Minulta kysyttiin tänään ''Onks sun päässä oikeesti vikaa?'' On. Mutten kerro sitä teille suoraan. En tosiaan. Vastasin vain ''Ei.'' ja naurahdin. Vaikka oikeasti minun olisi tehnyt mieli tarttua kysyjää kurkusta ja kuristaa kuoliaaksi, raapia hänen kaulaansa verta valuvia naarmuja, ennen hänen kuolemaansa. Hammasta purren vaihdoin puheenaihetta.
Olen väsynyt viiltämään, olen väsynyt tuntemaan. Älä tapa, älä jätä henkiin!
Kävelin loskaisella tiellä, kuuntelin kuinka kaksi muuta juttelivat keskenään. Sanoin jotain väliin. Halusin heidät pois viereltäni, halusin kävellä yksin.
Selkäänpuukottaja on ystävä muiden rinnalla.
Naama peruslukemilla, mutta mielessäni ääni huusi minulle. ''Et ole heidän ystävänsä. He eivät tunne sinua. Sinun täytyy jättää menneet nyt taa.''
Nimenne kirjoitan mustaan kirjaan, jonka hautaan kauas merten pohjaan.
En luota enää heihin joille ennen kerroin kaiken. En halua heidän tietävän asioistani enää mitään. Haluan olla heille kuin ilmaa, haluan tehdä heistä ilmaa minulle.
En tiedä miksi ajattelen näin. Ehkä se on vain avunhuuto jota kukaan ei ymmärrä, kun työnnän kaikki vanhat parhaatystäväni pois luotani...
Raavin taas itseäni.
Haluan turvaan. Pois täältä. Kirjoitan sanoja joita kukaan muu ei ymmärrä. Pääni sisällä minulle puhuu ääni, jota kukaan muu ei voi kuulla... Vaikka kuulisikin, ei kukaan muu sitä ymmärtäisi.
Tavallaan minua pelottaa. Tavallaan tunnen oloni vahvemmaksi näin. Olen vahvempi tämän kuoren alla. Minulla on enää vain ulkokuori. Kukaan muu ei näe tunteitani enää. Ei niinkuin ennen.
En haluaisi päästää ketään enää lähelleni samalla tavalla kuin ennen. En halua että kukaan läheisistäni tietää sitä mitä minä oikeasti tunnen. Ehkä sen takia teen näin.
En tunne mitään, olet minulle pelkkää ilmaa, jos haluan saan sut pahoin voimaan.
Teen näin siksi, ettei kukaan voi enää satuttaa minua. Pidän näkymättömiä naruja käsissäni, ja olen pelkkää kulissi muiden silmissä. Näytän muille vain ulkokuoreni jonka masennusvuodet ovat minulle kasvattaneet. Joka päivä kuorestani tulee vahvempi. Ja tiedän, kohta kukaan ei voi enää sanoa tuntevansa minua. Kukaan ei saa tietää minusta mitään, ellen sitä itse sano. Kukaan ei enää näe lävitseni.
En tiedä enää, ajatus katkesi. Mua ahdistaa. Ahdistaa ruoka, kalorit, paino, pelikuvani. Olen läski. Sairas lehmä. Sika. Läski paska. anteeks ja kiitos hei.
Anteeksi sekava teksti, en osaa kirjoittaa, tiedän. Anteeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti