en jaksa, olen liian väsynyt.

Olen muuten ajatellut vaihtaa blogini osoitetta, koska tiedän liian monen ihmisen, joita näen melkein päivittäin lukevan blogiani. Enkä välttämättä halua heidän tietävän elämästäni yhtään mitään. Mutten saa aikaiseksi vaihdettua osoitetta. Turhauttavaa.

Olen väsynyt. Haluaisin nukkua viikkoja putkeen. En jaksa avata enää suutani. Puhelimeni soi ja piippaa, joku soittaa ''voidaanko nähä tänää, jos tulisit keskustaa?'' Toinen laittaa viestin ''Tuu tänää johonki?'' ''Voijaako nähä illal?'' Ja vielä joku kysyy vieressäni ''Mitä teet tänään?'' Tuu sinne ja tuu tänne, mennää tonne ja ollaa tuolla, nähdään siällä ja nähää toinen ihminen täällä.

Pääni ja sisimpäni huutaa etten vain jaksa. En halua nähdä ketään, mutta miksi kuitenkin raahaudun jokapaikkaan? Tuntuu kuin minut revittäisi palasiksi. En halua enää liikkua. Jalkojani särkee, käteni ovat väsyneet, mahaani koskee monesta syystä, ja silmäni eivät tahdo pysyä auki. Tuntuu että minulla olisi niin kiire, etten kerkeä edes ajatella.

Minua pyydetään yöksi sinne ja tänne, en jaksa koska haluan nukkua. Haluaisin vain maata sängyssäni tuntikausia, nukahtaa silloin kun silmäni painuvat kiinni. Ja haluan olla heräämättä silloin kun ulkoa kuuluu jokin kolahdus.

Taas tuijotan kelloa, monelta menen mihinkin. ''Soittele ku oon valmis lähtemään, jos nyt kerran oot tulos.''

Mieleni tekisi vain olla vastaamatta kenellekkään. En jaksa soittaa kenellekkään. Tänäänkään ei tunnu perjantailta. Yleensä perjantaisin on ulkona jossakin paljon porukkaa. Ja yleensä haluan lähteä. Nyt en halua. En jaksa. Minua ei kiinnosta nähdä yhtään ketään.

En ole kerennyt syömään. En jaksakkaan edes.

Haluan lähteä johonkin kauas, missä ei ole ketään.

Pyykit pitäisi pestä. En saa aikaseksi sitäkään.

olisimpa minä teräsmies.

miksi minä hukun tänne?

Tuntuu et liian usein vaa kaikki paska putoo suoraa niskaa. Mä oon väsyny, oon niin poikki, ku yritän kestää sen kaiken tän paskan painon.

Mä en oo vahva.

mä leikin ettei mua enää oo.

Minulla olisi ensiviikonloppuna koulutus. En jaksa, minua ei kiinnosta. Tai ensiviikonloppuna minun pitäisi samaan aikaan koulutuksen kanssa olla kaverini kanssa hoitamassa koiria. En jaksa, minua ei kiinnosta.

Täl hetkel elämä maistuu paskalle.

Mä putoon, en jaksa pitää enää kii. Reiteni täyttyvät arvista, käteni ovat arpiset. Viillän itseeni yhä uudestaan vertavuotavia haavoja. Olen väsynyt. Sisältäpäin minussa ei ole enää kuin arpea ja tuoreita haavoja.

Ikkunat huurussa, sotkuiset vaatteet päällä, jokapäivä poika talsii heikolla jäällä. Miten yhtäkkiä taas tämä väsymys ottaa mut mukaansa, pitää kiinni, eikä tosiaan hellitä otettaan, vaan päin vastoin.

Käteni tärisevät. Minua paleltaa, haluan nukkumaan. Mutta eihän minulla ole aikaa nukkumiseen.

Enhän mä koskaan olekkaan väittänyt tän helppoo olevankaan...

taas yritän, mut sanat ei riitä vaikka kuinka selitän yritä ymmärtää