sadday

ahdistaa ja itkettää. tänään kouluun lähdin jo aikaisemmin vaikka ajattelin ensin että mulla tulee ihan hirvee kiire. mut olinki ajois ja sit oli vaan pakkopäästä lähtee kotoa. yleensä lähen koululle päin ajamaan pyörällä vasta 7.30 ku kasilta alkaa eka tunti. no olin kuitenkin tänään koulun pihalla jo 7.32.. siellä ei näkyny vielä ketään.
menin istuskelemaan sellaselle kivetykselle. koht siihen tulee joitain meidän koulun uusia. vaihdan paikkaa, koska ne tuijotttaa ja sit ainaku katon niit takas ni ne alkaa puhuu jotain hiljaa keskenää. vaihdoin paikkaa toiselle puolelle pihaa, tunnen sen niitten katseen ku ne tuijottaa mun perään. Eiks ne oo ennen ihmistä nähnyt? no kuitenki sit ku katoin taakse, no siinäähän ne tuijottaa. menin istumaa toiselle puolelle pihaa. oottelin et aika siirtyis eteenpäin. no kohta mun yks entinen luokkalainen tulee siihen, en olis jaksanu sitä. en olis oikeestaan halunnu et kukaan tulee siihen.. kuitenkin kohta alkaa ensimmäiset tunnit. kuuntelen luokassa aamunavausta. en muista siitä enää mitään, mua oksetti. jotenki kuvotti. en tiedä miksi. ahisti.

ensimmäiset kaks tuntia oli menny ja mua ahisti enemmän vaan. sitte ku meil oli kolmas viiminen tunti. mua alko itkettää, olisin halunnu itkee ja ryömii peiton alle piiloon, tuntu jotenkin että mua pelotti. kuitenkin oli pakko näyttää iloselta, ku juttelin edesä istuvan pojan kanssa. ahisti, ahisti kun se ees katto mua. tuntu niin pahalle.
kaks vikaa tuntia oli niin kamalat ku olin kuvitellutki ne. ahisti, olis pitäny päästä vessaan, janotti teki mieli syödä ja oksentaa. teki mieli itkeä, teki mieli kuolla pois, olisin halunnut olla yksin. munb oli niiiiiin paha olla, että tuntu ku mun pää olis piipittäny räjähtämis vaaraa. oksetti.
siinä mun viereisessä pulpetissa istui ällöttävin poika ketä oon ikinä nähny, enkä jaksanu just silloin olla kiltti . se kyseli kaikki vastaukset takanani istuvalta pojalta. päässä soi. Joku sano että pitäis lyödä, toinen taas sanoi, ettei saanut kiinnittää huomiota, en voinut enää keskittyä ja tiuskaisin että pitää päänsä kiinni ja keskittyy omaan tehtäväänsä. jne.
ääää ärsyttävää, kun ei voinut keskittyä omaan juttuun ku toinen kokoajan pölöttää vieressä.

mua ahistaa, läskiahistaa, itkettää, mun on jjotenki vaikee hengittää. tuntuu jotenki et tääl on ihan pimeetä, on vaa yks huone jossa kaikuu. mua vituttaa. tuntuu ku seinätki huutas mulle et oon läski. haluun vaan pois täältä. haluun sen ihmisen luokse, jonka tiedän hyväksyvän mut tälläsenä ku oon. itkettää ja tuntuu et kyyneleet tulee kohta. Mun tekis mieli viiltää... en tiiä..



luen lehtiä, luen kirjoja, luen isolla kirjoitettuja otsikoita.. katselen kuvia, lueskelen yksittäisiä lauseita sieltä täältä. itseinho valtaa mut. tuntuu ihan helvetin pahalle, haluun karata. piiloutua kaikelta. haluun jonnekkin kauas, en oikeesti enää jaksa. itkettää, ahdistaa vittu.
tuntuu et kaikki sekunnit muuttuu minuuteiks, minuutit muuttuu tunneiks, tunnit kuukausiks ja kuukaudet vuosiks. ikävä painaa mun sydämmel. aika kuluu niin hitaasti.

en tunne enää mun jalkoja, ne on niin kylmät ja puutuneet. mietin viime yötä, menin makaamaan sänkyyni yhdeksältä, väsytti vaan niin järkyttäväksi. kuitenkin istuin ja join cocakolaa. :( katselin telkkaria. sieltä tuli c.s.i. ... katoin sen ja mua nukutti. mietin asioita. mietin sitä kuinka en ole nukkunut. kello oli jotain kahden ja kolmen välillä kun nousin vihdoin sängystä. en ollut nukkunut yhtään. mun päätä särki, ja mua janotti. kiskoin sukat jalkaani ja etsin pimeässä huoneessa lattialta ison t-paitani. vedin sen toisen t-paitani päälle. nousin sängystä seisomaan lattialle tunsin kylmän lattian jalkojeni alla. menin ikkunan luo raotin verhoa ja katsoin ulos. ulkona ei ollut pilkkopimeää muttei ollut valoisaakaan. siellä oli pimeää... hiivin huoneeni ovelle. raotin ovea ja pidätin hengitystä kun hiivin pikkuveljen huoneen ohi. kävelin raput alas, katsoin peiliin kun kävelin ohi. mun silmät olivat punertavat itkusta, silmät oli turvonnut. menin keittiöön, sytytin valon tiskipöydän ylle, se häikäisi. otin kaapista lasin laskin kylmää vettä. avasin jääkaapin, en tiedä miksi. laitoin oven kii. mua rupes yhtäkkiä itkettämään taas, miks ? olinhan mä vasta itkeny tunteja. ahdisti seuraava päivä. tai siis aamu. en olis halunnu seisoo just silloin siinä, olisin halunnu maata hengittämättä mun sängyllä peitonalla. join veden ja istuin tuolille ruokapöydän ääreen. otin lähimmän kynän ja repäisin pala paperia. piirsin kukan. piirsin tikku-ukon, piirsin auringon ja kuun, piirsin pyöreän ihmisen. ajattelin että se kuvasi minua itseäni. piirsin sen viereen tikku-ukon. langan laihan ihmisen. itku tuli.. tuijotin vain seinää. kylmä valo loisti jääkaapin ovesta. kyynelee sumensivat mun silmät. tuijotin pöytään. kynä mun kädessä puristui mun kämmen ihoa vasten ja kynnet painautu kynän viereen kun puristin kättäni nyrkkiin. mun käteen sattu ja laskin irti kynästä. tuijotin mun kättä. Käteni olivat siniset. pelästyin ensin. mutta muistin että käteni olivat talvellakin olleet siniset. ajattelen sen johtuneen osittain siitä että en syönyt, eli ravinnon puutteesta, niinkuin lääkärikin epäili. kun kerroin kuitenkin käyttäväni lapasia..

aamulla mua väsytti, painoin herätyskelloni torkkua puolituntia. en olisi jaksanut nousta millään sängystä, mulla oli kylmä. mun peitto on kesän jäljiltä niin ohut, että muo on paleltanut joka yö heti kuin ne kolmenkymmenen asteen lämmöt loppu suunnillee. mut aamun jälkeen mua on vaan ahistanu)= . tuntuu ettei musta oo mihinkään... musta tuntuu niin helvetin pahalle ku mun parasystävä tuntuu jotenkin unohtavan minut. Se seurustelee tai tarkemminottaen se on kihloissa, tunnen sen pojankin. ihan mukava ja muutenkin tuun toimeen sen kanssa ihan hyvin, ainaki omasta mielestäni. ja ihan komeeki tää poika on. oon oikeestaa aina siitä asti ku tutustuttii pitäny täst ihmisestä, mut kuitenkin. mua ärsyttää. Koska tää mun parasystävä, on kokoajan yhden meidän luokan pojan kanssa. ja jotenki mä jään vaan sen kaiken taakse. ehkä se on oikeastaan syy että mua ahdistaa kouluun meno. tuntuu et mut unohetaan. Esim. huomenna on MUN syntymäpäivät, ja meidän piti mennä huomennä yhdessä, KAHDESTAAN elokuviin. ja sitten syömään ulos ja ehkä ottaa muutama drinkki.. mut ei tänään koulussa sen kaiken ahdistuksen lisäksi, menin jotenkin taas lupaamaan, tuntu siltä että jotenki ne katseet painosti. lupasin kuitenkin että se jätkäkin voi tulla, vaikken oikeasti olisi halunnut.. mutta.. ääh, jotenki se vaa oli niin ahistava tilanne. ja tuntu et ne kattseet painosti mut lupaamaan että se saa tulla. ja sitte toinen asia samasta ihmisestä, tuntuu et mä jään jotenkin tästä ulkopuoliseksi, ku oon ite ajatellut että parasystävykset kertoo salaisuudet toisilleen.. mut nykyää oon alkanu ajattelee et eiks tää sit meekkään niin.. ku tuntuu et se mun ystävä ei enää ookkaan mulle se parasystävä.
Toisaalt oon vihanen ja toisaalta surullinen. en tiiä mitä tunnen. tai siis tiiän mut en osaa selittää niit tunteit. oon vihanen ittelleni ja oon vihanen ystävälle, mut en uskalla sanoa. mut sit tiiän, ku tunnen kuitenki itteäni sen verran, ni sit se kaikki viha purkaantuu yhel hetkel..ja sit en enää osaa hillitä itteäni..



juttelin tänää yhen meidän luokkalaisen pojan kanssa. juttelin sen kans kaikkee mennyttä ja sit se keskustelu menni siihen et kysyin näkeeks se mun pahaa oloa, ja sit kysyin et eiks muut sit näe sitä, sit se sano ettei se tiedä. ja sit ku puhuttii lisää niin se sano että olen onnettoman näköinen ja sitte et katon yleensä vaan alaspäin ja mietin miks elämä on sellasta ku se on.. se puhu, pitkittyneist katseist, ja sano että näkee et ku mul on paha olla... ja nyt mua pelottaa. oonko sit niin läpinäkyvä? mut kuitenkaan kukaan muu ei vissiin nää sitä, oon kai oppinuit peittämään sen niin hyvin, tämän parin vuoden aikaan.. Osastoaikana lääkärikin sanoi äitille että osaan kyllä peittää sen kaiken pahan olon ja ahdistuksen perheeltä ja kavereilta..

joo sori tällänen epäselvä teksti ja kaikki kirjotusvirheetki, ku en jaksa tarkistaa ja en edes muista mitä oon kirjottanu taas, turhateksti sori, anteeks tää teksti anteeks et kirjotin tän. anteeks et oon olemas.