Tässä sitä taas tulee mietittyä.. Eilen illalla söin sipsiä ja suklaata. ahdistukseen ja pahaan oloon. sen jälkeen alko ahistaa kahta kauheemmin.. oksennettua ei tullu, kaikkee ulos.
Tuntuu et koko maailma hajoo, sirpaleet tippuu maahan ja särkyy vielki pienemmiks, mitä ne jo oli. Hukuta mut unihiekkaan, älä herätä koskaan. Anna mun vajota pohjaan.. En jaksa enää pitää kiinni mistään täs elämäs. en jaksa vaa enää yrittää. Tuntuu niin pahalle edes hengittää. Ei kukaan kuule kuinka pieni sydän sirpaleiksi hajoaa. Pöydällä kyniä ja pepria, keskeneräisiä lauseita, en niitä valmiiksi koskaan saa. Haluun vaa kuolla, haluun pois tästä... En pelkää itteäni tai mitää.. mut seuraavaks ku päässä kilahtaa ja haluun kuolla, ni tiiän missä on purkillinen lääkkeitä, mitä on jääny väliin.
Mun elämä on vaa sähläämistä, mitä siis tässä enää jatkaa tätä. Ku tää on ihan turhaa. en jaksa enää. Kaikki syömisetki menee vaa päin helvettiä. Enkä jaksais seurata mitä syön. Mut ku on vaa jotenki pakko. se mikä on mun päässä pakottaa minuu seuraamaan niitä. ja huomaan. Tästä ei tuu mitään.. Oksennan syön, oksennan syön. Jotenkin tämä on niin hankalaa. enkä jaksa enää.
Kaks uutta viiltoa, mut ne on niin yllhäällä, ettei niitä näää. On vaan paha olla. enkä ees haluu jatkaa tätä enää. Kaikki on vaan niin kamalan raskasta. en jaksa enää edes yhtä sekunttia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti