Ahdistaa, kaks meidän luokan tyttöä tupsahti ovesta sisään. ahistuin, en oo koko kesässä halunnut nähdä ketään. ahdistuin. en oikein tiennyt mitä olisi pitänyt sanoa, tai tehdä. ahisti kokoajan enemmän. toivoin ettei olis tarvinnut sanoa mitään. ne naureskeli. ahisti ku ne tuijotti. tuntu ihan ku ne olis nauranu mulle. ''läski'' ne tuijotti ja varmaan ajatteli jotain syö vaan vielä lisää niin saat ihraakin oikei kolminkertasesti. läski mikä läski.. Tekis mieli vaan viiltää taas.. kolme kertaa niin pahasti kun viimeksi viilsin. ja se mitä viimeksi olen viiltänyt ei ollut pintanaarmu, se oli oikea haava.. silloin veri vaan valui ja valui..

Heti ku ne lähti mun oli pakko juuosta vaihtamaan löysät housut. Piilouduin niihin, näiden läskien kanssa. menin peiton alle, ja tuli itku. itkin ja itkin, ei siitä tullut loppua. Sen jälkeen kun selvisin siitä kohtauksesta oksetti. tuntu että verta tulee suuhun litroittain. suussa maistu veri, purin itteäni huuleen, ja silloin sitä verta tuli.. oksetti ja olisin halunnut työntää sormet kurkkuun ja vain oksentaa kaiken pois.

en tiiä enää mitä ajatella, ahdistaa nyt taas itkettää. en tiiä mitä tekisin, nyt. tekis mieli soittaa yhelle. mut en haluu. oon päättäny et soitan keskiviikko iltana. nimittäin torstai aamuna alkaa se matka.. viis tuntia junassa. pohjoseen. siitä sitte vielä noin tunti autossa. jos ne tulee tällä kertaan hakemaan minut. en kyllä usko että jaksaisin kävellä, tai no eksyisin jo aluks heti. sinne on siis jotain 65 kilometriä. sieltä keskustasta niille, keille menen.

Jos olen hengissä siis..

tuntuu etten jaksas enää kattoo seuraavaa päivää, ahistaa ja tekis mieli vaan itkee, tekis mieli nukkuu näitten päivien ohi. jos voisin päättäää nukkuisin tai istuisin saunassa koko päivän. enkä söis joisin vain litratolkulla vettä ja jos nukkusin en edes joisi.. oon käynyt nyt kolmena päivänä peräkkäin saunassa, ja tänäänkin menen.----->

Eilen lämmitin puu saunaa. kävin siellä ja jumppasin jotain mitä siinä nyt pystyi. istuin saunassa. välillä juoksin suihkussa jää kylmässä suihkussa ja sitten takaisin saunaan... ja kohta pitäisi syödä jotakin kun on vain pakko.. mutta kattoo nyt..

thinspo.

ja nyt lähen täästä lenkille.

ah-dis-taa

tänää ku heräsin ekaa kertaa kahdeksan jälkeen, en noussut ylös, sit nukahin vissii tunniks. ja heräsin joskus puol kymmenen aikaa sit vaan pyörin sängys puol kahteetoist asti, et sit ku ''heräisin'' ni päivä olis jo sillee menny ettei se tuntuis niiin pitkältä.. en jaksa herätä ja tehä jotain..

eilen illalla joskus seittämää ennen sain ahistuskohtauksen, yhdestä puhelusta.. ituin vaatekaapin edessä puukko kädessä, itkin. oli vaan niin paha olla. mut en tiiä mitä tapahtu, mutten viiltäny kunnolla, ehkä ajattelin kuitenki et miten paljon seuraavana aamuna kaduttaa... Viilsin vain kaksi pientä naarmua kylkeen, ei tullut edes verta..

en tiiä miks tuntuu tälle, mut tuntuu pahalle, en tiiä jaksanko enää kauaa.. jotenki pelottaa mennä junalla ens torstaina keskisuomeen. ja tulla junalla sieltä poiskin. Se on varmaa että menen yksin. mutten tiedä tulenko yksin. jos tulen, pelkään että hyppään silloin junan alle sinne radalle, jotenki tuntuu vaa siltä. mut jos en tule yksin, ehkä silloin en. en ehkä silloin edes harkitse.

läski läski läski. miten voin olla näin läski? miks mun piti silloin joskus syödä? ahmia vaan niin helvetisti ?:
sori epäselvä teksti en oikee pysty keskittyy.joten ei nyt mitää muuta.

en nää mitään, on niin mustaa ja synkkää...

en haluu enää olla tässä. ahistaa, läskiahistaa. haluisin vaan juosta, karata pois, paeta mennä turvaan jonnekkin kauas, kauas pois, piiloon itteltäni, mun on niin paha olla. toistan päässäni kokoajan lauseita. ''miksen muka vois vaan lähtee?'' tekis mieli vaa nyt kaataa kurkusta alas kaikki lääkkeet samalla kertaa. en oo oikeestaa nähny ketään mun kavereista koulujen lopun jälkeen. ja oon tosiaanki huomannu et ku en oo pitäny yhteyttä niiihi, ni mulle laitetaa viestii jne jossain netis esim: ''mul on ikävä pitäsköhän nähä?'' ''mul on ikävä ku ei olla nähty pitkää aikaa, millos voitas nähä?'' miks ne nyt haluis nähä mua ? missä on ollu ihmiset sillon ku niitä tarviin, tai missä ne on silloin ku tarvisin seuraa ja juttukaveria. missä kaikki on silloin ollu ? ei ainakaan tässä. ne ei ollu mun vieres silloin. tai musta ainaki tuntuu sille. oon oppinu olemaan yksin. oon oppinu tulemaa toimeen ilman ketään. pelkästää vaa itteni kanssa. miks kukaa ei sanonu mulle aikasemmin et on ikävä. silloin ku olisin sen halunnu ehkä kuulla. silloin olisin halunnu kuulla et oon jollekki tärkee, mut tuntu et ne jätti mut. istuin osastollakin neljänseinän sisällä. ja olin siellä yksin. Meidän luokan tytöt olis halunnu kerätä tänään koko luokan kokoon..

Oon niin kyllästynyt tähän kaikkeen. En jaksa enää. ahistaa joka päivä. rukoilen jumalaa mutkun ei oo jumalakaan auttanu, JUMALAUTA MÄ EN ENÄÄ KESTÄ. haluun vaa pois täältä, tää rakennus ahdistaa. nää seinät, tuntuu et ne tulee kokoajan vaa lähemmäs. ja koht ne on ihan kiinni, eikä sit pysty edes hengittämään ollenkaan. Oon kyllästynyt vaan kokoajan pelkäämään. tuntuu et oon niin turhautunut etten voi ku vaan itkee. Sattuu niin paljon.
en osaa ees ymmärtää kuinka paljon tää koskee. tää kipu tappaa mua kokoajan lisää, ppikkuhiljaa. täs on mun käsi, mut miksei kukaan ota siitä kii ? anteeks et oon olemassa.

Anteeksi että elän en tee sitä toiste. jos voisin päättää, en koskaan olisi edes syntynyt. Olis vaan niin helvetin helppoo kadota. ei enää vaa ilmestyis mihinkään. jäis pois muitten elämästä. No sitähän mä tässä teenki. pikkuhiljaa, jään pois muitten elämästä. sit lopuks katoo kokonaa pois, ku ei silloin enäää ees kukaa muista...

Se puukko.. se vaan olis niin houkutteleva nyt, haluun vaa pois. läskiahistus vittu pullaposkisika ,paska. ää olis niin helppoo vaa kuolla pois.

oon väsyny, enkä pysy enää jaloillani, koitin pitkään hymyillä, vaik kaikki kaatuu, koitin olls vahva ja yrittää vaikka vaan sattuu. sydämeen jäi polttomerkki. ku sattuu niin paljo.
multa kysyttiin miksi viiltelen ja satutan itteäni. no mietin vastausta: viillän kun on paha olla, fyysinen kipu ei tunnu enää missään ku niin paljo mun sisällä mua sattuu, silloin ku se terä viiltää mun ihon rikki ja kun veri valuu se tuska jotenki purkautuu mun sisältä. sen jälkeen on jotenki helpompi hengittää. Ja jotenki sa kaikki tuska katoaa...hetkeksi.

oon hajalla, oon kahlittu jotenki tähän, köydet kiristää mun käsissä. yritän paeta, mun rnteet on hiertyny verille. Tää ei oo ollu leikkii MUN ON NIIN HELVETIN PAHA OLLA ETTEN SAA EES HENKEE! sydämes on polttomerkki.

tiiän et toistan vaan samaa, mut en tiiä mitä muuta sanoisin. Koitin miettii mistä tää kaikki alko, enkä ees enää muista. muistan vain sen ku mun oli paha olla, eikä enää naurattanu. silloin en tienny mistä oli kyse, olin sillo vielä lapsi. sitte, ku tuli vähä ikää, aloin miettii miks mun olo on kokoajan samanlainen.. sit huomasin et aloin eristäytyy. ja sitte tein ne ensimmäiset jäljet. pieniä pinta naarmmuja, ei tullut edes pahemmin verta, silloin mun piti vaan kokeilla ku olin jostakin lukenut että se kai helpottaa. mun piti vaan kokeilla. kokeilin uudestaan, ja sit en ees huomannu ni ne jäljet mun käsis muuttu vaa syvemmiks. niitä tuli ja niistä kyseltiin. olisin halunnut jo lopettaa, mut en voinu ku en viiltäny sen pahan olon takia, se paha olo vaa kasvo ja monin kertaistu. huomasin, et ne viillot jätti jälkiä, ei ne näkyviä aluksi ollut, ne arvet... sit niist tuli vaa enemmän näkyviä, syvemmät ja isommat jäljet ja verta tuli vähitellen vaan enemmän.
Sit aluks se oli vaan vitsi. kaverit :'' mennää puhuu terkkarille...'' no ensin se oli vaa et hei joo lol mennää. Muistann sen päivän ku eilisen, ku kaks meidän luokan tyttöä lähti naureskelle juoksemaa kohti pää ovia ja terveyden hoitajan huonetta, huusin niitten perää et ''hei ei nyt oikeesti mennä.ku..' ja sit ne oli jo siel , menin sit ihan nnormaalist tunnille, ja aattelin et ehkä ne ei mee sinne, tai sit jos menee ni ne selittää jotaa omii juttui. ja sit koht ne soittaa et meen avaa nniille ovea ku se oli lukos, no menin ni ni tyrkkäs mun kätee lapun mis oli meijän kaikkien (kolmen ) nimet päivämäärä ja aika. tapaaminen. silloin ne kyyneleet tuli mun silmii. mut en voinu iktee. mähän olin ihan kunnossa (kaikille olin niin sanonut). no tuli sit se päivä ku oli tapaaminen ja kun nbiiltä kysyttiin mistä ne on eniten huolissaan, ni ensimmäiseksi kuulin : '' ku se viiltelee.'' en enää tienny mitä sanoa. ne kaks kaveria lähti ja jäin yksin, pelottavaan ahdistavaan ja muutenki tukalaan tilanteeseen, kahden kesken pitkä hiuksisen, laihan ja luisevan naisen kanssa. hänellä ollut anoreksia. kun pääsin pois se pidätetty itku tuli, itkin vartin koulun rappusilla, kunnes uskallauduin tunnille. menin luokkaan ja opettaja kysyi nähtyään, itkuiset silmät ja turvonneen naamani, että oliko kaikki hyvin.. vastasin vain että joo. koska niinhän se oli.kaikki oli mun mielestä hyvin, vaikka toisaalta tiesin ettei mikään olut oikeasti hyvin. seuraava muistikuva siitä ajasta oli kun istuin osastolle menossa, olin autossa äiti vei minut kuusankosken osastolle. Syynä: ''vaaraksi itselleen.'' ja liiallinen itsetuhoisuus. siitä pahasta olosta ei kukaan ymmärtänyt vielä mitään. seuraavaksi istuin osastolla huoneeni sängyllä.

Se kaikki oli jotenki niin nopeeta, olin siellä osastolla sitten.. niitten seinien sisällä. sain lääkkeitä, ja hetken jo luulin et olin kunnossa, ja elämä näytti valosalta sit ku pääsin pois. kaikki muuttu taas ihan kokonaa, viiltelin enemmän, oli pahempi olla, koko ajan huono olo. aloin tarkkailla syömistäni jne. ja tässä sitä nyt sit ollaan. (lyhennnetty juttu mun elämästä.) Ja nyt oon voimaton, enkä jaksa enää. ahistaa kaikki vaan ihan vitusti. ääääääääääääää kuolisimpa vaan pois.

en jaksa lukee mitä kirjotin, enkä enää ees muista mitä oon kirjottanu. mut toistan tätä samaa. että mun on paha olla, anteeks. ja anteeks sekava teksti ja kaikki. ANTEEKS YLISPÄÄTÄNSÄ ETTÄ OLEN OLEMASSA.

help.

Mietin, mitä tunnen, muistelen mennyttä, muistelen viimekesää.. Ensimmäisen kerran tutustuin silloin ihmiseen joka oikeesti yrittää ymmärtää ja yrittää auttaa, vaikka hokisi vain samoja sanoja. ''haluan pois, ahhdistaa,.'' jne. Häneen pystyn luottamaan. Siihen ihmiseen rakastuin. Rakastan edelleen.. kuulen ne sanat mitä viime viikon aikana iltaisin kuulin. oli jotenkin niin hyvä olla. Ymmärsin.. Eilen. Pakenen humalaan, sitä pahaa oloa, mikä mussa on kokoajan vaikken sitä huomaakkaan. mulle tuli siitä juomiisesta paha olo.. fyysisesti siis. mut koko eilisen illan aikana en miettinyt yhtäkään huonoa asiaa mun eämässä. en muistanut sitä välimatkaa mikä inun ja hänen välissä nykyään on. illalla kun olin selviämään päin, mietin että kun seuraavana aamuna on lähtö kotiin... miten pärjään.. olen ollut lähes puolitoista kuukautta vain hänen kanssaan. ja nyt hän on kaukana, illalla itkin, itketti. ne kyyneleet valuivat mutten saanut oikeaa itkua tulemaan mun sisältä. yöllä mietin. en saanut nukutuksi kunnolla, oli kylmä ja kuuma enkä olis halunnu et aika liikkuis joka sekuntti eteenpäin. en olisi tahtonut lähteä.

Aamu tuli ja seitsemältä olin hereillä. herätin hänet. ja lähdimme aamu kahville. en olis pystyny syömään. oli pakko. otin särkylääkettä. siinä oli sitten lähtö. halasimme suutelimme ja halasimme vielä kerran, hyvästelimme. tuntui että kyyneleet tulvivat silmiiin, en vain itke. en halunnut itkeä siinä, kaikkien edessä. ja nyt mun on paha olla, olisin kuitenkin halunnut itkeä, koska yksin en saa itkua tulemaan... en tiiä enää mitä ajatella, ku tuntuu hetken et kaikki on hyvin. Mut sit seuraavaks tuntuu et kaikki kaatuu päälle. Onks kaikki sit vaa niinku ennenki ? En jaksa tälläst pelaamist enäää, en jaksa pelata elämää vastaan.

tänään mulle sanottiin : ''mua kiinnostaa se mitä ittelles teet ja miks, koska rakastan sua.'' tai jotenki tollei. Sillo aloin miettii et mitä vittua ? mitä mä meinasin taas tehdä? ku ne lääkkeet oli siinä ja se vetsi ku kosketti taas mun ihoa. sit jäin miettii et onks mul oikeesti joku tarkotus olla tääl? mut en tiiä. ku jotenki tää välimatkakin täs mun ja hänen välis tuntuu jotenki olevan niin iso. mut toisaalt ku jaksais vaan uskoo kokoajan ni se tuntuu lyhkäsemmält, melkein olemattomalt. Mut jotenki sit ku vaan miettii ni se on, se on pitkä matka. eikä se muutu. vielä pitkää aikaa. koska en pääse täältä liikkumaan minnekkään. oon vielä vankina täällä parisen vuotta. Tässä talossa. tää sama talo. Päääsen joo kyllä käymään kylässä, esim viikko. mut äöä. en tiiä mitä pitäis tehä... voisko joku auttaaaaa mua ihan oikeesti täs elämässä ?

Ei sanoilla voi kuvailla tunnetta jota jokapaikkaan mukanani kannan. en haluis et sattuu enää. tuntuu et tää vetää mut hengiltä. kuvitelma, jossa tunteet ei hävii koskaan, tunteita ei tuuli vie mukanaan.. Oon iltasin miettiny kuinka kauan mun on ollu tälläin olo, enkä ees jaksa muistaa niin kauas. Ku mun on paha olla. tarvisin kättä auttavaa.
Luulin et alkoholi pyyhkishuolet. mut alemmas se veiki vaa mut.

Ja sit _A_H_D_I_S_T_A_A_ ! olin tänää rannalla, joo tiiän ettei täl mahal ja näil jaloil ja ylipäätänsä näil läskeil, sinne kannattais mennä. sit siel uin oli pari muutakin. uin sitte siinä niitten kanssa, oltiin onneksi niin syvällä ettei näkynyt kaulasta alaspäin mitään. mut sit alko ahistaa, oli niin paljo kaikkii laihoi ja nättei, siroi ja kauniita, pitkä hiuksisia jne tyttöjä. Vaikka mietin koko ajan et hei mun ei pitäis olla kateellinen niille, tai mitää, ku oon ylpee omast kehost ja oonhan sentään terve ja plaaplaa. sit yritin miettii ihmist kuka on mulle niiku esimerkki tai haluisin olla sellainen jne. se on nätti ja rohkee jajaja kaikkea, mikä on ihailtavaa. yritin miettii sitä, se ei oo mikään maailman laihin, se on sellain ihan normaali sellain sopiva. yritin miettii mitä se tekis. jne. et eihän sekää vissiinkään kokoajan oo laihuttamassa jne.