Niin se oli yhtäkkiä kaikki oli muuttunut, tiesin luovuttaneeni. Pääni ei enää kestänyt painetta, enkä jaksanut ajatella enää positiivisesti. Oli helpompi suhtautua joka asiaan negatiivisesti. Olin täysin rikki. Yritin paikata haavoja, mutta tapani yrittää korjata itseäni oli täysin väärä. Nyt jälkeenpäin ymmärrän...
Tänään oli ensimmäinen kerta kun puhuin totta. Kun kerroin tietyt asiat, kieltämättä, myöntäen. Ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun tyttö, jota koskaan oikeasti rakastin jätti minut, ensimmäisen kerran sanoin tänään että se tuntui pahalta. ensimmäistä kertaa tänään, myönsin itselleni ikävöiväni häntä yhä. Hyvä ystäväni ymmärsi vasta nyt minusta niin paljon lisää.Hän sanoi, etten koskaan avaudu, puhun todella vähän siitä mitä tunnen ja hän haluaisi tietää siitä mitä ajattelen pääni sisälläni.
http://www.youtube.com/watch?v=6hxulwbNNQs&feature=related
Ymmärrän mitä rakkaus on. Se on taistelua. Ja mä taistelin loppuun asti. Niin kauan, kunnes en enää jaksanut. Toivon että jonakin päivänä, tämä tyttö, josta taistelin, ymmärtäisi myös.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti