jokupurkaus-juttu

mä leikkaan lehdistä sanoja, en tiedä mitä mä niillä teen. en liimaa niitä, en laita minnekkään. mä vain leikkaan ne....

ja nyt on aika juosta katoksen alle, sateelta suojaan. tunnen uuden myrskyn saapuvan, eikä se oo laantumas.

mä toivon että myrsky laantuu, kun katson ulos puut kaatuu. mä muistan vielä, kun oli taivas pilvetön.. ''

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------



-----------------------------------
mä en tiiä enää mitä teen mun itteni kanssa. ää mä vihaan itteäni. miks vitussa mä SYÖN jos vaan oksennan kaiken ulos ääääääöflkgjtgbbn saatana. --... ''sanot että haluat kuolla, mutta sanot sen vain, koska toivot että joku pelastaa sinut.'' ehkä mä teenkin niin. jep, niin mä teen. en mä muuten olisi kirjoittanut tämän blogin osoitetta paperille ja näyttänyt sitä vieressä istuvalle tytölle. pyysin apua. tai no ''pyysin ja pyysin'' ehken uskalla pyytää apua tai puhua, tai muuten vaan en halua sanoa ''mulla on paha olla, tarviin apua.'' tai jotain muuta.kuitenkin mä tota mietin jonkun aikaakin, ja päädyin tohon vastaukseen, yritin pyytää apua.. et olis ees yks ihminen joka tietäs miltä tuntuu jne. sellain ihminen joka pystyis jollain tapaa auttamaan. ILMAN mitää sairaalahoitoa ja pakkolääkitystä. semmoin ihminen joka pitäs mut tässä, kuuntelis ku on asiaa, okei. niin se tekeekin. mut... ihminen joka ei heti menis juttelemaa jollekki lääkärille ja työntäis mua sairaalaan, osastolle takaisin.. no niinhän se on. semmoin ihminen kyl on olemassa.. oikeestaa mä oon rakastunu siihen ihmiseen, se on ihminen joka täyttää mun unelmat.

Se osaa kuuntelee jne. ihmeellistä kyllä, mut jotenki ton ihmisen läsnäolo ja se et se istuu penkillä vieressä, vaikka vaan ihan hiljaa. se saa mut haluumaa parantuu, elään tervettä elämää. en ees ymmärrä miten yks ihminen saa muutettuu mun ajatuksii näin.

ja oon oikeestaa erittäin kiitollinen siitä. mä en ees tienny et tuommosii ihmisii on tääl. en ees osaa sanoil kuvaa mitä mä oikei tunnen. jotenki jotai niin paljo. Kyl mä jonnekki haluisin kirjottaa tai jotenki kertoo kui paljo mä välitän. JA et kui helvetin kiitollinen mä oon siitä et on ihminen joka saa mut tajuamaa asioita. ja ajattelemaa järkevämmin. tai emmä tiedä johtuuks tää siitä tytöst. vai siitä et mä haluun pitää kii ja ite välitän niin paljo jne. tai en osaa selittää sillei mut siis äh asdfrrole. en osaa selittää vaik kui haluisin. mut nii esimesrkiks tossa perjantaina mä ainakin tein tyhmästi. en itte muista paljoakaan sen jälkeen ku vedin ne pillerit alas. ehkä puolisen tuntii ja muistikuvat alkaa olee vähä epäselvii. sit mä muistan että join ja liikaa mun päälle siin vaiheessa. olin kauppakeskuksen vessassa ja siel oli jotain mein koulusta. en muista tarkkaa et ketä, sitte istuttii semmosella penkilla rappusten alla s-markettia vastapäätä. aloin iktee. en tiiä mistä ne kyyneleet tuli, mut ne vaan valu mun poskii pitkin. sanoin että lähden ulos. en muista keitä siinä oli. mut ulkona. ovien ulkopuolella siis aloin huutaa että lähen enkä tuu enää ikinä takaisin. mä vaan itkin. en muista yhtään keitä siinä oli, mut on kuulemma ollut paljon porukkaa.. yks kaveri oli soittanu tuolle tytölle. se soitti sitten mulle ja kysy onko kaikki hyvin. sanoin MUISTAAKSENI että kaikki on hyvi ja jotain oon sen kanssa jutellut, en muista. mutta itkeny oon ja muistan että se olo oli maailman kauhein mä pelkäsin, ahisti halusin vaa pois. olisin halunnu huuutaa apua mutten saanu mun ääntä kuuluun. halusin vaa hypätä ja pudota, saamatta mistään kiinni. kävellä mennä jonnekkin, ja mennä paikkaan josta ei tiedetä mitä siellä on, nukahtaa... uneen josta kukaan ei enää herää... kuitenkin nähtävästi oon selviytynyt kotiin. en muista siitä mitään että olen kotiin tullut, kuitenkin jossain vaiheessa aamua huomasin erään kaverini nukkuvan lattiallani.... en tiedä milloin ja miten se siihen on päätynyt.. lauantai aamustakaan en muistikuvia oikein omista.

lauantai iltana join yhden kaljan, jotain viinoja en oo ihan varma miten ne kirjotetaan jne joten en kirjota nimeltä mitään:)

istuin sitten bbussissa kaverin kanssa olihan siinä toki jotain vuos kaks vuotta nuorempia pissiksiä ''niin vitun kännissä'' niinkuin ne itseään ilmasi. no istuttiin bussissa ja sitten yhellä pysäkillä päätin jäädä pois joten kaverini seurasi, ja olihan mun pakko pitää siitä huolta jne. joskus kymmenen yli kahdeksan lähdin saattamaan kaveriani bussiin, saatoin sen himaan asti.. ja sitten kotiin kävellessäni puhuin puhelimessa* ja puhuttiin lääkkeiden ja viinan juomisesta jne en muista ihan tarkkaan miten se meni jne mutta kuitenkin jotain siitä ettei mun pitäis syödä mitää muita lääkkeit mitä ei oo määrätty mulle jne. ja kyl mä huomasin ittekki et ajattelin sitä, ei en mä haluu enää syyä laakkeitä, ja muutenki ajattelin ETTÄ nostan kaikkia numeroita koulussa nyt. ja lopetan kaikki *hölmöilyt* just noi lääke-viina ja kaiken polttamisen, no siis tupakkaa en nyt laske niihin mitä lopetan. mut nyt mä haluun vaan lopettaa.
ei musta tunnu mitenkää järkevältä olla tämmönen 'sekopää' ehkä silloin kuukausia,useita kuukausia, sitten kaikki vaa pimeni, en tienny mihin suuntaa mennä tai mitä tehdä, ehkä sen takia mä vaan turvauduin tähän. muistan hyvin kuinka paljon mä sekoilin, mitä kaikkea kokeilin ja mihin jäin riippuvaiseksi. kuinka paljon tuhosin omaa kehoani. ja kuinka paljon ennen kaikkea tuhosin itseäni. henkisesti. muistelen kui mä kuulin juttuu siit et oon 'kovis' jota en todellakaan mielestäni oo, tai ole ollu... huomaan vast nyt, ku oon saanu mun silmät auki, että on ihmisiä, ketkä matkii ja seuraa. sori mut haluisin sanoo niille ettei kannata.huumeet ja kaikki. pilasin mun elämää,hei. oon alkanu miettii et oon ollu aina ns. erilläni 'kavereist' en oo ollu niittenkaa koskaa samal 'tasol' en ajattele samaltaval, no siis joo, tää on MUN mielipide ja oma näkökulma. en tiiä..

muistan kui mä joskus uskoin jumalaa. rukoilin ja sillee.. sitte mä tutustuin siihen poikaan. ja ajattelin et se on mun vastaus kaikkeen. jne. mut tarkemmin ajateltuna, kaikki meni vaa huonompaa suuntaa, senkää mä aloin miettii kroppaa. mietin et miltä mun pitä näyttää et näyttäsin 'hyvältä'. vaik rakkautta vannottiin. ,muistan hyvin ku mä silloin kerran viilsin. viilsin mun jalat ja viilsin mun kädet .. (luin vanhaa päiväkirjaakin,ko mietin näitä...) ja siin päiväkirjan sivul lukee: ''mun on kylmä mua pelottaa niin paljon, haluun jatkaa yksin, en haluu enää olla sunkaa. mua sattuu tää, halusin et oon sulle parasta, mut en mä pysty siihen. mietin tätä ja itken, miks mun pitää nähä mustelmia enää?'' enää mä en todellakaa palais tohon suhteeseen, mistään hinnasta..

sit mä rukoilin, halusin apuu, vaik itelleni olin jo selväks tehny ettei jumalaa ole mä vaan rukoilin. enkä enää jaksanu. mut nyt näin jälkeepäin ku mä alan ajattelee tota kaikkee... : ku mun paineet kasvo, *piti* olla parasta ja omast mielest en siihen yltänyt. ehkä tein sen itelleni mut nyt mua kaduttaa, ku annoin sen vaa tunkee niitä ajatuksii mun päähän ''läski'' kadun etten pyytänyt apua. koska nyt mul on ihan helvetin paha olla ton saatanan mörön kanssa täs samas kehos. perkele. ehkä siks aloin käyttää ''jotain parantavaa''... jne. mut siis se mitä täs nyt taas yritän selittää on se , et nyt minust tuntuu et ehkä joku kuuliki mun avunpyynnön, koska heti ku mä uudenvuoden jälkeen vähän niikuin seurustelin jne lkjhb niini oon saanu halun parantuu ja päästä irti tästä syömishäiriö -paskasta. en väitä et se olis helppoo tai mitää, mut luulen et se on helpompaa ku mä ite haluun alottaa tän paranemisen jne.

vaik kylhän tuo mörkö päässä sanoo etten oikeesti haluu eroon siitä jne ja ettei saa kertoo kelleen, kukaan ei kuule mua enkä ees saa yrittää puhuu. mut nyt luulen et se on se heikompi tällä kertaa, viimeeks oon ollu minä, mut nyt se. hyvä tasapeli.

sori tämmönen ihan sekava kirjotus purkaus juttu.

mut siihen mä vissii jäin että kiitollinen olen. ja jotain, juu en jaksa lukee tätä tekstii. mut hei mä tiiän et oon laiska... hehheh.