Niin se oli yhtäkkiä kaikki oli muuttunut, tiesin luovuttaneeni. Pääni ei enää kestänyt painetta, enkä jaksanut ajatella enää positiivisesti. Oli helpompi suhtautua joka asiaan negatiivisesti. Olin täysin rikki. Yritin paikata haavoja, mutta tapani yrittää korjata itseäni oli täysin väärä. Nyt jälkeenpäin ymmärrän...
Tänään oli ensimmäinen kerta kun puhuin totta. Kun kerroin tietyt asiat, kieltämättä, myöntäen. Ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun tyttö, jota koskaan oikeasti rakastin jätti minut, ensimmäisen kerran sanoin tänään että se tuntui pahalta. ensimmäistä kertaa tänään, myönsin itselleni ikävöiväni häntä yhä. Hyvä ystäväni ymmärsi vasta nyt minusta niin paljon lisää.Hän sanoi, etten koskaan avaudu, puhun todella vähän siitä mitä tunnen ja hän haluaisi tietää siitä mitä ajattelen pääni sisälläni.
http://www.youtube.com/watch?v=6hxulwbNNQs&feature=related
Ymmärrän mitä rakkaus on. Se on taistelua. Ja mä taistelin loppuun asti. Niin kauan, kunnes en enää jaksanut. Toivon että jonakin päivänä, tämä tyttö, josta taistelin, ymmärtäisi myös.
7. heinäkuuta 2012
6. heinäkuuta 2012
I'm a loser baby, so why don't you kill me?
Viimeisen viikon ajan olen elänyt hieman toisessa maailmassa. En tiedä todellisuudesta oikein mitään juuri tällä hetkellä. Pari viimeistä päivää olen taas huomannut ajatusteni harhailevan jonnekkin mihin niiden ei enää pitäisi koskaan eksyä. ei satu enää, oon yksin mä nyt. En halua kaivata enää ketään.oon kivusta vapaa, sinusta vapaa, voin päästää sut menemään.
Ajoin myös kolarin viime sunnuntaina. Kävelen keppien kanssa.
Olen myöh huomannut erään ihmisen olevan hieman kiinnostunut minusta, onhan hän jo melkein myöntänytkin sen, muttei kuitenkaan suoraan. Hieman ympäripyöreästi, mutta kuitenkin niin suoraan. Ja kyllä, kyllähän minäkin hieman hänestä pidän, vaikuttaa mukavalta ja kiinnostavalta ihmiseltä... Mutten tiedä vielä onko minun kuitenkaan järkevä sekaantua enää mihinkään..
Minun on jotenkin vaikea olla tässä, vaikea hengittää. En tiedä haluaisin vain nukkua, hieman pitempään kuin yleensä.. Olen väsynyt elämään.
en jaksa kirjoittaa juuri nyt, mutta ajattelin kuitenkin ilmoittaa vielä olemassa olostani....
Ajoin myös kolarin viime sunnuntaina. Kävelen keppien kanssa.
Olen myöh huomannut erään ihmisen olevan hieman kiinnostunut minusta, onhan hän jo melkein myöntänytkin sen, muttei kuitenkaan suoraan. Hieman ympäripyöreästi, mutta kuitenkin niin suoraan. Ja kyllä, kyllähän minäkin hieman hänestä pidän, vaikuttaa mukavalta ja kiinnostavalta ihmiseltä... Mutten tiedä vielä onko minun kuitenkaan järkevä sekaantua enää mihinkään..
Minun on jotenkin vaikea olla tässä, vaikea hengittää. En tiedä haluaisin vain nukkua, hieman pitempään kuin yleensä.. Olen väsynyt elämään.
en jaksa kirjoittaa juuri nyt, mutta ajattelin kuitenkin ilmoittaa vielä olemassa olostani....
Tilaa:
Kommentit (Atom)
