mitä kuuluu

                                 

Olen kuulemma muuttunut paljon. Ja minua kuulemma vaivaa jokun ja suuresti. 

''mut toi o fakta. kui oot kiukutellu ja käynny mun hermoille mut täsmä oon ja pysynki sun.tukeen ku sul menee huonost Ja haluun auttaa. ja oot ainoo henkilö kelle esim tarjoon juomist ja tällei,ja tyylii ainoo kelle mun syli on aina avoinna,olkapää mihin.voit turvautuu ja itkee,ihminen ketä oikeesti haluun auttaa ja kuunella ja haluun olla se sulle. kestän sen ko huuat ja rageet ja sanot välil ajattelematta asioit ja yrität karkottaa minuu,kestän sen koska oot mun ystävä kenest välitän ja ketä rakastan''

''on riitoi on hyvii hetkii ja niit on viel monii tulevaisuudeskii. mut tärkeint on ystävyys jne ja kokemukset kasvattaa.. ja haluun olla tulevaisuudes mukana sun kokemuksis ja muistois jne. ja haluun oikeesti et pystyt luottaa minuu jne jne ja pitää minuu ystävän. vaik onkii tapahtun asioiy jne ja on asioit mitä et välttämättä oo kerton mulle ni en miäkää ihan kaikest oo sanon.''

Mutta kuitenkin olen kusipää. Minua ei jaksa kuunnella.



Miksi minusta tuntuu taas tältä? En saa sanoja kirjoitettua, enkä varsinkaan muodostettua niistä lauseita. Kyyneleet tekevät tuloaan ja sydäntäni ihan oikeasti vihloo, pelkästään siksi että minua ahdistaa. niin paljon, että se oikeasti sattuu.
En jaksaisi enää tehdä mitään, haluaisin vain nukkua, en jaksaisi nähdä ketään. Miksi minä silti hymyilen?


Mitä minulle kuuluu? En enää itsekkään tiedä.