Päästäkää mut pois tästä kehosta ! En jaksa enää yrittää olla syömättä. Mutten voi syödäkkään. en halua. Haluisin et joku vaa ohjais minut takas siihen mihin viimeksi jäin, silloin oli paljon helpompaa kontrolloida itseään, mutta nyt kaikki on paljon hankalampaa, niin paljon vaikeampaa. en ymmärrä miksi. mutta kaikki on nyt niin eri tavalla kuin ennen. en huomaa omassa olossani mitään muutosta syksyyn verrattuna. mutta jotenkin kaikki ympärillä on erilailla, jotenkin niin uutta. Odotan vain että seuraava viikko kuluissi nopeammin. sillä HÄN tulee luokseni sunnuntaina...
VIHAAN ITSEÄNI ! eilisen takia. Olin siis salilla, koska en viitsinyt lähteä ulos juoksemaan, kun oli niin tuulista ja sateisen oloista. No salilla rääkkäsin itseäni. Muttei se riiittänyt. vaikka rääkkäsin itteäni kaks tuntia salilla, en ollut poikki kun tulin pois. suihkussa. mietin kuinka paljon kulutin... En kuitenkaan tarpeeksi. Ahdistavaa ajatella. Suihkussa siellä kun kävin, seinällä oli peili, mistä näin itseni. Ahdistavaa. AH-DIS-TAA ! läski.pulla. läskipulla. Ääääääää. No kävin pitkästä aikaa vaa'alla sen salin jälkeen. JA siksi vihaankin itseäni. Olen lipsunut niin paljon kaikesta, että kilot on tulleet takaisin, koska en ole keskittynyt siihen mitä syön. ahdistaa. tekis mieli nyttekin oksentaa kaikki ulos, mitä oon tänään erehtynyt nielemään.
Ku katon käsiä, nään niistä verisuonia. Mut kuinka mä ikävöinkään niitä kylmiä käsiä, sitä turvallisen kylmää tunnetta. Eniten ikävöin sitä miten pystyin kontrolloimaan itseäni.Taas uus oksennus. ykäilen vieläkin.Väitän kaikille etten halua laihtua tai mitään sellaista. mutta todellisuudessa mikään ei ole muuttunu mun ajatusmaailmassa. kaikki on samallatavalla, mun pään sisällä, oon oppinu peittämään kaiken vain peremmin. kaikki minkä muut näkee, on muuttunut mut mun sisällä mikään ei oo muuttunut.
Koitan erottaa oikeaa ja väärää, mutten erota. En tiedä mitä teen seuraavaksi. Tahtoisin ehkä hakea apua tähän, parantua kokonaan, ja jatkaa elämääni normaalisti. mut kuitenki se sairas puoli minusta ei halua apua laisinkaan. en tiedä mitä tehdä.. Tahtoisin ehkä kesän jälkeen laitokseen, mutten tiedä mitä tosiaankaan tehdä. EN HALUA ENÄÄÄÄÄ ELÄÄÄÄ vittu vituttaaa. ahdistaa. hhhelvetti. tekis mieli vaan ripustaa se köysi mun kaulaan ja jäädä roikkumaan.
En osaa enää päättää asioista normaalisti. ahdistaaa. kaikki mun ympärillä ahdistaa..
Tulin lenkiltä. juoksin. juoksin.juoksin ja juoksin. ei helpota, tähän ahdistukseen... Mua sattuu, sisälle.. mut hei onneks kaikkeen tottuu ajallaan. mä en pysty pyyhkimään pois kaikkii tekemiäni virheitä. mun pitäis kuunnella mun sydäntä, mut kun tuntuu ettei se sano mitään. Joka ilta mietin et kuinka monena aaamuna todellisuuteen herään.
Haluun sinne, missä ei enää satu, sinne missä on kaunista..
Kehoni on täynnä arpia, ja ne arvet kertoo tarinoita mun elämästäni. ikuisesti niitä muistona kannan kaikesta kärsimyksestä. mitä tehdä, kun ei jaksa enää, ku ei jaksa ees nousta ylös sängystä?
Mun tekis mieli viiltää. Eilenkin olisin halunnut. Nyt olen yksin, ja mikään ei estäisi sitä, halu viiltää ihoa, kasvaa. Oon vihanen, surullinen. mutta tekee mieli nauraa. en tajua miten huominen vois parantaa arvet sydämest joita enkelitkin kavahtaa. Sanoilla luvataan, teoilla näytetään.. en vaan osaa enää luvata. Voin kyllä kuitenkin luvata, mutten pysty pitämään sitä. verellä kirjoitan seinään sanan hyvästi.
kaikki tuska ja kipu mun sisällä, repii mua kahtia. Tuntuu et on kirjotettava kirje miksen huomiseen enää herää. ahdistaa LÄSKIAHISTAAAA ! haluun kaiken mitä oon ikinä syönytkään,ulos mun sisästä. kuulen hiljaisen äänen joka tempaa mukaansa, se kuiskailee mun korvaan hiljaa sanoja, lauseita, riimejä ja sunoja. '' ehkä olisi parempi vaan nukahtaa.'' mun on niin paha olla etten pysty enää käsittelemään tätä kaikkea.
joo sori taas tällänen teksti mut on vaan niin paha olla...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti