Loppumatonta itkua

Olin viikonlopun tyttöystäväni luona, tai no siis entisen sellaisen. Perjantai iltana, hän tuli minua hakemaan juna-asemalta, halasi minua yms. Lauantaina, hän oli hiljaisempi kuin perjantaina, paitsi kun hänen kaverinsa tuli kahville. Tiedän nyt miksi hän pyysi kaverinsa kahville. Vähemmän aikaa kahdenkesken minun kanssani. Tiesin että tässä kävisi näin. Jokin osa minussa oikein huusi sitä. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä mietin etten halua seurustella kenenkään toisenkanssa, vain kyseisen ihmisen joka viressäni nukkui. Katsoin kelloa se näytti puolta kolmea. Tiesin että herätys kello soisi yhdeksältä. Minua ei kuitenkaan väsyttänyt. Tai no väsytti, mutta ajatukset eivät antaneet rauhaa. Kuitenkin jossain vaiheessa nukahdin, levottomaan uneen, josta heräsin kun pienikin ääni kuului. Katsoin kelloa kun se näytti puolta kuutta, varttia vaille kahdeksan päätin lähteä vessaan.

Aamulla kumpikaan ei oikeastaan puhunut mitään. Yritin jotain selittää aluksi, kunnes tajusin ettei häntä kiinnosta asiani. Olen mielummin hiljaa.

Matka juna asemalle, oli hiljainen, kumpikaan ei sanonut sanaakaan, emme katsoneet toisiamme. tuijotin ulos ikkunasta pidättäen itkua. Pääni sisällä kerroin itselleni, etten tule siihen paikkaan enää koskaan, en halaa kuskia, enää ikinä.

Juna tuli ja nousin autosta ''heippa''. ''moro.'' Kyyneleet tulvivat silmiini, kun kävelin junaan, istuin paikalleni ja tuijotin ikkunaan, näin hänen autonsa ajavan pois. Tiesin etten näe häntä enää ikinä. Laitoin musiikin kovemmalle, tuijotin ikkunaan. Tunsin kuinka kyyneleet vain valuivat silmistäni. Katoamaan sait kaiken. Olisin halunnut nukkua junassa, en kuitenkaan pystynyt sulkemaan silmiäni. Ajatukset eivät antaneet rauhaa.

Halusin junasta mahdollisimman nopeasti ulos, minua ahdisti ihmiset siellä. Otin ahdistus lääkkeen, eikä sekään auttanut. Tuntui kuin sydäntäni olisi revitty irti. Minä itkin.

Vaihdoin junaa. Silmäni olivat jo silloin kipeät, niitä särki kaikki se itku. Kun astuin junasta ulos, puhelimeni piippasi viestiä, tiesin mitä nyt tapahtuu. ''sori tää ei vaa toimi, mul ei oo tunteit sinuu kohtaa, tai mitää muutakaa.........'' Ja taas aloin itkeä.

Kävelin kotiin ja menin suoraan suihkuun. Pienen terän upotessa ihooni, minun teki mieli nauraa. Nauraa itselleni, kuinka tyhmä olen ollut, kuinka sokeasti kaiken olen vain uskonut. Olen säälittävä.

Yhä uudelleen upotan terän ihooni, ja katson kuinka vesi lattialla muuttuu punaiseksi. Revin käteni auki, ja jalkani, kylkeni. olen täynnä haavoja.

--

Kerro mulle miksi satutit, mitä mä sulle tein? Miksi sä jätit minut kyyneliin, sanas viils sydämeen, tekos repi sen irti.

Ja tuntuu et taas kaikki paska putoo just mun niskaa.

En mä väitä olevani syytön, mut oisit voinu valita toisenki keinon.

Tiedän, että tiedät, mun rukoilevan,et takasin palaisit mun viereeni.

Taas mä kelaan vaa et mitä vittuu, ku tää suru meitsin niskaa tippuu. Tää suru viiltaa ison palan mun sisältä.Oon pahoillani, kaikest mitä tehny oon, täälnäin. Anteeks jos oon joskus mieltäsi pahottanu, anteeks jos oon liian vaikee ihminen. Mä voin myöntää et oon joskus jauhanu paskaa, sustki joskus paskaa lastaan. Anteeks.

''ehkä vielä mun luokse saavut.''

Mä haluun pakoo tät kaikkee. En osaa ajatella enää selvästi. Haluan vain repiä itsestäni kaiken ihon auki....

jueiowp en jaksa enää.. Haluun pois