tyhjään tauluun, kirjoittaa sairasta tarinaa, ei kukaan kuule kuinka pieni sydän sirpaleiksi hajoaa.. mun pääki hajoaa, en jaksais enää yrittää. Nyt kun tiedän että se on niin todellista, eikä sitä voi enää muuttaa, ei voi peruuttaa. J on muuttamassa. se on niin kaukana muuton jälkeen, toivon ettei tää viikko lopu ikinä. Aika vaan pysähtyisi. Kukaan ei edes huomaisi...
Toisaalta haluisin ajas taaksepäin, ettei koskaan oltais tutustuttu, mutten haluu päästää irti, tuntuu et oon kuollut. On niin tyhjä olo. enkä todellakaan kestä jos meillä menee nyt poikki. muutenki on niin paha olla. Ku se olotila vaan pysyy, eikä katoa, ei siirry mihinkään suuntaan, se elää mun vierelllä, eikä väisty. Jätit mulle pelkkää vain pimeää Särön sulta sydämeeni sain. Katoavaa on kaikki, kuin lentohiekkaa vain.
En edes ymmärrä itse mitä tunnen ja ketä kohtaan.. vaikka kävelen pois päin, mietin sua. Et uskokkaan kuinka vaikee on tätä päätöstä toteuttaa.
Vaikka me jutellaan ja keskustellaan, kumpikaan ei keskity tai kuuntele. En osaa ennustaa huomista tai tulevaa. En tiiä mitä mun pitäis tehdä. Koska tiedän että jos sanon miltä minnusta tuntuu välillä, se ei olis ehkä kovinkaan hyvä.. Jos harkitsen eroa. En tiedä kuitenkaan kuinka paljon haluan sitä, se mun sisällä, se joka haluaa jatkaa on kuitenkin niin voimakas tunne.. ja se aina tietää kuinka asiat oikeasti on... eli rakastan häntä niin paljon etten halua oikeasti lopettaa tätä. Vaikka välimatka on pidempi ku ennen, aika reilustikkin. (n 600km) mut haluun silti jatkaa tätä.
Vihaan itteäni, vihaan koko tätä maailmaa. jumala ei kuule mun avun huutoo. ei vastaa mun rukouksiin. En tiiä kuinka kauan jaksan elää tätä elämää..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti