Huomaan olevani kaikille tukipuu..
eräs kaverini sanoi muutama viikko sitten että olen nykyään vain sulkeutuneempi. Tajusin tänään että se johtuu vain siitä että kun yritän sanoa jollekkin tunteistani, siitä mitä tunnen, saan vastaukseksi 'minäkin,minullakin,minäminäminä' aivan kuin minulla ei olisi oikeutta sanoa mitä tunnen niin että toinen kuuntelisi tai tukisi.
Yllättävää sinänsä, ei minua edes kiinnosta enää sanoa miltä minusta tuntuu.
Eihän minua edes voi kiinnostaa sanoa yhtään mitään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
voi kultapieni:c
VastaaPoistayritä jaksaa, maailma on paha paikka ja joskus ihan perseestä mutta silti on jaksettava, jaksettava elää.
voimia enemmän kun jaksan lähettää<3
ps.saanko kysyä ikääsi?
Kiitos:-). Kaikkeahan saa kysyä, ainakin multa, mutta aina ei tiedä saako vastauksia ihan kaikkeen;D. Minkä ikäiseksi luulisit?
PoistaSen verran voin ikääni kertoa että olen alle 25v:-)
oon lueskellu tätä blogia ku äsken löysin sen. en oo kokonaan lukenu mut suurimmaks osaks ja tää blogi sai mut itkemään,nytkii mä pidättelen kyyneleitä koska en haluu et muut näkee mun itkevän. sun tilanne itkettää mua,miten paha olo voi ihmisellä olla enkä mä voi auttaa sua mitenkään.entiiä lohduttaako tää mut mullakii on useesti ollu samankaltasia mietteitä ku sulla, samaistun aika useisiin kohtiin täälä.en tiiä sun ikää mut epäilen et oot yläasteella. sitä mitä äsken ylempänä selitin nii halusin selventää ettet oo yksin näitten kanssa:) haet vaan apua niin saat sitä, ite en ole apuua hakenut koska en uskalla, mutta jos olo pahenee nii mun on pakko ja tiiän sen:)) säkii tiiät sen ja apuahan sä olet hakenut:) muista avautua ystävillesi ja tärkeille ihmisille:) voimia<33
VastaaPoistaMä oon yrittänyt vastata sulle jo monta kertaa, mur aina teksti on jonnekkin kadonnut..
PoistaYritetään vielä, vaikken enää muista mitä alunperin oon ollu vastaamassa.
Ainakin sitä että en ole yläasteella :').
Hmm. Avun hakeminen ja yleensäkki sen vastaanottaminen oli mulle helvetin vaikeeta silloin. Mut nykyää Mä ymmärrän kuinka tärkeetä se oli et Mä pääsin hoitoon. Ymmärrän nyt kuinka kiitollinen mun toisaalta pitää olla niille jotka mut väkipakolla juttelemaan vei.
Ja vaikka mulla ei enää kaikkien vuosien jälkeen olekkaan enää niin paljon kavereita/ ystäviä. Mä ymmärrän nyt ketkä ne oikeet ystävät on ja arvostan niitä ketkä mun vierellä vielä on:-)
Jos mulla ei olisi niitä ystäviä keitä on, ei olisi varmaan muakaan enää.
Apua kannattaa hakea jos siltä tuntuu edes vähän.
Nykyään mulla on toiveita, ja haaveita, tulevaisuuden suunnitelmia, jne. elämässä on paljon pieniä asioita joita täytyy oppia arvostamaan.
Oletko itse minkä ikäinen ?
Mulla oli murrosikä ehkä kaikkein vaikeinta aikaa, ja se kun mulle tärkein ihminen nukkui pois. Ja suuri osa kaikkea paskaa olivat ehkä vanhempani.. En tiedä olenko täällä edes kertonut siitä mitä elämäni oikeastaan on muutama vuosi sitten ollut.. Mutta nykyään isäni on minulle tärkeintä, enkä kestäisi jos menettäisin hänet.
Mutta siis kaikki kyllä selviää. Itsemurha ei ole ratkaisu mihinkään. Mielestäni asiat täytyy kohdata, eikä paeta. Itse on kuitenkin todellisuudessa oman elämän tärkein ihminen. (:
kirjotatko enää tätä blogia??
VastaaPoistakirjotatko enää tätä blogia??
VastaaPoistaYritän kirjoittaa, mulla ei vain ole ollut nyt aikaa kirjoittaa, eikä oikeastaan sanojakaan joita tänne kirjoittaisin
Poista