Haluan tosiaan pois.

En tiedä mitä ajatella. Minulta kysytään onko kaikki hyvin ja vastaan on. Minullahan on aina kaikki hyvin, minulle kuuluu hyvää. Oikeastaan en vain jaksaisi elää. Haluaisin pois täältä, johonkin turvaan, sinne missä kipua ei enää tunne.

Tuntuu että kahleet kuristavat minua, tuntuu etten saa enää henkeä, haluan vain itkeä, mutten kuitenkaan osaa. Mun on paha olla täällä. Minun on vaikea hengittää. Haluan muuttua näkymättömäksi, tahdon vain kadota. Tälläkin hetkellä tuntuu että kaikki kaatuu. Oon vankina mun mieles.En vaan jaksa enää. Toivon jonkun antavan käden ja antavan minulle takaisin sen uskon, uskon elämään.

Nyt mä oon tosissani miettinyt, että mitä jos kuitenkin jätän vain kirjoittamani kirjeen, sellaiseen paikkaan että joku varmasti sen löytää. Kävelen pois, enkä palaa enää koskaan. Mietin, mitä tänne jää. Mitä jos vain enkelin siivin lähden? Tää kipu mun sydämes, en totu tähän koskaan.

''Sydämemme täyttää suru ja kaipaus, mutta lohduksemme tiedämme että kaikesta huolimatta hänen on nyt hyvä olla.''

''Kai me nähdään vielä uudestaan? Viimeistää taivaassa, se on mahdollista kuulemma.''

Mul on niin paha olla.

Nyt minusta tuntuu vaan niin paljon siltä, että aikani on sanoa ne viimeiset sanat. Minusta tuntuu siltä enemmän kuin koskaan. En ole ikinä tuntenut tätä näin vahvasti.

Kipu tuntuu sydämes, toivon vaa et se katoais.

En mä kipua pelkää. En tiedä mitä edes pelkään, minua vain pelottaa. Kaipaan jotain, mutten tiedä mitä. Minusta puuttuu jotain, en tiedä mitä.

Mä etsin vain niitä viimeisiä sanoja. Sitä viimeistä sanaa. Mä oon ettiny muutosta niin kauan, yrittänyt seurata valoa. Mut miten sitäkään edes seuraan, kun en tosiaan näe sitä?

En tiiä, mut en ainakaa pysty jatkaa tällee. Pyydän vaa anteeks. Tiedän, mä oon perseest.

Haluisin repii mun ihon taas rikki, haluisin nähdä kuinka veri vain valuu.

Mä pyörin volttei elämän alamäessä. Parantuuks haavat? Parantuuks ne ikinä? Oon kahlittu, vaik haluun lentää. Niinhän sitä sanotaan, elämä kovettaa. Must tuntuu et mä oon yksin.

Mä muutuin elämälle katkeraks.

Kaikki paskaks, ei tää oo mikää satumaa, ei tarkotus rakastaa, tarkotus satuttaa.

Miten huonosti voi mennä?

Kaikki kaatu. Tää on mun tarina jonka toivon vaan päättyvän.

Anteeks. Mitä muutakaa voin enää sanoo? Pilasin kaiken.

--------------------------------------------------------------------

Mä havahdun painajaisiin. Kadonneet ovat nauru ja myös kyyneleet, kaikki turtui.

Haluun vaipuu uneen, siihen syvään ja ikuiseen uneen.

Voispa joku vaan ymmärtää, kuinka mun on huono olla.

Tätä oloo ei vie pois,varmaa mikää muuku hauta.