fuck off

Olen tuijottanut tätä ruutua jo liian kauan, kunnes havahdun siihen että minun täytyy aloittaa kirjoittaminen. Käteni tärisevät, jalkani ovat kuin puudutettu tunnottomiksi. Näin minun on parempi olla.

Kaikki ne ihmiset jotka minulle ennen olivat kaikken tärkeimpiä. He joita ilman en ennen olisi voinut elää. Mä haluaisin vain juosta heidän läpi. Huutaa Älkää puuttuko enää minun elämääni. Haluan olla yksin, elä niinkuin minä elän. Näytellen. Ihmiset joiden sanat olivat minulle ennen tärkeitä, heidän puhuessaan, mielini huutaa Turpa kiinni, ole hiljaa ! Kun he nauravat, haluan haistattaa vitun ja nauraa tarttuessani heidän kaulaan. Haluan kuristaa heidät, olkaa hiljaa. Mä en halua kuulla kun te nauratte. En tahdo nähdä teitä, koska en jaksa kuunnella kertomuksianne.

Kahlittu sydän rinnassani sykkii, sairaita mielikuvia nään ku istun yksin.

Ei mun oo ollu tarkotus satuttaa, mut mul ei oo vaihtoehtoo. Jos joku tulee liian lähelle. Jos joku kysyy asioista joista en tosiaankaan tahdo puhua, mä en voi mitään muuta, kuin ajaa sen ihmisen pois luotani.

Moni täällä luulee tuntevansa minut, yksikään joka minut ennen tunsi oikeasti, ei tiedä minusta enää mitään. Mä haluan kadota.

Opettelin ottaa vastuun teoistani. Mä haluun et teette samoin.

Mä en enää tiedä olenko enää ihan kunnossa, mun sisällä ei oo enää mitään muuta ku vihaa. Minusta tuntuu että olen täynnä pahuutta.

Pilasit mun elämän, veit kaiken mistä välitän, must tuli kylmä, ei sydäntäkä enää. Nyt mä en pysty enää rakastamaa ketää. Mä haluun kostaa, nousen sua vastaan, nuole mun haavat, mä haluun lyödä sut maaha, niiku sä teit mulle. Viilsit mut auki, jätit arvet ja nää haavat pysyviksi. En halua sua, ei. en enää. Mä en haluu enää kuuluu sun valheiden maailmaa. Kusiko noussu hattuu? No vittu mä en tiedä. Mä pidin sua tärkeenä, mut kai aina se totuus paljastuu, mä näin viimeisenä aamuna, sillon mä näin sun läpi. Mulle riitti oikeest, kiitos ja hei.

Nään niit mielikuvii, mä nään puukkoi pystys sun seläs. Mä haluun kääntää ja vääntää niit, ettei sun haavat vahingossakaa pääse umpeutuu. Mä haluun antaa sun valheelliselle rakkaudelles vastakaikuu. Semmost mitä säki mulle annoit. En mä koskaa tuu unohtaa sun makuus tai sun tuoksuasi............

Hyvää joulua teillekkin.

Nyt on jouluaatto. Minä en jaksa. Haluan vain käydä takaisin nukkumaan, enkä enää herätä ollenkaan. Mulla on paha olla. Ahdistaa, en jaksa enää hengittää. En tykkää joulusta, odotan nyt jo innolla kuinka kännissä isäni ja äitini tänä jouluna on. Minä jotenkin toivon ettei minun tarvitse tulla enään tämän joulun jälkeen viettämään joulua kertaakaan tähän taloon. En halua enää koskaan kokea sitä, mitä olen edellisinä jouluina kokenut. Humaltuneita ihmisiä. Ja kaksi joulua sitten vaarini joutui jouluaattona sairaalaan, eikä enää palannut sieltä. Sitä edeltävinä jouluina, olen kuunnellut riitelyä. Ja ihan pienenä, olisinkohan ollut kolmannella luokalla. Muistan sen joulun. Ensin juotiin lasilliset viiniä, ehkä toisetkin, kolmannet ja siitä se lähti. Muuama viinilasillinen liikaa. Ensin riideltiin, ja seuraavaksi sovittiin. Minulle on jäänyt traumat niin monesta joulusta. Kun alkoholi onkin tärkeämpää kuin se yhteinen joulu. Minun vanhempani viettävät joulun riidellen ja unohtaen kaiken muun siinä ohessa.

Kyyneleet tulvivat silmiini. Haluan vain pois tästä kaikesta. Olen stressannut tätä päivää jo niin kauan. Olen katsonut nyt neljä päivää kuinka kännätään. Minä en jaksa. Olen juossut ympyrää kaupoissa. Ostanut kaikenlaista tarvittavaa. Ostanut jotain mitä en edes tarvitse.

Ahdistus lisääntyy. Haluan huutaa kivusta, tuskasta. Mutten voi huutaa tämän kaiken itkun keskeltä. Minä haluan pois. en halua olla täällä enää. Haluan pois kehostani.

Voisimpa vain lentää pois täältä. Tästä talosta. Tästä koko joulusta, haluan lentää pois tästä koko maasta, kokonaan tämän planeetan päältä. Vihaan ruokaa, mitä tänään syödään, sekin ahdistaa minua, vaikka mielestäni olen jo aika paljon parantunut, silti en pysty syömään normaalisti vieläkään. Itseasiassa minua oksettaa nyt jo.

Minä lähden tänään joulupukiksi perheeseen jossa on kaksi lasta, toinen ensimmäisellä luokalla ja nuorempi on tietääkseni esikoulussa. Ainakin muistelen näin. Minua jännittää ehkä hieman, esimerkiksi se miten saan muutettua ääneni tarpeeksi matalaksi. Kyllähän lapset ihmettelevät, jos puhun normaalilla äänelläni että ''miksi joulupukilla on tytön ääni?'' Enkä halua tuottaa pettymystä kenellekkään.

Hyvää joulua teille, minulla on jo tarpeeksi paha olla. Anteeksi että olen olemassa. Olen vain tiellä, minä tiedän sen.

olen hukassa.

toisaalta mä en olekkaan valmis, en yhtään mihinkään. Minun on kuitenkin nyt paha olla. minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Onks tää kaikki mulle oikeesti vaa mahdotont? Mulle luvattii, etten mä hävii. Mut miten täs taas kävikään, mä sain kaikist paskimmat kortit ja hävisin heti ekaan. Kaikki kortit lyötii pöytää, ja heti kättelys mä putosin pois pelist.

Hävitessäni, tuntui, että hävitin itseni. Hävitin kaiken sisältäni. Mua vituttaa ja mielialani vaihtelevat sekunneissa, ensin nauran ja ihan pienen hetken päästä haluan vain huutaa ja päästä pois. Ahdistus kuristaa minua päiväpäivältä enemmän, jonakin päivänä minä vielä tähän tukehdun. Jos vain viiltäisin vielä syvemmälle kuin aikaisemmin. Mä en vaan yksin kertaisesti jaksa. Mä hymyilen, vaikka sydämeni huutaa kivusta ja tuskasta. Ja kun kukaan ei näe, minä itken, ja mä itken verta.

Mä hukutan mun tunteet tähä itkuu. Mä itken taas. En kestä tätä. En omia ajatuksiani. Mä haluan vain jättää tämän kaiken taakseni. Haluan johonkin missä saan olla rauhassa. Yksin, ilman muita, kuulematta kenestäkään. minä muuraan sydämeni umpeen, hautaan tunteeni kuoppaan.... Ei revitä vanhoja haavoja, ei käännetä veistä haavassa, on aika kääntää sivua, on aika jatkaa matkaansa..

''hän kiroaa synkän elämänsä, ennenkuin päättää päivänsä.. ''

Haluan pois. Joulukin ahdistaa, minua. en halua että on joulu. Vihaan tätä kaikkea. Vihaan myös itseäni.

päästäkää minut pois täältä.

mä en löydä sanoja.

Ja joka luojan päivä,
kannan tätä surua,
annan sille vallan,
ruokin sydänverellä,
puren hampaat yhteen ja itken silmät päästäni,
en jäänyt aivan yksin, on suru lohtunani.

En huomaa hetkeä,
en kaipaa nykyistä,
tulen eilisestä,
varjona menneestä,
kaiken minusta,
veit kaiken minusta,
tätä hoen hiljaa,
tähän tahdon uskoa.

mä oon hukassa.....

Loppumatonta itkua

Olin viikonlopun tyttöystäväni luona, tai no siis entisen sellaisen. Perjantai iltana, hän tuli minua hakemaan juna-asemalta, halasi minua yms. Lauantaina, hän oli hiljaisempi kuin perjantaina, paitsi kun hänen kaverinsa tuli kahville. Tiedän nyt miksi hän pyysi kaverinsa kahville. Vähemmän aikaa kahdenkesken minun kanssani. Tiesin että tässä kävisi näin. Jokin osa minussa oikein huusi sitä. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä mietin etten halua seurustella kenenkään toisenkanssa, vain kyseisen ihmisen joka viressäni nukkui. Katsoin kelloa se näytti puolta kolmea. Tiesin että herätys kello soisi yhdeksältä. Minua ei kuitenkaan väsyttänyt. Tai no väsytti, mutta ajatukset eivät antaneet rauhaa. Kuitenkin jossain vaiheessa nukahdin, levottomaan uneen, josta heräsin kun pienikin ääni kuului. Katsoin kelloa kun se näytti puolta kuutta, varttia vaille kahdeksan päätin lähteä vessaan.

Aamulla kumpikaan ei oikeastaan puhunut mitään. Yritin jotain selittää aluksi, kunnes tajusin ettei häntä kiinnosta asiani. Olen mielummin hiljaa.

Matka juna asemalle, oli hiljainen, kumpikaan ei sanonut sanaakaan, emme katsoneet toisiamme. tuijotin ulos ikkunasta pidättäen itkua. Pääni sisällä kerroin itselleni, etten tule siihen paikkaan enää koskaan, en halaa kuskia, enää ikinä.

Juna tuli ja nousin autosta ''heippa''. ''moro.'' Kyyneleet tulvivat silmiini, kun kävelin junaan, istuin paikalleni ja tuijotin ikkunaan, näin hänen autonsa ajavan pois. Tiesin etten näe häntä enää ikinä. Laitoin musiikin kovemmalle, tuijotin ikkunaan. Tunsin kuinka kyyneleet vain valuivat silmistäni. Katoamaan sait kaiken. Olisin halunnut nukkua junassa, en kuitenkaan pystynyt sulkemaan silmiäni. Ajatukset eivät antaneet rauhaa.

Halusin junasta mahdollisimman nopeasti ulos, minua ahdisti ihmiset siellä. Otin ahdistus lääkkeen, eikä sekään auttanut. Tuntui kuin sydäntäni olisi revitty irti. Minä itkin.

Vaihdoin junaa. Silmäni olivat jo silloin kipeät, niitä särki kaikki se itku. Kun astuin junasta ulos, puhelimeni piippasi viestiä, tiesin mitä nyt tapahtuu. ''sori tää ei vaa toimi, mul ei oo tunteit sinuu kohtaa, tai mitää muutakaa.........'' Ja taas aloin itkeä.

Kävelin kotiin ja menin suoraan suihkuun. Pienen terän upotessa ihooni, minun teki mieli nauraa. Nauraa itselleni, kuinka tyhmä olen ollut, kuinka sokeasti kaiken olen vain uskonut. Olen säälittävä.

Yhä uudelleen upotan terän ihooni, ja katson kuinka vesi lattialla muuttuu punaiseksi. Revin käteni auki, ja jalkani, kylkeni. olen täynnä haavoja.

--

Kerro mulle miksi satutit, mitä mä sulle tein? Miksi sä jätit minut kyyneliin, sanas viils sydämeen, tekos repi sen irti.

Ja tuntuu et taas kaikki paska putoo just mun niskaa.

En mä väitä olevani syytön, mut oisit voinu valita toisenki keinon.

Tiedän, että tiedät, mun rukoilevan,et takasin palaisit mun viereeni.

Taas mä kelaan vaa et mitä vittuu, ku tää suru meitsin niskaa tippuu. Tää suru viiltaa ison palan mun sisältä.Oon pahoillani, kaikest mitä tehny oon, täälnäin. Anteeks jos oon joskus mieltäsi pahottanu, anteeks jos oon liian vaikee ihminen. Mä voin myöntää et oon joskus jauhanu paskaa, sustki joskus paskaa lastaan. Anteeks.

''ehkä vielä mun luokse saavut.''

Mä haluun pakoo tät kaikkee. En osaa ajatella enää selvästi. Haluan vain repiä itsestäni kaiken ihon auki....

jueiowp en jaksa enää.. Haluun pois

silmät kiinni, valo voi tappaa.

Istun hiljaa, musiikin tulviessa korviini. Vatsaani koskee, minun on nälkä. Se oksettaa minua. Minua itkettää, mutten saa kyyneleitä valumaan silmistäni. Luin blogia, jonka kirjoittajan tiedän, jollakin tasolla tunnen. Tunnen palavaa halua halata ja rutistaa häntä, vaikka uskon hänen vihaavan minua, kaiken sen jälkeen. En usko että hän halaisi minua takaisin, luultavasti hän rimpuilisi pois ja juoksisi kauas minusta. Silloin itkisin. Itkisin varmaan enemmän kuin olen tämän vuoden aikana itkenyt.

Miksi ihmiset osaavat ikävöidä?

''Mitkä oli oikeit päätöksii?'' mä mietin sitä. Kaiken tämän jälkeen muuttaisin ja paljonkin. Väärii päätöksii, niitä mahtuu joka taskuun. Vaik haistatinki paskan. Mä haluaisin muuttaa senkin. Väkisinki täs silmät kastuu. Mä varmaa muuttaisin kaiken mitä silloin tein... ''elämä on täynnä monii valintoi, ne vie rakkaat ihmiset pois..''

Luen sanoja, hän on kirjoittanut, ja kysynyt jäisikö kukaan kaipaamaan häntä kuolemansa jälkeen. Minä jäisin. Minua harmittaa, etten voi enää sanoa sitä hänelle suoraan itselleen. Haluaisin tehdä niin.

Minusta tuntuu väärälle ajatella niinkuin ajattelen. Tuntuu kuin en osaisi enää ajatella oikein.

En tiedä mitä minun pitäisi ajatella ja miten minun täytyisi ajatella.

Miksi ajattelen näin?

You can't make me smile.

Näihin viiloihin jään. Mä haluaisin repiä käteni verille, minua ahdistaa, minun on paha olla. Haluaisin nähdä veren valuvan ranteestani. Haluan repiä kaikki vanhat käsissäni olevat arvet auki. Voisimpa repiä tämän tuskan sisältäni. Voisimpa mä vuodattaa kaiken pahan olon sisältäni veren mukana ulos.

Mä paljon antaisin, jos saisin uudelleen päättää mihin elämässäni kuljen.