AHISTAA ANTEEKSI

mulla on kylmä. mun kädetki tärisee. mulla ei oo nälkä. eikä tee mieli syödä. oon saanu kontrollin. ja oon ilonen siitä. silloin ku syysloma alko, päätin että saan syömiset ja itteni kurii. ja nyt oon ilonen siitä etten enää syö ihan milloin vaan. Syön silloin ku siihen on lupa. enää mun ei tarvii oksentaakkaa. (mitä oon tehny muutamat viime viikot.) Koska en syö, niitä mitä ei saa syödä. karkit, herkut, kaikki lihottavat ja paljon kaloriset. tänään multa kysyttiin että haluanko suklaata, ennen olisin ottanut ehkä yhden palan tai muutamanki. Mutta ei, en enää. en ollenkaan.ei enää mitään ylimäärästä. Pärjään hyvin silläkin ruualla minkä saan syödä. ei mun tarvitse syödä ylimääräisiä. ei tarvii ottaa yhtä karkkia jayhtä kurkkupastillia. ei tarvitse, se on turhaa.

Mul on paha olla. oksettaa, paleltaa, ahistaa, vituttaa ja itkettää. miten paljo kipua mun pitää viel kestää? Mun pää räjähtää. kaikki ajatukset kiertää kehää. silloin ku olis aika puhua. en saa sanoja ulos mun suusta. mut esim nyt, mun tekis mieli vaa puhuu, kertoo kaikki mitä ajattelen.mutten kuitenkaa tavallaa pysty. sydämmee sattuu. sattuu niin jumalattoman paljon. mua ahistaa. ahistaa ahistaa JA AHISTAAAA LIIKAA. ahistaa ku katon peilii tai johonki mikä peilaa. Miksen oo laiha ? miksen vois olla LAIHEMPI? miks oon tälläin läskipaskasikalehmä joka vaa syö syö syö ja syö. eikä koskaa lopeta.!?!?! miks ?

miks mun ees pitää olla täällä? miks mun pitää istuu tässä nyt ?

okei. yritän peittää mun pahaa oloo ku oon ulkona, ja näen kavereita. peitän mun pahan olon kaikilta. eikä kukaan tiiä, mitä oikeesti tunnen. en itke mutten naurakkaan. jos nauran, ei se oo aitoo. Haluisin vaan huutaa. mua sattuu niin paljon.

Eilen illalla viilsin kerran, jos toisenkin, ehkä kolmannenkin. nyt mua kaduttaa. mut mitäs menin syömään? mitäs söin ja sain kuulla että olen läski. läskiläskiläski SIKA VITUN PASKA LÄSKI SIKA. AHISTAAAAAAAAAAAA vittu. haluun pois. sattuu. itkettää on paha olla.

oon ihan kamala. en voi kattoo peilii. ruma ja läski lehmä. ei kukaa kuiotenkaa ymmärrä, mul on niin vitun paska olo. itku. haluisin vaa itkee. itkee kaiken ulos...

Mua tavallaan pelottaa huominen. Huomenna menen 16.30 junalla... kouvolaan päin.. lupasin kertoa hänelle mun olosta jne. mua pelottaa. tiiän että kun puhun kerron taas LIIKAAA, itken ja kerron...

en tiedä.

Poltin tupakkaa.. puhalsin savua ulos keuhkoistani. kylmä ja tärisen. odotin bussia. bussi oli muutaman minuutin myöhässä. kuski oli töykeä.. katsoin suoraan eteen kun astuin bussiin.. itketti. en olis halunnu mennä, mut pakotin itseni menemään.
Ihmiset tuntuu tuijottavan mua. ihan ku ne naurais mulle. ahistaa.

Masennukset kylmät kädet kietoutuu mun ympärille, en pääse irti.
kaksi narua, toinen vetää minut kuolemaan. toinen.... en tiedä mitä se tuo mukanaan. mua sattuu. itkettää.....


ANTEEKSI ETTÄ KIRJOITAN. anteeks että olen olemassa.
en vaan enää ymmärrä itseäni. ymmärrän kuitenki toisaalta.en vaa kestä itteäni enää, en ollenkaan, laihdutan itseni sopivaksi. nyt. muutama kilo ei haittaa. eikö niin. muutamakilo. vain kahdesta viiteen kiloon. eihän siinä mitään pahaa ole, eihän? jos se jää siihen, eiköniin ? jäähän se... ehkä........)=

fat.

miten yks lause saa mun pään niin sekaisin? miten kaikki alkaa alusta, sen lauseen jälkeen? mun käsi on kipeä, viilsin eilen. koska en kestä enää itseäni, en kestä mun kehoa. äääääää LÄSKI. aloitan laihduttamisen.... ALUSTA...

Oltiin mummolassa syäömässä;/ pikkuveli äiti, ja äidinäiti. ja mun jotan serkkuja oli siellä. söin. ahdoin kaloreita sisälleni 150 koko illan aikana. oli pakko syödä. mummo vahtii että syön, koska kesällä en syönyt ja laihduin rajusti., ja makasin sairaalassakin painon nopean tippumisen takia. kuitenkin mummo vaht, käski mun syödä lisää... sitte mummo käski mun kokeilla villatakkia. katsoin peilistä, ja näin et kuinka paljon se OIKEASTI oli iso. en kuitenkaan halunnut sitä. se oli iso, ja ruma... ennen kuin lähdettiin mummo alkoi selittää äitilleni että se villatakki on hänelle iso(äitille siis) ja että minulle ei jne. siinä vaiheessa mun päässä napsahti, pamautin oven auki ja sanoin heihei. ja päätin että laihdun. laihdun niin että kaikki huomaavat sen. laihdun niin että mummo ei voi antaa mulle vaatteita sen takia kun ne on niin ISOJA.

laihdutus kuullostaa niin helpolle.. mut miks se ei voi olla kans niin helppoa? kaikki vaan kaatuu mun käsii.. hiekka valuu tiimalasissa eikä sitä saa kiinni..

mun pää kuiskailee. ei ei se kuiskaile. se huutaa. pakottaa. mulla on kylmä. ja pakko liikkua NYT. huomenna lähden salille.. ja tänään ihan kohta lenkille...

tuijotan seiniä. täällä on tyhjää. kukaan ei ole kanssani täällä... Olenko aivan yksin. muistaako kukaan edes olemassaoloani?
on helppoa vaan unohtaa, heittäää ppois.. kaikki turha. Tiedän olevani turha. heittäkää minut pois..






Mua sattuu. sattuu sisälle. oon ihan rikki. kaikki tippuu mun käsistä, en saa otetta mistään. itkettää, itku ei tule. ja ku en itke ni kyyneleet vaan valuu mun poskilla. mun sisällä on pimeetä. Enkä nää valoa muutenkaan missään. kaikki pimenee. valot sammuvat. ketään ei kiinnosta. Kukaan ei huomaa. Kävelen yksin tiellä, ulkona on pimeää. Mua itkettää.
voisimpa vain kuolla pois. en olis enää muitten tiellä tääl...

ANTEEKS ETTÄ KIRJOITIN NYT..

hiillos.

jos voisi kerran ajatella olevansa iloinen. kuinka monta viiltoa olenkaan tehnyt ? kuinka monta kertaa olenkaan oksentanut kaiken ulos sisältäni? miksen voisi olla jossain muualla, miks mun täytyy vaan olla täällä? toisaalta en tahdo lähteä. mut jotenki tää olo on niin sietämätön. ihan ku tuska puritstais mua kasaan ja kohta en saa enää ollenkaan henkeä. kuinka monta päivää menee siihen että tukehdun?

Makaan sängylläni, peiton alla. Kuuntelen kuinka herätyskello kertoo kellon olevan kuusi, se soi. Minua ei nukuta, enkä ole väsynyt. en vain pääse ylös sängystäni. En jaksa nostaa itseäni. Mua paleltaa. on niin kylmä että tärisen. kello soi uudestaan, 06.05. painan vain torkkua. Saan itseni pakotettua sängystä ylös puoli seitsemältä. meikkaan, laitan hiukset, puen päälle vaatteet. kävelen rappusia alas laukkua raahaten takanani. pimeää. seison keittiäössä miettien syönkö.
kaivan käteeni tupakan. sytytän sen. seison pihalla, kävelen bussipysäkille. poltan tupakan. ulkona on kylmä, kylmä ilma tunkeutuu keuhkoihini kun hengitän.

Kuulen kuinka joku sanoo käsieni olevan siniset. en jaksa välittää, en jaksa olla kiinnostunut asioista enää. Tajuan kuinka tungen haarukkaa taas suuhuni. sika saatana, EI SAA SYÖDÄ ! ahistaa. en halua.

en voi tarjota lohtua, koska olen vain ihminen, en voi tarjota lämpöä, sillä itsekkin palelen..

oot haihtunut on täällä tyhjää. yksin jäin. vaikka kuinka halusin, osata sen paremmin. Kun tulee yö, se maahan lyö tämän pienen ihmisen jolta särjit sydämen.
Aika kerää sirpaleet, on kyyneleet liimaa.. Jos aikaa riittää, se voisi korjata haavat. mä vuodan verta.
Niin paljon pystyy muutama sana muuttamaan....

Vihaan itteäni. vihaan tätä tunnetta, vihaan näitä sanoja. vihaan sitä kipua mun sisällä. vihaan ihmisiä jotka tuijottavat. vihaan ihmisiä jotka eivät osaa rauhoittua. vihaan naurua. vihaan hymyileviä kasvoja. vihaan esittää että kaikki on hyvin. vihaan kun ei ole ihmistä joka ymmärtää kuinka paha on olla. vihaan sitä. vihaan ihmisiä jotka eivät osaa olla hiljaa. vihaan heitä. vihaan sitä kun vanhat tutut eivät tunnista mutta kuitenkin tuijottavat kauan.

kuulen pianon soiton. Nämä ovat hetkiä, jolloin välähdykset näkyvät taivaalla. Mittaan kattoon katseellani, käännän kylkeäni jälleen vuoteellani. Valvon vuotellaani. Kellon käyntiin laitan, vihdoin nukahdan...
Ajatukset seuraa toisiaan. Tähän alkaa jo tottua. ei yksinäinen unta saa...
Auttakaa mua. Mua sattuu. aamu jällleen silmiin sarastaa..

Hautaa salaisuutesi ihooni, lähde pois. jätä minut yksin syntieni kanssa. Jos rakastat, päästä minut menemään, juokse kauas pois tiedän että sydämeni on liian synkkä välittämään.

en näe enää tulta enkä hiillosta, ei enää mitään mistä saisi lämpöä. vain harmaata ja kylmää. ei enää mitään kaunista. maailmassani kaikki on rumaa.
anteeksi tästä. anteeksi että edes kirjoitan.)=

haluaisin sanoa vain hyvästi. ja mennä pois, jonnekkin josta en enää palaisi..

sohvalla vietetty yö.

vietin yöni kaverin huoneen sohvalla. toisaalta ihan hyvä koska känni oli päässyt kyläilemään minuun. olin enemmän kännissä eilen kuin silloin 17 pvä perjantaina. kaks muuta kaveria oli selvinpäin. istuttiin karhulassa. polttelin tupakkaa. näin pari tuttua. jossakin kaaduin. minut talutettiin ystävälleni. vietin yöni sohvalla. selkäni kärsi. ja niskat. muttei se haittaa minua. mustelman sain jalkaani, kyllä eilen, ainankin yhden. kompuroin rappusissa.. kaveri sanon vaikka L kysy:pitäisiköhän toi taluttaa tuolta?? N: eeeei kyllähänn se sieltä pääsee: ) no L herrasmiehenä tuli ja nosti minut rappusista ja auttoi yläkertaan.

Musiikki tulvii korviini. kuuntelen sanoja. mietin omaa elämääni. miksi musta tuli tälläinen?
Kaverinikin kuoli toissapäivänä. ensimmäinen kymmenettä siis. Huumeiden yliannostukseen. odotan kuinka kohtalo korjaa minutkin.. neljä viiltoa vasemmassa käsivarressani.

nielen pillerin, tunnen kuinka se kulkeutuu kurkustani alas.. Päässä alkaa heittää, tuntuu että maailma pyörii. taivas putoaa, tai sitten se vain menee kauemmas, emme koskaan tavoita taivasta. ehkä kukaan ei tavoita taivasta koskaan.. ei meistä tiedä sitä kukaan.

Tuntuu pahalle ku kuulen sun äänes.. Tuijotan seinää. ei täällä ole kketään. olen yksin, ja mua väsyttää. nukuttaa. voisin nukahtaa. en jaksa enää liikkua mua sattuu jalkoihin. ehkä kun kaatuilin. raavin ihoani. ihoon tulee naarmuja. Kysyt miten mulla menee, sanon hyvin, peitän viiltojälet kädestäni..

mä oon niin vihanen. vihanen itelleni vihanen niille idiooteille..



sori tää teksti.

rip my body.

yksi päivä kaikkien muiden päivien keskellä, yksi puu, kaikkien muiden puiden keskellä, yksi ihminen... yksinäisenä kaiken muun tiellä.

sattuu. on niin paha olla. veri maistuu mun suussa, käsi hakee veistä laatikosta. mä tiedän. tiedän ettei näin. mut mä tein sen. se sattu. mut ei niin paljoa ku mun sisällä sattuu mua.
En haluu enää tietää, mitä meidän pitäis täällä saavuttaa ennen kuin kaadutaan. en haluu enää yhtään kertaa kokee tätä samaa paskaa.. en oo onnellinen. ei, en enää..
Paha olo myllää mun sisällä. kyyneleet tuntuu valuvan mun poskilla kokoajan. en haluu itkeä, mutten osaa enää lopettaakkaan. Ikävöin tunteja. ikävöin niitä hetkiä. ikävöin sitä onnellista oloa. nyt mulla ei ole sitä.
Luulin olevani onnellinen sen jälkeen kun pääsin eroon kaikesta vanhasta paskasta. mut miks mä vain itken. mun sydän vuodattaa mustia kyyneleitä.


Sattuu. Kuka on ystävä, mielessä kaikuu, kuka tulee mun luokse jos keskellä yötä tarviin apuu? Sydän on palasina, koitan sitä kasata ja anteeksi antaa. Sanoilla voi tappaa, sanoilla pystyy kaataa.

en mä oo tyytyväinen. Onko mulla ystäviä, jotka auttaa ja antaa tukee ku sitä tarviin?

Pimeessä huoneessa mä istun ja mietin. kaikkea sitä mitä silloin nielin. Mä en todellakaan tiedä. mua pelotti ja mä otin riskin, se ei kannattanut, silloin mä muutuin, salaman nopeesti, lapsuuteni katosi, itseni hajotin.

mun on niin paha olla ! sattuu, ne katseet. nauru ja hymy. jättäkää mut rauhaan, en toivo et näkisin taas ketään.

Mulla on ikävä.. Haluun pois tästä kivusta! miksen pääse? miks joku pakottaa minut olemaan täällä?

en haluu tuntee enää mitää, en iloo, suruu, tai mitää muutakaan, enkä varsinkaan rakkautta. kaikki mun sisällä on sekasin.