun... sä et oo mun lähelläni mulla on kylmä, mä tarisen. haluun sut vaan takas.

ei, tää on kaukana siitä paratiisist mistä joskus unelmoitiin..
tuntuu ku mut olis tallottu maahan. kaikki kävelly vaan yli.. mis on nyt jäbä joka ennen kulki vieressä?

en haluu jäädä tähän.. en. odotan että kun olet valmis. tulet nostamaan mut pystyyn, itse en enää pääse. oon vaan niin väsyny. nostasit mut ylös, kertoisit mihin mennä. ja kulkisit mun vierellä.
piti päästää irti, mut en voinu päästää.

en mä pysty päästää irti, mä tein sen lupauksen, ku katoin sua silmiin. mä rakastan ja huolehdin, pidän huolen et sul menee hyvin, vaikka joskus kuolenkin..

itku tuli. en tiiä mihin olen menossa, täällä on niin pimeää, enkä ilmän sua nää mitään.

mä pidin kädestäs kiinni, mut päästitsä sen menemää? nää siivet ei kantanukkaan kotiin.. en rakastu moniin. tää on nn ei tunnu miltään. kelasin et olisin saanu otteen meistä kahesta.. en haluu satuttaa tai särkee sydäntä. haluun et kuuntelet mua hetkisen. mua pelottaa ero ja siks oon masentunu, sun vieres on helpompi hengittää.en tiiä mitä tekisin jos oltais erillään, vuosi sitten sä paransit mun ruhjeeni. sä sait mut elämään... ei oo mitää sellasta mitä sun vuokses tekis en..
mä herään taas aamul, unettomast yöstä. ootan et olisit siinä. kun avaan silmät.....

ölkjhgfdsdtyuo

itku,.

nyt on vuosi ja vähän päälle, kun kotiuduin sairaalahoidosta viime vuonna...

mä revin un hiuksia, itken ja muhun sattuu. mä haluun pois. en kestä enää..

mä en enää näe. enkä kuule. tuntuu etten enää edes tunne. oon pidättänyt itkuu niin kauan, ja se tuli nyt... mun pääkin on niin kipeä etten kestä, ollut jo kauan. katon, katon taivaaseen, mietin kaikkee ja mietä mä tääl teen?
tänään aamulla olin ihan pirtee, eikä vituttanut tai mitään. tiesin että koulun viimeiset noin 2 h. ja loma...
tulin koulusta. olin ihan pirteä, mut en tiiä mitä tapahtu, mä halusin vaan hypätä sillalata. vaik mä sanoin itelleni ettei tää paska saa mua enää konttaamaan, mä makaan maassa, liikkumatta, en pääse enää eteenpäin, juutuin tähän kii.
katon ihmisii jos ne hymyilee, nauraa ja niistä näkee et ne on iloisia ja onnellisia, mun on pakko kääntää pää.. mmä mietin et miten kaikki kaatuu taas tähän samaan kohtaan.

se sano mulle :

''oot mulle ollu tosi tärkee, ja oon niin onnellinen jos oot päässy pois niist pahoist ajatuksist ja jutuist mitä oli täs pari vuotta, oon tosi ylpee sinust ku uskallat puhuu mulle ja tuet minuuki jos mul ei mee hyvin! :)''

mä tiiän itte ettei mul mee aina ihan hyvin. mul on ikävä sitä ku kaikki oli hyvin, ku olin pieni. lapsi joka ei tiennyt maailman pahuudesta mitään. mut nyt mä oon tässä. maailma on kasvattanu mulle kuoren, se on mun suoja. mun ei tarvii pelätä et joku sais tietää...

en haluis enää nauraa sitä feikki nauruu...

ei mua kiinnosta vaan.
pyörin volttei elämän alamäessä. parantuuks haavat, parantuuks ne ikinä? oon kahlittu, haluun lentää. joskus ku en ymmärtänyt tätä, olin skidi. nyt oon tässä. ja tiiän missä mennään. isä, missä olit sillo ku sua eniten tarttes ?
kaikki tyritty, ei en tullut paratiisist. muuttu tää ''pikkupoika'' maailmalle katkeraks..
tää oli tätä lainit puhukoon puolestaan...
sä itket mulle, sä itket aivan suotta, kerro mulle faija mis oot ollu mun elämän vaikeimmat ajat, olit poissa ku sua tarttesin eniten..

olis kiva sanoo mun teksteist mun päiväkirjassa ''et tää menee niille, jotka vittu uskoo parempaan.'' mä en tiiä..

ja ajatuskatkes. kirjotan taas ku muistan..

how much?

ja kuin hullu huudan.... en tiiä mitä pitäis ajatella...

aamulla ensin heräsin kellon soittoon varttia vaille seittemän.. puin päälle pesin hampaat, harjain hiukset ja lähdin kävelemään busipysäkille. bussissa istuin. siellä istuu ihmisiä, mä yritän katsoa kasvoja, mutten mä pysty siihen. mua ahistaa. itun kaverini vieressä, mua ahistaa mun läskit jalat, kädet posket ja äääh koko mun vartalo. oon vaan niin läski, läski paska. en mä kestä itteeni tämmösenä. no kouluun sitten kävelin linja-aito asemalta, nukutti. se kylmä ilma piteli mun naamaa ja sormia. mua sattu sydämeen. itketti, mut ei en mä voi itkeä. mähän lupasin etten itke..

istun ensimmäisellä tunnilla, katsoimme elokuvaa englanniksi. nukahdin.. mä nukuin sen koko 45 minuuttia. seuraavaksi oli äidinkielen lukutaidon koe, jotain uutisista. kahdeksan sivua. hohhoi. sen jälkeen maantietioa.. opettaja on rasittava. jotenkin se syytti minua siitä etten ole saanut biologian koetta, viime jaksossa. koska EN LÖYDÄ SITÄ YKSINKERTAISESTI MISTÄÄN ! enkä edes tiennyt numeroa. ja kyllä muuten muistaisin jos edes olisin nähnyt sen kokeen...sain kuitenkin jonkun paperin missä on koe ja pistari numerot... ja blaablaa. maantiedon jälkeen oli ruokailu. makaroonilaatikkoa. 120kcal. ja salaattia. 20kcal & vesi 2dl.
sitten olikin ruotsia, koko luokka oli ruotsin tunnin jotenkin levoton jne. en itsekkään jaksanut keskittyä. viimeisellä tunnilla oli matematiikan pistari. nelosta odottelen tässä): eli huonosti meni..
-----------------------en muista milloin kirjoitin.------------------

ei, ei mun pää kestä tän enempää. kaikki tuntuu kaatuvan päälleni. enkä mä jaksa kantaaa tätä kaikkea. tuntuu et joku tuuli puhaltais minut kokoajan maahan takas, just ku oon päässy jaloilleni. nyt minust tuntuu et haluisin vaan halata. halata enkä päästää irti.. ja mua itkettää.. en mä vaan tiiä enää mitä mun pitäis tehä. mun kädet on jäässä, ihan kylmät. ulkonakin on kylmä, ja tuulee. ja on lunta. joulu tulee.. ): en jaksaisi. haluisin olla vaan poissa tieltä.. haluisin olla sen ihmisen luona jota oikeesti rakastan ja kenestä oikeesti välitän. mulla on ikävä..

Ahistaa. AHDISTAA NIIN PALJO ETTEN KESTÄ. vittu vittu saatanan läski sika. syö, syö vaan niin paljon että räjähdät. jumalauta ku oon niin vitun läski vaan. ei mul oo varaa syyä, miks mä silti syön. vittu haluun pois jumalauta mä vihaan itteeni niin paljo ettei mitää järkee. luoja.

Vatsa sisään, perkele. luoja että olet lihava. mä vihaan mun mahaa ja sitä ku oon niin vitun läski. enkä saa mitään aikaseks. ja vittu vihaan tota saatanan joulua, tänää pitäis siivota, muuten jaksa ei mua kiinnosta vaan siivota, vittu saatana jumalauta. oon niin läski etten siks jaksa siivota.

mua sattuu... mun sisälle. itkettääki. tiedän, ei mulla olis varaa tähä. tiiän et oon niin läski ja huono, oon niin vitun paska. oon tiellä, tiedän. mä tiedän sen.

ahistaa, itkettää. mul on paha olla. vituttaa en kestä enää. en mä jaksa ajatella yhtään tän enempää. haluun huutaa. haluun pois. miks minusta revitään kokoajan isompia paloja irti. oon ihan rikki..

ei mua kiinnosta enää elää. ku miks mä olisin täällä. itkisin itteni vaa kuivii?! en tiiä kuinka kauan jaksan vielä.
anteeksi että kirjoitin tän. anteeks.

en jaksa puhua.

istun olohuoneessa ja tuijotan telkkaria. yritän katsoa ja keskittyä. en osaa, kaikki ajatukset pyörii ihan jossain muualla.. ''miksen vois olla hoidossa?'', ''en ikinä enää halua osastolle,'' ''siellä oli kuitenkin... kuitenkin niin paljon parempi..'' joku puhuu mulle, en jaksa edes avata suutani. en edes kuule kysymystä, hymähdän vain, vastaukseksi. kello on puoli kymmenen, nukuttaa. halisin nukahtaa, mulla oli kylmä.. tärisin.. kymmeneltä, menin nukkumaan.

aamulla en kuullut kelloa. heräsin kun kello oli 06.58.. nukutti. en olis jaksanut herätä ollenkaan. kuitenki pakotin itseni nousemaan.. vaihdoin vaatteet. oli kylmä. kävelen alakertaan. istun keittiöön, syön. tiedän, ei mun pitäisi. kohta istun autossa. matkalla kouluun. porukoitten kyydillä. en jaksa kuunnella mitään. laitan musiikkia kovemmalle, ettei mun tarvii kuunnella puhetta, eikä vastata mihinkään.. kävelen koulun pihalle. luokan eteen.. oli kylmä, ulkona tuuli kävi kasvoihin. tuntu että mun iho olisi jäätynyt enkä olisi pystynyt avaamaan suutani. seisoin hiljaa, odotin että joku tulisi. kuitenkaan kukaan ei tullut ja kello oli jotain kymmentä vaille. kävelin ylärakennukseen. aulaan, lämmittelemään. siellä oli paljon ihmisiä. pari moikkaa, yks tulee juttelemaan. juttelin ja vaihdoin kuulumisia, juttelimme.. kellot soivat sisään.. menin alas.. toisen ryhmän fysiikan opetttaja päästi meidät sisään. meidän opettaja oli jossain alempi luokkalaisten jutussa.. tehtiin fysiikan tunnilla jotain energia juttua...

en jaksanut keskittyä miihinkään. mietin vain mitä tekisin itseni kanssa.
maha piti ääntä, oksetti. ensimmäisten kahden fysiikan tunnin jälkeen. oli englannin tunti. siinäkin meillä oli sijainen, joku kotitalouden opettaja. kirjoitin tehtävän vastauksia kirjaani. en edes kuunnellut. ruokailu. kello 11....

ruokalassa istuin ja söin. olisi pitänyt olla syömättä. kuitenkin söin.. ruokailun jälkeen tein kahdentunnin ajan käsitöitä, virkkasin pipoa. epäonnistuin. purkasin tein, purkasin ja taas purkasin, lopulta tein enkä enää jaksanut. kello oli yksi pääsin kotiin... en jaksanut enää kuunnella mitään. en olisi jaksanut kävellä, tuntu ettei mun jalat vaan kanna. tuntu et mun jalat lähtee alta.. sytytin tupakan...

kotona olin vihdoin yksin.. söin.... ja löysin itseni jälleen vessasta. oksensin. olisin halunnut viiltää.. mutta en jaksanut liikkua..
en ole tehnyt mitään.. ja nyt istun taas tässä. huoh.. nukuttaakin.

mä en toisaalta tiedä yhtään mitä teen. jotenki tuntuu et tiiän kyllä mitä haluun tulevaisuudes, mut en oikeesti tiiä. en jaksa kuunnella ketään. enkä jaksa vastata, en jaksa vaan avata mun suuta. en osaa kuivailla tätä tunnetta.

mulla on täällä asia tai oikeestaan henkilö, minkä takia, haluisin jatkaa täällä. olla hänen kanssaan.. mut toisaalta taas tuntuu etten kuulu tänne, en ansaitsis olla täällä. kyyneleet on lasia, lasi viiltää jälkiä mun kehoon. mä vuodan verta nnyt.

en tiiä mitä kirjottasin viel.


don't try to fix me, i´m not broken..
Läskisikalehmä. saatanan läskipaska. mä mietin paljo mennyttä aikaa... laitosta. jotenki mä haluisin turvaan itteltäni..

mulla on suunnitelmiä uudeksi vuodeksi. en kuitenkaa tiiä vielä mitä teen, vaikka oon suunnitellut kaiken. mut jos mun pää ei anna periks, kaikki menee ihan pieleen, ja joudun alottamaan taas alusta KAIKEn. mua sattuu tää tämmönen. en haluu et mun päässä elää se toinen, se joka määrää..

Luulin et olisin jo terve jne. mut miks mä sit kirjotan tässä vielä tätä, miks kirjotan tällästä. miks mun päiväkirjassa on merkintöjä painosta, pahasta olosta. ahdistuksesta.. oksentelusta. ja siitä kuinka en siedä itseäni. ja että haluan vain pois?..

en tiedä. haluisin mennä pois, sinne missä ei oo ketään. en haluis kuulla mitään. enkä nähdä ketään.. täällä on jotenkin liian ahdasta, mun pitää antaa tilaa muille... niille uuusille, terveille. ja kauniille ja suloisille pienille lapsille.. niille joilla on vielä aikaa tehdä oikeita päätöksiä, jotka eivät ole pilanneet elämäänsä. heille joilla on koko tulevaisuus täynnä elämisen arvoista elämää. minulla ei enää ole..

onks mulla enää vaihtoehtoja? jonkun on läghdettävä tieltä kun joku muu tulee tänne..

.....hän otti kuvan minusta, katsoi kuvaa ottamisen jälkeen.. ensimmäinen kommenntti kuvaan liittyen oli: ''kato nyt kuinka sun luu paistaa läpi..'' menin heti paniikkiin. olinko laihttunut. olisin halunnut mennä vaa'alle silloin, mutten tietenkään sitä siinä kohtaa sanoa. jotenkin tuntuu että parannuin jo. mutten kuitenkaan ole yhtään terve.

ja nyt mä haluan aloittaa kaiken alusta. kokonaan alusta. en tietenkään paina sitä, mistä joskuss aloitin.. painan vähemmän vaikka olen lihonutkin takaisin. Silti haluan nyt aloittaa uudestaan, mua ahistaa olla tälläinen ihratynnyri. hyi yök. oon kamala. enkä voi katsoa edes peiliin.. en halua, en vaan voi. mua ahistaa.

huomaan makaavani sänggyllä, en tee mitään. mua vaan väsyttää niin paljon.. ja ajatus katkes ihan totaalisesti. en muista yhtään mistä mun piti kirjoittaa.

itku.

tunne, ku ei tosiaankaan vaan enää jaksa. ku ei jaksa tehä mitään. on nälkä mut ei vaan voi syödä. mikään ei kiinnosta. kaikki kääntyy väärinpäin. ku joutuu kävelemään siinä samassa paskassa, kokoajan vaan syvenee. en jaksa enää.

musiikki tulvii korviini, en edes halua kuulla mitään muuta. en tahdo enää et kukaan puuttuu mun asioihin tai et kukaan puhuu mulle, kenenkään ei edes tarvii kattoa mua päin...
mun päätä särkee ku pidätän itkuu. vaik haluisin itkee, en pysty... en jaksa.
kyyneleet tulvii mun silmiin. en haluu itkee, en jaksa. must tuntuu et mun ote vaan lipee, en jaksa pitää enää kiinni...

Tänää koulussa multa kysyttiin ''mikä on? onks joku huonosti?'' sanoin ettei oo mikään, ja kaikki on hyvin. '' sun silmistä näkee ettei kaikki oo hyvin.'' en saa peitettyy sitä enää, mul on niin paljo pahaa oloo mun sisäl. en tiiä. voisin toisaalta sanoa jollekkin et mul on paha olla. mut ainaku se tilaisuus tulee, sanon vaa et mikään ei oo viealla ja et kaikki on hyvin... mut oikeesti mä kuolen tähän oloon..

ku rakastaa jotakin niin paljo et antais oman henkensä sen takia. ja sitte.. joku ulkopuolinen vaa kaataa kaiken. ainakin yrittää.. tuntuu pahalle.

voisin vaan kuolla, en oo tarpeeks hyvä tänne. en oo ansainnu elämää. ei, en mä kuulu tänne..


HALUUN VAA POIS !! jos joku tietäis miltä musta tuntuu.. jo joku vaan ymmärtäs sanomattaki. jos joku näkis mun sisälle.......... vitttttu anteeks et kirjotan tähä. ei mun pitäi mä tiiän sen. anteeks.

ei tää oo kaunista, pikemminkin tautista.

jään miettimää, et onks joku tarkotus, onks tää joku harjotus, nään vihaa ja tuskaa. ootsä koskaan itkeny onnesta? mä en... sairas ihminen loi sairaan maan. maailma muuttuuu, se muuttuu pahemmaks. kasvit tääl kuihtuu kuoliaaks, sä jäät yksin, eikä kukaan pidä puolias.

Istun mun sängyn reunalla. aamulla, ehkä vielä vähän aikaa.. kyl mä kerkeen vartissa harjata hiukset ja pestä hampaat, laittaa päälle ja syödä jotain. proteiinia ehkä. no ookoo kerkesin. kerkesin pestä hampaat, laittaa hiukset ja.. meikatakkin, vaatteet. mut ei. en mä syönyt mitään. kouluun. ulkona on lunta kylmää valkoista lunta sitä on PALJON!! kävelin bussipysäkille. näin ihmisiä. istuin bussiin. seuraavalla pysäkillä.. ovesta astuu ''parasystäväni'' en voi sanoa sitä parhaaksikaverikseni edes. riitaa on, ja sitä tulee. oon pitäny mun tunteit ja niit kaikkii sanoi jotka oon halunnu sanoo sisäl, niin pitkään. etten enää jaksa. nyt ne purkautuu vähitellen..

kouluun sain itsei raahattua. istuin ovea vasten. ää mun pää huutaa. miks se mörkö ei oo tyytyväinen. en oo edes syönyt. ja vatsalihaksia on tehty, tuntuu et niitä liikuntasuorituksia on tehty liikaa. miksei se oo tyytyväinen?

menin englannin kertaavalle tunnille, tein jonkun kokeen, toisessa luokassa. en pystynyt keskittymään. en jaksanut. mahakin piti jotain ääntä. hoh.

sain kengät ja housut märiksi ja lapaset joten sormeni ja varpaani jäätyivät. olin nimittäin lumihangessa..

viimeinen tunti oli matematiikkaa. kertasimme joitakin potensseja. ne on mun mielestä ihan helppoja. sain tehtyä jokaisen niistä. sen jälkeen pääsin kotiin 14.15.. kävelin ovesta ulos ja kuulin jonkun huutavan nimeä. se oli mun nimi. hei. joku huomas mut. mulle tuli hyvä fiilis ku joku huomas mut. menin, sain halin. niitä kyllä saan mut btw. mentiin koulun alueelta ja tupakalle. pikkuveljeni käveli ohi. eikä ollut tuntevinaankaan minua. näin ku se nousi äitin autoon... huoh. oon vihanen äitillekkin. oon vihanen melkein koko helvetin maailmalle. hei en mä jaksa tätä.

joku sanoo elämä on peli. pitäis jaksaa. mut en mä jaksa. pitäs kuolla mut miks ei tuu mulle se game over? ei kukaan elämästä selviä hengissä- huoh.

mua paleltaa, oikeestaan mulla on kuuma. en tiiä. väsyttää, silmät ei pysy auki. haluun nukahtaa. haluun et joku halaa ja pitää kiinni vaan. ei tarvis sanoa mitään. mut....

sano mun nimi testinä, päästä irti jos mä en enää hengitä. elämä on ihan ku aina vaan satais rankasti. onks mulla päämäärä? onks mul mitää minkä takia olen täällä?

haluisin olla vahvempi. mut en mä oo. haluun nukkumaan. ei en mä saa nukkua. jotenki mun pää ei oo tyytyväinen jos nukun. en saa nukkua. oon nukkunu viimeyönäki 4 tuntii. ja nyt väsyttää. aamulla, ei en syönyt mitään. koulussa ruokaa oli 12.00. ei ollu ees nälkä oksetti vaan. jotenki tungin taas huomaamattani ruokaa paperiin ja murustin leipää lattialle. ja paperin sisään, taskuun ja roskiin kun kukaan ei huomaa. lautanen on tyhjä. en ees tajunnu etten ollu syönny. söin ehkä yhden haarukallisen jonka nielinkin. haluun kaiken nnyt ulos. janottaa.

ruokailun jälkee oli viel laulutreenei, sai seisoa. jalkoi kyllä pakotti, varmaan eilisestä.. rappusia ylös alas. kyykkyhyppyjä vatsalihaksia, lumityöt ja punnerruksia. mut mikä noist käävi jalkoihi? käsien lihakset ON kyllä kipeät noista lumitöistä ja selkä vähän...

miks mun pääs se mörkö ei oo tyytyväinen. tänää mä oon syönnyt. koulussa noin 100kcal ruoka ja leipä 45kcal ja kotona ruoka, noin 150kcal 295kcla. jos nyt oiken laskin. ja sitte ylimäärästä on tullu syötyä 20kcal. joten 295 + 20= 315kcal per, kokopäivä. huhhuh, ajattelin että oon syönny jotain 23456789 kaloria mut oon päässykkii aika vähällä. tänään mulle sanottiin että pitäisi juoda maitoa enemmän. niin ajattelin et jos aamulla saisin juoda vaikka lasin maitoa veden lisäki. sitten koulussa kuitenkin vettä. ja kotona vettä ja yksi lasi maitoa. eli yhteensä siis 2 lasia. mut maito on kyllä aika pahaa joten en tiedä. aamulla voin yhden lasin juoda. kattoo nyt. mutta nytten en tiiä enää muuta kirjottaaa joten lähden juomaan vettä, pesemään hampaat ja muutama kerta rappusia... ja sitten.... huomisen kirjat vois laittaa vaikka jo.

ei enää.

yöllä mulla oli kylmä. kello oli ensimmäisen kerran herätessäni neljä. tasan. käänsin kylkeä. hoh, en olis jaksanut herätä silloin, mutta pakko oli. oli pakko kävellä rappuset alakertaan ja käydä vessassa. tulin sitten takaisin ylös. ääh pakko vaihtaa lakana. verta, sitä oli niin paljon. revin kaapista jonkun lakanan, heitin vanhan vain lattialle. kuulin jonkun kävelevän alakertaan. en jaksanut laittaa lakanaa paremmin. rojahdin sänggylle. vedin peiton lattialta päälleni, kurkotin tyynyni sängyn alta. käperryin peiton alle. kuulin oman hengitykseni, en mitään muuta.. ja aloin itkeä. en tiedä miksi, kuitenkin itkin.. jossain vaiheessa nukahdin. seuraavaksi havahduin kun kello oli puolikahdeksan. mun vatsaan sattu. ja silmät meni vaan kiinni vaikka koitin pitää niitä auki. en pystynyt herätä... mietin että avaan tv:n ja silloin pysyn hereillä paremmin, en kuitenkaan avannut. Nukahdin. Havahduin kun pikkuveli huusi heippa. pelästyin, koska luulin kellon olevan jo jotain 1-3. ei kello olikin vasta puoli 11.. en halunnut vain nousta. äiti huusi alakerrasta menenkö syömään aamupalaa. huusin vain etten mene. tietysti se kysy miksi en. murisin sille takaisin jotain. pitäkööt päänsä kiinni. makasin sängyssä. avasin tv:n... kahdeltatoista katsoin jotain piirrettyä, tuli neloselta, ''riemukas robinsonin perhe.'' tai joku.

päivät tuntuu olevan liian pitkiä. ja mua ei kun vain väsyttää. kello on 19.43 voisin nukahtaa...
itkettää. en tiedä miksi. tuntuu NIIIIIIN turhauttavalta. en saa mitään aikaan. aloitan lapasta neljäntoistarivin jälkeen purkaan sen. en jaksa. haluun mennä, haluun vaa juosta ja karata, haluun pois LOPULLISESTI... itku tuli.
..........................................................................................................................................................................

pain..

mä ajattelin, että kaikki olisi toisin. et kaikki olis jo muuttunut. että olisin terve. ettei masennus pitäis mua enää kahleissaan. mut ei , en mä ookkaan päässy niistä kahleista. masennus vetää mua takas lähtöruutuun. eikä mulla oo kiinnostusta taistella vastaan.. ei en mä enää jaksa. tuuli on kääntynyt, ilma on kylmempää..

mua sattuu. luulin etten viiltäisi enää. kuitenki mitä mä tein? mä viilsin. käsi kiinni puukos, katse seuraa verivanaa. niiin kuin maa alta pettää. on kulissit pettäneet jo. en mä enää jaksa näytellä, ja esittää kaiken olevan hyvin...

Mun yks luokkakaveri teki aineen masennuksesta.. sillä oli omakokemus.. ja siitä se kerto jotain.. ja sano mulle et siinä oli ollut: '' vaik masentunut sanoo ettei oo tarpeeksi vahva jaksamaan, oikeesti se ihminen on maailman vahvin.'' tai jotain. harmi etten itse päässyt kuulemaan. Mut en tiiä, olin jossakin vaiheessa ehkä vahva. mutten oo enää, en kestä enää kattoo itteäni peilistä, haluun vaa kuolla. haluun rikkoo jokasen peilin mun läheltä. haluun rikkoo kaiken mikä peilaa ja näyttää mulle kuinka mä oon LÄSKI. niin lihava, ihranen läski kasa..

Kuulen sen, kuulen kuinka se huutaa. huutaa ja huutaa. huutaa niin kovaa etten kestä enää.


en vaa jaksa enää.


sormuksetkin tippuu)=

dirty..

en oo oikein jaksanut kirjoittaa. tänään on siis ekapäivä joulukuuta oon ollu alkuviikon kuumeessa, tänääänkin aamulla oli vähän. viimeyönä odotin jo kuolevani. nukuin melkein toppavaatteet päällä, kolme peittoa, palelsi ja kuumetta oli miltei 40 astetta. huh. oisin nyt vain kuollut. lasillisen vettä jouduin yöllä juomaan. illalla itkin. itkin ja aina vain itkin. mun on niin paska olla. kaikki tuntuu olevan sekaisin. ihan liian sekaisin...

enkä tiiä nyt mitä mun piti kirjoittaa. huoh. ajatus katkes ihan tyystin...