taas se alkaa, kaikki alkaa alusta. huomaan sen jo silloi ku katon peiliin.... en vaa kestä. syöminen tökkii, mikään ei kiinnosta, itkettää, ahdistaa ja kaikki tuntuu liian raskaalta ja on liian vaikeaa, jotenki kaikki kääntyy vaan väärinpän. J on muutttamassa niitten äitin mukana vissiin kajaaniin. oon ihan rikki. enkä oikeesti vaan enään kestä tätä, minuu sattuu, kaikki tää kipu tuntuu liian kovana. tuntuu et joku yrittää todenteolla tunkea miekkaa läpi mun sydämestä. tunnen taas liian usein, kuinka mun kyyneleet valuu pitkin poskia, ja taas sen kuinka veitsi viiltää ihoa. sit näänkii kuinka veri tippuu..